Helsingin yliopiston rehtorit
1920–1922 Ivar August Heikel
1923–1926 Hugo Suolahti
1926–1930 Antti Tulenheimo
1931–1938 Karl Robert Brotherus
1938–1941 Kaarlo Linkola
1941–1945 Rolf Nevanlinna
1945–1950 Arthur Långfors
1950–1953 Erik Lönnroth
1953–1956 Paavo Ravila
1956–1962 Edwin Linkomies
1962–1971 Erkki Kivinen
1971–1973 Mikko Juva
1973–1978 Ernst Palmén
1978–1983 Nils Oker-Blom
1983–1988 Olli Lehto
1988–1992 Päiviö Tommila
1992–1996 Risto Ihamuotila
1996–2003 Kari Raivio
2003–2008 Ilkka Niiniluoto
1.8.2008– Thomas Wilhelmsson
Lähde: fi.wikipedia.org
Näihin Wilhelmsson haluaa panostaa:
• Tehokas johtamisjärjestelmä
• Hyvä kilpailukyky
• Yritysyhteistyön kehittäminen
• Organisaation läpinäkyvyys
• Kansainvälistyminen ja huippuosaajien rekrytointi
Kesälomakauden kynnyksellä Wilhelmssonin löytää vielä Helsingin yliopiston hallintorakennuksessa sijaitsevasta vararehtorin huoneesta. Kymmenessä vuodessa tila on ehtinyt täyttyä monenlaisista julkaisuista ja virallisista tunnustuksista. Viimeisin ja eittämättä sympaattisin kunnianosoitus on ylioppilaskunnan lahjoittama lelupantteri. Sen ohella Wilhelmssonin päivää piristää tuore uutinen yliopistoille myönnetystä 150 miljoonan euron lisäpanostuksesta. Sen avulla on tarkoitus turvata yliopistojen tasavertaiset toimintaedellytykset, kun paljon puhuttu yliopistouudistus astuu voimaan 1.1.2010.
– Olen kohtuullisen tyytyväinen talouspoliittisen ministerivaliokunnan ratkaisuun. Oman talouden myötä tarvitsemme rahaa muun muassa palkkojen maksuun. Tähän saakka likviditeetistä ei ole tarvinnut murehtia, sillä Valtiokonttori on huolehtinut kaikista laskuista budjetin puitteissa, kertoo Wilhelmsson.
Puolentoista vuoden päässä häämöttävä muutos on suuri. Siitä huolimatta itsenäisen aseman tuoma liikkumavapaus tuntuu mukana seuraavia vastuita merkittävämmältä.
– Oman talouden pyörittäminen ei ole Helsingin yliopistossa täysin uusi asia. Olemme hallinneet itsenäisesti valtion talouden ulkopuolella olevia rahastoja. Se on tuonut mukanaan asiantuntemusta talouspuolesta, Wilhelmsson selvittää.
Rehtorin näkövinkkelistä muutoksen olennainen anti liittyy päätöksentekoon ja johtamiseen. Tällä hetkellä nykyinen laki säätelee yliopistojen eri tasot sekä miten niitä johdetaan. Tulevaisuudessa korkeakoulut voivat rakentaa oman struktuurinsa ja johtamisjärjestelmänsä.
– Nykyisessä mallissa toiminnan kerroksellisuus tekee strategisen johtamisen vaikeaksi. Tämä johtuu siitä, että yliopistojen toimintaympäristö ei ole enää staattinen. Meidän on pystyttävä kilpailemaan kansallisesti ja kansainvälisesti. Lisäksi yliopiston on profiloiduttava elinkeinoelämän, yhteistyökumppanien sekä parhaiden kykyjen silmissä. Sellainen edellyttää toimivaa johtamisjärjestelmää, perustelee Wilhelmsson muutoksen tarvetta.
Osaamista ulkomailta
Uusi yliopistolaki keventää työsuhteiden sääntelyä. Tämä mahdollistaa uudenlaisen rekrytoinnin, jonka avulla voidaan houkutella huippulahjakkuuksia kansainvälisiltä markkinoilta. Muutos saattaa kiristää kilpailua avoimista professuureista. Tilastojen valossa Wilhelmsson näkee ratkaisun järkevänä.
– Helsingin yliopisto on toistuvasti rankattu Euroopan kymmenen parhaan yliopiston joukkoon. Huippututkimuksen saralla sijoitumme viiden kärkeen. Siitä huolimatta ulkomaisten tutkijoiden ja opettajien osuus on vain kymmenen prosentin luokkaa. Professorien parissa luku on sitäkin alhaisempi.
Tilanteen korjaamiseksi Wilhelmsson väläyttää amerikkalaisissa korkeakouluissa käytössä olevan tenure track -mallin jalostamista suomalaiseen toimintaympäristöön. Siinä työntekijälle tarjotaan mahdollisuus oman uransa systemaattisen suunnitteluun ja pitkän tähtäimen kehittämiseen.
Yliopistouudistuksen yhteydessä on puhuttu paljon korkeakoulujen yhteiskunnallisesta roolista. Toiset haluavat säilyttää ne akateemisina norsunluutorneina, toiset taas ajavat aktiivista nykyaikaistamista. Viime vuosien saatossa vastustajat ovat joutuneet antamaan periksi yritysyhteistyön esiinmarssille.
– Yliopistojen taloudellinen kehitys on entistä riippuvaisempi ulkopuolisesta rahoituksesta. Tämä puolestaan edellyttää yritysyhteistyötä sekä omien palvelujen aktiivista myyntiä yrityksille, toteaa Wilhelmsson.
Tähän mennessä yliopistojen ja yritysten symbioosi on näkynyt muun muassa lääke-, bio- ja IT-alan kehitys- ja tutkimustoiminnassa. Korkeakoulujen tekemä perustutkimus on toiminut ponnahduslautana yrityssektorin kaupallisiin jatkosovelluksiin. Muutamista menestystarinoista huolimatta eurooppalainen innovaatioketju toimii heikosti.
– Euroopan yliopistoissa tehdään merkittäviä perustutkimuksen oivalluksia, mutta niihin kytkeytyvät tekniset patentit jatkojalostetaan Yhdysvalloissa. Tässä asiassa Suomella ja koko Euroopalla on parantamisen varaa.
Suomessa yliopiston vastavetona ovat toimineet yrityshautomot sekä campuskohtaiset innovaatioasiamiehet, jotka selvittävät käynnissä olevien tutkimusten kaupallista potentiaalia. Tämän lisäksi yliopisto on ollut näyttävästi esillä monissa yrityssektorin edustajille järjestetyissä tilaisuuksissa. Rehtorin toimenkuvaan kuuluukin yrityskontaktien solmiminen.
– Pienet ja keskisuuret yritykset eivät tiedä, kenelle pitäisi soittaa. Tämä on yksi asia, jota meidän on jämäköitettävä. Organisaatio on saatava niin läpinäkyväksi, että kaikki halukkaat kumppanit voivat lähestyä meitä, Wilhelmsson lupaa.
Yritysyhteistyön ohella julkista keskustelua ovat synnyttäneet mahdolliset lukukausimaksut. Tällä hetkellä niitä eivät kuitenkaan aja sen enempää yliopisto kuin opetusministeriö. EU:n syrjimättömyysperiaatteiden ansiosta opiskelu tulee säilymään ilmaisena myös EU- ja ETA-maista tuleville opiskelijoille. Uusi laki tarjoaa kuitenkin pienen avautumisen muista maista tulevien opiskelijoiden maksuille.
– Kyse ei olisi mistään rahasammosta. Parhaimmillaan se tuottaisi muutaman miljoonan Helsingin yliopiston vuosittaisesta yli 500 miljoonan euron kokonaisbudjetista. Siitä voisi kuitenkin olla toisenlaisia etuja.
Anglosaksisissa maissa korkeakoulutason palveluista on tullut merkittävä vientituote. Huippuyliopistojen korkeat hinnat mielletään globaalisti hyvän opetuksen takeeksi. Tätä logiikkaa seuraten Suomen markkinoima ilmainen opetus ei houkuttele alan terävintä huippua.
– Kohtuulliset lukukausimaksut, englanninkieliset maisteriohjelmat, kunnollinen markkinointijärjestelmä sekä laitoksille ja tiedekunnille tarjottava taloudellinen kannustin toisivat Suomeen sekä hyviä opiskelijoita että potentiaalisia rekrytoitavia, summaa Wilhelmsson.
Kansainvälistyminen näkyy oikeustieteellisessä
Wilhelmsson kertoo Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan eläneen viime vuosina mielenkiintoisia aikoja. Monilla eri mittareilla tarkasteltuna sen kansainvälistyminen on ollut monia muita tiedekuntia kiihkeämpää.
– Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on vaihto-opiskelun kärjessä. Noin puolet sen opiskelijoista käy viettämässä aikaa ulkomailla. Tämä on yksi heijastuma juristien työmarkkinoiden kansainvälistymisestä.
Lainsäädäntöpuolella alan opiskelua on muokannut Bologna-ohjelma, jonka tarkoituksena on eurooppalaisten korkeakoulututkintojen vertailtavuuden parantaminen. Tuomarikelpoisuuden liittäminen kansallisiin tutkintoihin luo kuitenkin omat rajoitteensa juridiikan opiskelun kansainvälistymiselle.
– Käymme edelleen neuvotteluja oikeus- ja opetusministeriön kanssa tilanteen selkiyttämiseksi, sanoo Wilhelmsson.
Juristin koulutuksen tärkeimpänä etuna hän pitää sen mukanaan tuomaa kykyä erottaa relevantit asiat epärelevanteista. Kyseisestä taidosta on apua kaikessa johtamisessa ja päätöksenteossa.
– Toinen kantapään kautta karttunut taito on kaikkien osapuolten kuuleminen. Tässäkin työssä joutuu vastaanottamaan erilaisia delegaatioita, jotka kokevat tulleensa väärinkohdelluiksi. Yleensä vasta konfliktin vastapuolen kuuleminen paljastaa, mikä on mennyt oikeasti pieleen.
Omassa työssään Wilhelmsson arvostaa eniten sen tarjoamaa akateemista vapautta sekä uusia ajatuksia stimuloivaa toimintaympäristöä. Hän tunnustaa käyvänsä läpi eräänlaista suruprosessia, sillä rehtorin pestin myötä opetus- ja tutkimustyö saavat jäädä taka-alalle.
– Opettaminen on ollut minulle aina tärkeä asia. Vuorovaikutus fiksujen opiskelijoiden kanssa on pitänyt mielen virkeänä. Muutenkin tämä on kaikin puolin fantastinen työpaikka.
Kuka?
Thomas Knut Johannes Wilhelmsson
Syntynyt Helsingissä 6. syyskuuta 1949
• Koulutukseltaan oikeustieteen tohtori (1980)
• Useita eri työtehtäviä Helsingin yliopistossa sekä Svenska handelshögskolanissa 1971–1978
• Lainsäädäntöneuvos, oikeusministeriö 1979–1981
• Sivutoimisena tuomarina markkinatuomioistuimessa 1980–1990
• Siviili- ja kauppaoikeuden professori, Helsingin yliopisto 1981–
• Yksityisoikeuden laitoksen esimies, Helsingin yliopisto 1989–1998
• Vararehtori, Helsingin yliopisto 1998–2008
Wilhelmsson on kirjoittanut useita julkaisuja sopimus-, kuluttaja- ja eurooppaoikeuden alalta. Hän on myös osallistunut kulutusluotto-, korko- ja tuotevastuulainsäädännön sekä kauppalain valmisteluun. Lisäksi hän toimii Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksikön ”Foundations of European Law and Polity” varajohtajana. Wilhelmsson on palkittu kunniatohtorin arvolla Uppsalan, Oslon ja Tarton yliopistossa.