Agnes Amanda Lundell
13.7.1878 –17.9.1936
• Svenska Fruntimmerskolan i Åbo, jatkoluokat
• Ylioppilastutkinto 3.10.1899
• Ylempi oikeustutkinto 28.5.1906, Keisarillinen Aleksanterin yliopisto Helsingissä
• Ylimääräinen kopisti senaatissa 19.6.1906
• Ylempi hallintotutkinto 18.12.1906
• Erivapaus pitää senaatin täysistunnossa pöytäkirjaa 18.1.1909
• Hovioikeuden auskultantti Turun hovioikeudessa ja virkavala 13.3.1909
• Judikofilosofinen tutkinto 1909
• Helsingin raastuvanoikeus myönsi huhtikuussa 1909 oikeuden toimia asianajajana Helsingissä
• Senaatin talousosasto myönsi 21.10.1910 erivapauden saada sukupuolesta huolimatta harjoittaa asianajotoimintaa. Tällöin tuli käyttää toiminimeä A. Lundell, hovioikeudenauskultantti
• Asianajaja Helsingissä 1910–1936
• Tuomarin valan vannominen Turun hovioikeudessa 8.7.1926
Ette koskaan voi tulla onnelliseksi juristina ja onnentunne on kuitenkin naiselle tärkein”, totesi lainopillisen tiedekunnan dekaani Wilhelm Chydenius onnitellessaan vastavalmistunutta Agnes Lundellia.
Parikymmentä vuotta myöhemmin täyttäessään 50 vuotta 13.6.1928 asianajaja Lundell antoi syntymäpäivähaastattelun Astra-lehdelle. Siinä hän totesi tuntevansa itsensä vastoin dekaanin ennustusta täysin tyytyväiseksi ja onnelliseksi sekä juristina että ihmisenä.
Tie työelämään täynnä karikoita
Agnes Lundell suoritti ylemmän oikeustutkinnon Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä 28.5.1906. Joulukuussa samana vuonna hän suoritti ylemmän hallintotutkinnon.
Agnes Lundellilla olisi ollut mahdollisuus vielä opiskella, sillä hänelle oli myönnetty kahden vuoden apuraha jatko-opintoja varten. Lundell valitsi kuitenkin tien työelämään. Tämä tapahtui ajankohtana, jolloin nainen ei ilman erivapautta sukupuolestaan ollut kelpoinen mihinkään yhteiskunnalliseen suoritukseen tai tehtävään.
Miesjuristeilla ura alkoi tavallisesti kopistina jossakin senaatin osastossa. Agnes Lundellille tämä näytti aluksi lähes mahdottomalta. Viikkokausia hän sai kierrellä eri senaattorien luona. Yleisin vastaus oli, ettei naisella juristina oikeastaan ollut mitään oikeuksia. Myös ajatus naisesta hovioikeuden auskultanttina oli täysin mahdoton.
Agnes Lundell ei kuitenkaan antanut periksi, vaan lukuisten anomusten ja jopa valitusten jälkeen hän askel askeleelta eteni valitsemallaan juristin uralla.
Parhaan tuen Agnes Lundell sai ilmeisesti lakitieteen tohtorilta ja senaattorilta Leo Mecheliniltä, joka – samoin kuin Agnes Lundell – oli Naisasialiitto Unionin jäsen. Mechelinin mielestä oli poliittisesti viisasta saada Suomen naisista ja miehistä yhtenäinen, keskenään tasa-arvoisista yksilöistä koostuva kokonaisuus. Tällöin Suomi profiloituisi erilleen Venäjästä. Tämän vuoksi hän kannatti sekä naisten äänioikeutta että tuki Agnes Lundellia.
Ensimmäiseksi Agnes Lundellille aukeni ovi Senaatin talousosaston kauppa- ja teollisuustoimikuntaan, jonka kopistina hän aloitti 19.6.1906. Sinnikkäät ponnistelut jatkuivat ja vihdoin 18.1.1909 Lundellille myönnettiin erivapaus pitää pöytäkirjaa Senaatin talousosastossa, joka vastasi maan hallitusta. Pari kuukautta myöhemmin hän ylitti seuraavan mahdottomana pidetyn esteen: 13.3.1909 Agnes Lundell monen anomuksen ja äänestyksen jälkeen hyväksyttiin auskultantiksi Turun hovioikeuteen. Loppuelämänsä hän käyttikin titteliä hovioikeuden auskultantti.
Vihdoinkin oikeussaliin – asianajajana
Kopistin työnsä ohessa Agnes Lundell oli seurannut käräjiä Raaseporin tuomiokunnassa ja harjoitellut säädetyn ajan tuomarinvirkaa varten. Tuomarinvalaa hän ei kuitenkaan saanut vannoa. Hovioikeus hylkäsi hänen anomuksensa ja Senaatin oikeusosasto vuonna 1910 hänen valituksensa.
Hovioikeuden auskultanttina Agnes Lundell oli mm. Helsingin raastuvanoikeudessa saanut toimia kopistin työnsä ohessa oikeudenkäyntiavustajana. Kun tie tuomariksi näytti olevan lopullisesti pystyssä, Lundell 21.10.1910 jätti Senaatille erivapausanomuksen saada harjoittaa asianajotoimintaa. Monen anomuksen ja mutkan jälkeen vuonna 1911 hänelle vihdoin tämä lupa myönnettiin. Ehdoksi kuitenkin asetettiin, ettei hän saanut käyttää etunimeään, vaan pelkästään esiintyä nimellä A. Lundell, hovioikeudenauskultantti.
Heti tämän jälkeen Lundell perusti vuonna 1911 asianajotoimiston Helsinkiin Mikonkatu 2:een. Siellä hän harjoitti 25 vuotta asianajotoimintaa aina kuolemaansa, vuoteen 1936, saakka. Käytännön työssä hän erikoistui nimenomaan naisten oikeudenkäyntiavustajaksi.
Naisten aseman parantamista Lundell ajoi myös Naisasialiitto Unionin aktiivisena jäsenenä, esitelmissään sekä lehtikirjoituksissaan. Agnes Lundellin panoksella lienee ollut ratkaiseva asema myös vuoden 1930 alussa voimaan tulleen uuden avioliittolain aikaansaamisessa.
Agnes Lundell jatkoi taisteluaan saada vannoa tuomarinvala. Tämä oli mahdollista vasta lain muutoksen myötä vuonna 1926, jolloin naiset saivat oikeuden valtion virkoihin. Heti tämän jälkeen Agnes Lundell toteutti 20-vuotisen unelmansa ja vannoi Turun hovioikeudessa tuomarinvalan 8.7.1926.
Juridiikan vaikutus naisellisuuteen
Agnes Lundellin jalanjälkiä seurasivat muut naiset, mutta melko harvakseltaan. Vuosien 1906–1926 aikana 10 naista suoritti ylemmän oikeustutkinnon. Vuoden 1936 loppuun mennessä naisjuristien määrä oli jo 30. Alkoi vastatoimenpiteiden aika. Vuonna 1935 ilmestyneessä opiskeluoppaassa silloinen lakitieteen kandidaatti, sittemmin professori Paavo Kastari, varoittelee naisia juridiikan opinnoista ja niiden vaaroista:
”Varsinaisista tuomarinluvuista minä Sinua lukijatar sen sijaan vakavasti varoitan. Ellet ole aivan huippuluokan lahjakkuus, vaativat ne niin ankaraa ja pitkäaikaista lukuponnistusta, että heikompana astiana asetat terveytesikin vakavalle koetukselle. Sitäpaitsi minä kovasti pelkään, että tuomarin vaativassa merkityksessä miesmäinen ala sekä opintojensa että työtehtäviensä laadun vuoksi surkastuttaa sinun naisellisuutesi.”
Emme tiedä, onko Kastarilla tätä kirjoittaessaan ollut Agnes Lundell mielessään. Mutta ainakaan pilapiirtäjä Ham (Signe Hammarsten-Jansson) ei vuonna 1922 katsonut tarpeelliseksi kuvata Agnes Lundellia kovinkaan naisellisena.
Agnes Lundellin eläessä valmistui Minnan Canthin Roinilan talossa -näytelmän pohjalta tehty elokuva vuonna 1935. Näytelmässä päähenkilöt etsivät kadonnutta testamenttia eri asianajotoimistoista. Elokuvaan on alkuperäisestä näytelmästä poiketen lisätty kohtaus, jossa päähenkilöt päätyvät etsintämatkallaan kolmen naistuomarin asianajotoimistoon. Yksi heistä on kuin ilmetty Agnes Lundell. Talo on sama, jossa Agnes Lundellin asianajotoimisto sijaitsi. Testamenttia jäljittävät miehet pakenevat kauhuissaan naisvaltaisesta asianajotoimistosta.
Jälkipolville ei ole säilynyt tietoa siitä, miten Agnes Lundell suhtautui tällaiseen asenteeseen naisjuristeja kohtaan. Vuonna 1928 hän 50-vuotishaastattelussaan ilmaisee tyytyväisyytensä siitä, että oli kyennyt tasoittamaan tietä muille naisille ja että naisilla vihdoin oli oikeus toimia sekä asianajajana että tuomarina.
Loppuun asti Agnes Lundell halusi tukea asioita, joihin uskoi ja joiden puolesta oli taistellut. Niinpä hän määräsi testamentissaan miljoona silloista markkaa Åbo Akademille professorin viran perustamista varten. Viranhaltijan tuli valvoa erityisesti naisten ja lasten oikeuksia. Lisäksi Lundell testamenttasi suuren rahasumman Svenska kulturfondille puutarhanhoidon edistämiseksi.
Helsingin yliopiston museo on toukokuussa 2006 avannut Internet-sivuilleen (http://www.museo.helsinki.fi ) verkkonäyttelyn, jossa esitellään ensimmäisiä akateemisia naisia. Sieltä löytyy myös kertomus Agnes Lundellista sivulta http://www.museo.helsinki.fi/nayttelyt/naiset_yliopistossa/lundell/lundell2.htm
Lakimiesten asema Agnes Lundellin opiskeluaikoina
Agnes Lundellin opiskellessa lainopillisessa tiedekunnassa suomalainen lakimieskunta koki mielenkiintoisia ja myrskyisiäkin aikoja. Niihin löivät leimansa autonomian aika, sortokausi, kielikysymykset sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden tavoittelu.
Autonomia – aatelisten lakimiesten kulta-aikaa
Suomalaisen lakimieskunnan asemassa tapahtui jyrkkä käänne vuonna 1809, kun Suomi joutui Venäjän keisarikunnan alamaisuuteen. Tukholmaan jääneen keskushallinnon sijaan perustettiin suomalainen hallintokoneisto. Tämä puolestaan loi koulutettujen lakimiesten kysynnän. Lakimiesten asemaa vahvisti se, että virkauralle pyrkivän oli ilmoittauduttava lainopilliseen tiedekuntaan.
Autonomian ajalla hallinnollinen valta merkitsi samalla poliittista valtaa. Koska autonomian alkuaikoina valtiopäiviä ei kutsuttu koolle, siviilihallinnon ylimmät virkamiehet tekivät käytännössä myös poliittiset päätökset. Virkamieskunnan huipun miehittivät ennen muuta aatelissäädystä lähtöisin olevat ja juristikoulutuksen saaneet miehet, jotka olivat myös poliittisia päätöksentekijöitä. Tähän joukkoon sopi huonosti nainen, joka tuli säätyjaon ulkopuolelta. Eipä ihme, että Agnes Lundellin lakimiesuran alkutaival oli kivinen.
Sortokauden puristuksessa
Ensimmäinen sortokausi vuosina 1899–1905 vaikutti monella tapaa tuolloisen lakimieskunnan asemaan. Samaan aikaan osui Agnes Lundellin opiskeluaika. Kesällä 1900 annettiin venäjän kieltä suosiva kieliasetus. Yhdistymis-, kokoontumis- ja painovapautta rajoitettiin. Vuonna 1901 julistettiin laiton asevelvollisuuslaki. Kun virkamiehet, jotka etupäässä olivat siis lakimiehiä, kieltäytyivät noudattamasta laittomia määräyksiä, heidät erotettiin viroistaan ja osa karkotettiin maasta. Lakimiehiä eniten kuohuttanut tapahtuma lienee ollut hovioikeuksien jäsenten laiton erottaminen helmi–maaliskuussa 1903.
Nämä tapahtumat herättivät tarvetta vastatoimiin. Lakimiehet kokoontuivat salaa pääsiäisenä 1903 Lahteen. Erittäin salaisen kokouksen osallistujien palatessa junalla Helsinkiin monet pidätettiin heti asemalla kuulusteluja varten ja sittemmin erotettiin viroistaan.
Osa lainopin opiskelijoista päätti erota tiedekunnasta vastalauseena sortotoimille. Vuosien 1902–1903 aikana tiedekunnasta erosi 43 % ruotsinkielisistä ja 17 % suomenkielisistä opiskelijoista. Viralliseksi syyksi uutisoitiin Hufvustadsbladetissa huhtikuussa 1904 nuorten miesten haluttomuus omistautua opinnoille, jotka eivät takaa heille turvattua toimeentuloa. Tällainen selittely oli ymmärrettävää sortokauden olosuhteissa.
Tässä yhteydessä on mielenkiintoista havaita, että myös Agnes Lundell, joka oli täysin ruotsinkielinen, keskeytti opintonsa juuri vuosiksi 1902–1904. Anoessaan opiskeluoikeuttaan takaisin hän mainitsi poissaolon syyksi taloudelliset seikat.
Kielipolitiikkaa ja yhteisymmärrystä
Suomenkielisten opiskelijoiden alhaisemman eroamisalttiuden syynä lienee ollut se, että myöntyväisyyspolitiikkaa ajaneet vanhasuomalaiset menestyivät hyvin sortokauden ajan valtiokoneistossa. Näin suomenkielisten juristien tulevaisuus näytti turvatummalta. Samalla lainopillisen tiedekunnan kielisuhteet kääntyivät ensi kertaa suomenkielisten eduksi. Samoihin aikoihin jatkuivat myös kielipoliittiset taistelut. Suomenkielen tasa-arvoisuus ruotsin kielen kanssa oli periaatteessa järjestetty vuosien 1883 ja 1885 kieliasetuksella, mutta käytännön toteutus oli hitaampaa.
Sortokausi myös yhdisti lakimiehiä, sillä ensimmäisen sortokauden päätyttyä ja kokoontumisvapauden väljennyttyä lakimiehet pitivät vuonna 1907 ”Suomen lakimiesten ensimmäisen yleisen kokouksen”. Järjestäjinä olivat ensimmäistä kertaa yhdessä Juridiska Föreningen ja Suomalainen Lakimiesten yhdistys. Tähän kokoukseen Agnes Lundell ei voinut katsoa naisena osallistuvansa, kuten hän kirjeessään ystävättärelleen mainitsee.
Merkittävä vuosi 1906
Vuosi 1906 oli monella tapaa mullistava lakimiestenkin näkökulmasta. Viimeisillä säätyvaltiopäivillä siirryttiin vanhasta säätyedustuksesta ja tiukasti rajatusta äänioi-keudesta yksikamariseen eduskuntaan ja yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Suomeen tuli noin miljoona uutta äänioikeutettua. Naisten lisäksi myös ”säädytön” väki kuten koko työväestö torppareista tehdastyöläisiin sai äänioikeuden. Aatelisten lakimiesten poliittinen vaikutusvalta oli vääjäämättä pienenemässä.
Samoihin aikoihin ammattiyhdistysliike nosti päätään myös osassa lakimieskuntaa. Vuonna 1906 kokoontui Tampereelle joukko nimismiehiä neuvottelemaan asemansa parantamisesta. Samalla he perustivat ensimmäisen Suomen Nimismiesyhdistyksen, jonka toiminta kuitenkin kuihtui pian.
Ja tänä merkittävien uudistusten vuonna 1906 valmistui myös Suomen ensimmäinen naisjuristi Agnes Lundell. Naisilla oli nyt mahdollisuus sekä säätää että soveltaa lakeja!
Ritva Juntunen
