Ärsyttävät tietopyynnöt kuriin maksuilla?

Julkisten asiakirjojen saaminen on päivä päivältä työläämpää. Ja kalliimpaa. Epäselvien salaamispäätösten lisäksi viranomaiset ovat keksineet uuden keinon karkottaa kansalaiset tiedon ääreltä. Tietopyynnöistä on alettu pyytää isoja maksuja.

Tammikuussa alkoi käräjillä Cannonball-jengiin liittyvä huumejuttu. Moni tiedotusväline oli etukäteen tilannut poliisilta esitutkintapöytäkirjan. Yleensä materiaalin on saanut dvd-levyllä parilla kympillä.

Käräjäpäivänä alkoi kuitenkin melkoinen sekoilu. Ensin poliisilta tuli yhdelle tiedotusvälineelle ilmoitus mustausmaksusta. Kokonaisuuteen liittyi yli 20 pöytäkirjaa, ja sivuja oli noin 1 100. Pöytäkirjojen mustaamiseen menisi noin kuusi tuntia, hinta 76 euroa tunti, joten hinta olisi noin 500 euroa.

Käräjäpäivänä alkoi melkoinen sekoilu.

Sitten puhelin alkoi soida myös muissa toimituksissa. Yhdelle kollegalle tuli soitto, että maksu olisikin aiemmin sovitun sijasta yli 300 euroa. Toiselle medialle kerrottiin, että hinta olisi vähintään 465 euroa.

Oikeustoimittajien Facebook-sivuilla alkoi kuhina. Jos maksut alkavat olla tätä luokkaa, mahdollisuus esitutkintapöytäkirjojen tilaamiseen heikkenee olennaisesti. Onko tämä edes julkisuuslain tavoitteiden mukaista?

Vuonna 1999 voimaan tulleeseen julkisuuslakiin lisättiin jälkikäteen, vuonna 2005, maksua koskeva 34. pykälä. Taustalla oli Suomen Pankin yritys periä Yleltä posketonta, tuhansien markkojen summaa kokouspöytäkirjakopioista.

Säännöksen tarkoitus oli, ettei maksuilla vesitettäisi julkisuuden tavoitetta, siis kansalaisten mahdollisuutta valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä.

Laissa säädettiin, että tiedon antamisesta kopiona tai tulosteena voi periä niin sanotun omakustannushinnan. Viranomainen ei siis saa tehdä asiakirjoilla bisnestä.

Viranomainen ei saa tehdä asiakirjoilla bisnestä.

Perittävän maksun perusteisiin ei lain mukaan lasketa työtä, joka aiheutuu salassa pidettävien osien poistamisesta, jos kyse on tavanomaisesta tietopyynnöstä. Tavanomainen tietopyyntö on esimerkiksi sellainen, josta salattavat kohdat on asiakirjasta vaivatta poistettavissa.

Mitä tällä tarkalleen ottaen tarkoitetaan? Ja saako viranomainen todella laskuttaa kaikilta tiedonjanoisilta samat työtunnit, vaikka se joutuu tekemään mustaamisen vain kerran? Eikö tämä ala lähennellä petosta?

Loppuhuipennus on vielä näkemättä. Laskuja odotellaan. Yksi media tosin perui pöytäkirjatilauksensa.

Samanlaisia esimerkkejä on viime ajoilta lukuisia. Kuten ajan hengen mukaisessa intopinkeässä salaamisessa muutenkin, poliisi johtaa joukkoja.

Ilmeisesti laskutusjuttuja täytyisi viedä hallinto-oikeuteen laintulkinnan selvittämiseksi. Sekin alkaa tuntua vähemmän houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Ilmeisesti laskutusjuttuja täytyisi viedä hallinto-oikeuteen laintulkinnan selvittämiseksi.

Pyysin tammikuun lopussa Helsingin hallinto-oikeudelta kuusisivuisen asiakirjan. Hallinto-oikeus ilmoitti, että salaisten kohtien poistaminen maksaa 3,70 euroa sivulta eli hintaa tulisi 22,20 euroa. Olin pudota tuolilta. Samalla laskukaavalla esimerkiksi Aarnio-juttujen pöytäkirjat olisivat maksaneet pitkälti päälle 100 000 euroa.

Ilmoitin hallinto-oikeudelle vastustavani maksua, koska mielestäni kyse lain tarkoittamasta tavanomaisesta tietopyynnöstä. Salattavat osiot pystyy nykyisillä tiedonkäsittelymenetelmillä poistamaan vaivatta. Hallinto-oikeus harkitsee nyt asiaa uudelleen.

Laskutusperusteeksi ei käsittääkseni riitä se, että asiakirjassa on jotain mustattavaa. Viranomainen joutuu joka tapauksessa käymään asiakirjan läpi tarkistaakseen, onko siinä jotain salattavaa. Tämä kuuluu viranomaisen normaaliin virkatoimintaan, eikä siitä voida laskuttaa.

Maksukiistat ovat vain yksi uusi piirre viranomaisten lisääntyvässä salailuinnossa.

Maksukiistat ovat vain yksi uusi piirre viranomaisten lisääntyvässä salailuinnossa. Asenteet näyttävät muuttuneen. Pohjimmiltaan kyse on siitä, miten viranomainen – ja jokainen yksittäinen virkamies – määrittelee suhteensa kansalaisiin.

Ovatko kansalaiset hallintoalamaisia, jotka häiritsevät virkatoimintaa ärsyttävillä tietopyynnöillään?

Vai onko virkakoneisto kansan palveluksessa, kansalaisia varten?

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat, susanna.reinboth@hs.fi