Aatteet ovat tärkeitä. Politiikassa aate on usein puolueen nimessäkin, mutta nimitysten suhteen on oltava tarkkana. Meillä työväen puolueet ovat vasemmistoa, latinalaisessa Amerikassa oikeistoa. Israelin työväenpuolue on ylempien sosiaaliluokkien puolue. Nämä nimitykset kuvaavat niitä kannattajiensa edunvalvojina.
Mutta on niillä aatteetkin. Aate ei ole merkityksellinen ideana, vaan miten se näkyy käytännön toiminnassa.
Isän isosisko Anna-Stiina oli lotta. Hän palveli sotien aikana neuvostoliittolaisten, taistelussa haavoittuneitten sotavankien sairaalassa.
Anna-Stiina sanoi kerran isälle: ”Minä en voi kunnioittaa kommunisteja. Kummankaan sodan aikana heitä ei ollut yhtäkään aatetovereitaan hoitamassa. Me olimme kaikki vapaaehtoisia.” Isä, vähäpuheinen mies, nyökkäsi. Aatteissa on eroja. Yksi johdattaa auttamaan vihollistakin, toinen ei toveriakaan.
Meille juristeille on oikeudenmukaisuuden aate tärkeä. Tädin repliikki on monesti tullut mieleen, kun olen joutunut toimimaan eri kulttuureissa, eri talousjärjestyksissä ja eri valtiollisissa tilanteissa. Kun täti auttoi hädässä, Lähi-idän lakien mukaan toisen hädänalaista tilaa hyväksikäyttäen tehty sopimus on pätevä.
Kun länsimainen oikeusjärjestys pohjaa luottamukselle, kysyin Teheranissa kollegalta, miten tuo periaate ilmenee Persian laissa. Luottamus on käytettävä tänään, ei voi tietää, voiko sopimuskumppaniin huomenna luottaa – oikeusjärjestyksen perusaatteita ovat siis epäluottamus, käteiskauppa ja täydet reaalivakuudet.
Kiinan sopimuksenteko on peliä, eikä sopimus ole sitova.
Kulttuurit eivät ole samanarvoisia. Länsimainen eli kristillinen oikeuskulttuuri on korkeampi kuin mikään muu tuntemani.