|
42 kilometriin ei työasioita
Teksti Matti Välimäki Kuvat Hannu Jukola Arto Koskinen juoksi paahteisen lämpimänä elokuun 5. päivänä Helsinki City Marathonin, kahdennentoista maratoninsa. Vaativalla reitillä aika oli nelivitoselle miehelle kova 2:47:52. Hänen henkilökohtainen ennätyksensä on 2:45. Helsinki City Marathonin yhteydessä juostiin toista kertaa myös Lakimiesliiton SM-kilpailut. Koskinen oli toistamiseen ykkönen, mutta hopealle tullut Jukka Kauppila antoi tiukan vastuksen ja hävisi lopulta vain reilut kaksi ja puoli minuuttia. Helsinki City Marathonin miesten yleisen sarjan voitti Venäjän Vener Kashaev ajalla 2:20:00. – Juoksu meni mukavasti ja vauhdinjako onnistui hyvin. Pahin paikka oli Lauttasaaren sillalla kovassa vastatuulessa, Arto Koskinen kommentoi. Juoksulenkkiäkään en vaihtaisi pois? Arto Koskinen kertoo, että aika pian Helsingin jälkeen on vuorossa Berliinin maraton. Mutta mikä miehen oikein pistää juoksemaan – siis juoksemaan yhteen soittoon 42 kilometriä? – Juoksun jälkeen on yksinkertaisesti vain niin hyvä olo. Tunnen, että olen saavuttanut tavoitteen, jonka olen itselleni asettanut. Tavoitteen eteen on tietenkin joutunut tekemään valtavan määrän työtä. Arto Koskinen kertoo juoksevansa vuosittain noin 3000–4000 kilometriä. Määrä tarkoittaa käytännössä lähes päivittäisiä pitkiä juoksulenkkejä, lisäksi hän käy uimassa 1–2 kertaa viikossa. – Kieltämättä joskus synkkänä syysiltana, jos on vaikka juuri palannut työmatkalta, juoksemaan lähteminen ei ole ihan helppoa. Mutta silloinkin, lenkin jälkeen, olo on taas hyvä. Hmm, toimittajan mieleen tulee eräskin synkkä syysilta, jolloin hän lueskeli laiskana Mauri Kunnaksen Suurta Urheilukirjaa. Siinä lenkkeilijä palkitsi itsensä aina lenkin jälkeen niin, että heittäytyi ihan sohvaperunaksi ja alkoi ahmia herkkuja… – No, kirjassa oltiin sikäli oikeilla jäljillä, että maratoonari voi syödä mitä vaan. Makeaakin mielin määrin, Arto Koskinen naurahtaa. Entäs ne työpaikan juoksevat asiat? Arto Koskinen huomauttaa, että juokseminen tarjoaa tietenkin myös hyvän keinon irrottautua työelämästä. – Juostessa eivät tule kyllä työasiat mieleen. Ainakin valmentautumisjaksolla ajatukset ovat tiiviisti itse suorituksessa, juoksemisessa, Lounais-Suomen veroviraston asianvalvoja kertoo. Mutta mitä mieltä hän on väitteestä, että kun mies tulee tiettyyn ikään, hän ostaa joko harrikan tai rupeaa juoksemaan maratonia? – Kyllä siinäkin on varmasti jotain totuutta. Maraton tarjoaa yhden keinon hieman jarruttaa iän tuomia muutoksia, esimerkiksi liikakiloja. Eikä siitä hyvästä fyysisestä kunnosta ole varmaan muutenkaan haittaa, Koskinen miettii. Mainittakoon, että maraton on myös laji, jossa veteraanit ovat usein jopa parempia kuin nuoret untuvikot. Helsinki City Marathoniin ja lakimiesten sarjaan osallistui esimerkiksi seitsemänkymppinen Antti Pihlajamäki. Hän sijoittui SM-kisoissa yhdenneksitoista kunnioitettavalla ajalla 3:46:42. Hiljaa hyvää tulee Maratonin suosio on viime vuosina kasvanut. Koskinen arvioi Suomessa olevan noin 10 000 aktiiviharrastajaa. Viime aikoina erityisesti naiset ovat löytäneet lajin. Se kenelle maraton sopii, selviää Koskisen mukaan – sanalla sanoen – pitkässä juoksussa. Uusi harrastus kannattaa joka tapauksessa aloittaa varovasti.
– Julkisuudessa näkee joskus harjoitusohjelmia, joissa pyritään pääsemään heiveröisestä lähtökohdasta jopa 12 viikossa maraton-kuntoon. Minun mielestäni aikaa kannattaisi kuitenkin varata vähintään puoli vuotta. Ja testimielessä tuona aikana voisi juosta vaikkapa puolimaratonin. Kannattaa muistaa, että rasitusvammat kroonistuvat helposti. – Sitten kun maratonille lähtee, niin ainakin puoliväliin kannattaa vetää hyvin varovasti. Sitten voi juosta vähän kovempaa. Maratonin keskeyttäminen loppuvaiheissa SAATTAA nimittäin hieman harmittaa. – Yhtenä vuonna olin seuraamassa, kun Tukholman maratonilla neljän tunnin juoksijat tulivat maaliin. Yksi miehistä hoiperteli, kaatui ja yritti kontata viimeiset. Pari metriä ennen maalia hän kuitenkin pyörtyi… Maraton on myös joukkuepeliä Ainakin maallikolla maratoniin liittyy mielikuvia jonkinlaisesta puhdistavasta, hyvää tuottavasta itsensä piinaamisesta. Suomalainen urheilumytologia on täynnä tarinoita sinnikkyydestä ja sisusta. Kertomuksissa muistutetaan usein myös kestävyysjuoksun yksinäisyydestä. Maailma on muuttunut. Arto Koskisen mielestä maraton voi olla nykyään myös varsin sosiaalinen harrastus: – Tavallista on, että maratonille tähtäävät harjoittelevat yhdessä ja kilpailureissuillekin mennään yhdessä. Itse harjoittelen vielä paljolti yksin, mutta tavakseni on tullut lähteä kaveriporukassa Tukholman maratonille, Arto Koskinen kertoo. Myös Arto Koskisen vaimo on juossut jo viisi maratonia, mutta yhdessä aviopari ei juurikaan lenkkeile. – Minä juoksen sen verran kovempaa, että se ei ole tuntunut hyvältä ratkaisulta.
|
