Vuoden 2012 työeläkeote on kattavampi kuin koskaan: tänä vuonna kaikki Suomessa asuvat 18–68-vuotiaat, jotka eivät vielä ole eläkkeellä, saavat tiedon kaikesta ansiotyöstään ja työeläkkeeseen vaikuttavista muista ansiostaan postitse kotiin lähetetyssä työeläkeotteessa.
Mukana ovat ensimmäistä kertaa kaikki työeläkkeeseen vaikuttavat tiedot. Asiakirjassa näkyy yksityisen ja julkisen työnantajan palveluksessa sekä yrittäjätoiminnasta kertynyt eläke. Vuodesta 2005 eteenpäin merkittynä on myös muun muassa äitiysrahan, sairauspäivärahan ja opiskelun perusteella kertynyt eläke. Kaikki tiedot otteella perustuvat vuoden 2011 loppuun saakka kertyneisiin ansioihin, ja työnantajasta käytetään sen nykyistä nimeä.
Vastaisuudessa otteiden lähettäminen harvenee eikä asiakirja sisällä enää yhtä täydellisesti kaikkea tietoa.
Työeläkeote on tarkoitettu omaan työeläkkeen laskentaan vaikuttavien tietojen seuraamista ja tarkistamista varten. Otekirjeen lähettää eläkelaitos, jossa henkilö on viimeksi ollut vakuutettuna. Julkisen alan palveluksessa olevat saavat syksystä alkaen otteen postitse Kevalta. Vuodesta 2013 alkaen yksityisten alojen eläkelaitokset lähettävät vakuuttamilleen henkilöille työeläkeotteen postitse joka kolmas vuosi.
Otekirjeen voi milloin tahansa tarkistaa sähköisesti oman työeläkelaitoksensa sivustolta tai Työeläke.fi-verkkopalvelusta.
Lisätietoja työeläkeotteesta: Kaikki eläkelaitokset ja Eläketurvakeskus
Muista!
- Varmista, että työeläkeotteella ovat kaikki ansiotietosi.
- Jos tiedot ovat oikein, sinun ei tarvitse tehdä mitään.
- Ilmoita heti puutteista eläkelaitokseesi (yhteystiedot saat otteesta).
- Pidä työeläkeote joka tapauksessa tallessa.