Arvonimet verokarhun kynsissä

Suomen perustuslakivaliokunta ehdotti 1919 hallitusmuodon 15 §:ksi seuraavaa: ”Älköön ­tasavallassa annettako, älköönkä käytettäkö aatelisarvoja, arvonimiä eikä ritarimerkkejä.” Se perusteli tittelien antamisen soveltuvan huonosti kansanvaltaan ja olevan omiaan edistämään ja ylläpitämään turhamaisuutta. Suuri valiokunta kuitenkin muutti pykälää: ”Älköön tasavallassa annettako aatelisarvoja eikä ritarimerkkejä.” Perustuslakivaliokunta hyväksyi 15 §:n siinä muodossa kuin se lopulta säädettiin: ”Älköön tasavallassa annettako aatelisarvoja älköönkä muita perinnöllisiä arvoja.”

Vasemmisto vastusti ritarimerkki­järjestelmän hyväksymistä. Eduskunnan enemmistö taas piti kiinni ritarimerkeistä,­ ja lopulta vasemmisto hyväksyi ritarimerkit lehmänkauppana, kun hallitusmuodon 6 §:ään otettiin säännös: ”Kansalaisten työvoima on valtakunnan erikoisessa suojeluksessa.”

Suomen nykyisessä perustuslaissa ei ole kieltoa aatelisarvojen ja muiden perinnöllisten arvojen antamisesta. Kieltoa voidaan kuitenkin pitää itsestään selvänä perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusvaatimuksen takia.

Vuosisatoja verohistoriaa

Arvonimistä on verotettu useissa valtioissa. Esimerkiksi 1800- ja 1900-lukujen taitteen Englannissa perittiin herttuan arvosta 350, markiisin arvosta 300, kreivin arvosta 250, varakreivin arvosta 200 ja paronin arvosta 150 puntaa.

Suomessa arvonimiä verotettiin leimaverolain mukaan 2000-luvun alkuun asti, jolloin säädettiin laki arvonimestä suoritettavasta verosta. Oikeustilassa ei tapahtunut juurikaan muutosta.

Avoimesta kirjeestä, jolla tasavallan presidentti myöntää arvonimistä annetussa tasavallan presidentin asetuksessa (381/2000) tarkoitetun arvonimen, suoritetaan veroa valtiolle. Arvonimeä koskevan esityksen tekijä on velvollinen suorittamaan veron.

Naiset ja nuoret alakynnessä

Vuonna 2011 arvonimihakemuksia ­valtioneuvoston kansliaan tehtiin 244. Verollisia arvonimiä myönnettiin 167, ja yleisin oli professori (18). Professorin ­arvonimen myöntämisestä hankitaan ­aina Helsingin yliopiston kanslerin lausunto.

Helsingin yliopiston hallitseva rooli hieman kummeksuttaa; onhan Suomessa nykyisin monta muutakin yliopistoa – eivätkä kaikki kunnia- eli veroprofessorit ole tieteentekijöitä, vaan joukossa on esimerkiksi taiteilijoina ansioituneita. Kyseessä onkin historiallinen perinne, ellei suorastaan jäänne.

Seuraavaksi yleisimmät viime vuonna myönnetyt verolliset arvonimet olivat talousneuvos (13), kunnallisneuvos (11) ja  sosiaalineuvos (11). Uusin, vuoden 2012 alussa käyttöön otettu arvonimi on ylisosiaalineuvos. Ehkä uusi ylititteli tarvittiin, kun sosiaalineuvoksia alkoi olla niin runsaasti.

Kaikkiaan arvonimiä on vuodesta 1918 lähtien myönnetty noin 13 000. Naisille arvonimiä on myönnetty yhteensä noin 1 000, ja vuonna 2011 naisten osuus oli 11 prosenttia.

Arvonimien saajat ovat yleensä melko iäkkäitä, mikä voi herättää herkimmissä kysymyksen nuorten syrjinnästä. Arvo­nimiä on yleensä myönnetty vain vähintään 50 vuotta täyttäneille.

Millainen vero olisi ihmisarvolle paras?

Joskus maailmassa on sanottu, että arvo­nimen myöntäminen arvottomalle on moraalisesti vahingollista ja että verottaminen on luonnotonta, kun titteli annetaan ansioiden perusteella. On myös esitetty, että fiskaaliselta kannalta olisi perusteltua, jos veroa kannettaisiin vuosittain samalla tavalla kuin aikoinaan Englannissa perittiin veroa puuteroiduista palvelijoista.

Toisaalta olisi reilumpaa, jos arvonimeä haluava itse avoimesti hakisi arvonimeä, jos arvelee täyttävänsä edellytykset. Silloin olisi johdonmukaista, että hän vastaisi myös siihen liittyvistä veroista ja maksu­ista.

Arvonimiveroa kertyy vuosittain 1–2 miljoonaa euroa. Tittelien hinnan alentaminen varmaankin lisäisi arvonimihakemuksia ja myönnettävien arvonimien määrää niin merkittävästi, että myös niistä kertyvät verotulot kasvaisivat. Runsas­lukuisuus kyllä toisaalta olisi omiaan vähentämään tittelien arvonantoa.

Arvonimihakemukseen on ohjeiden mukaan liitettävä suostumus siihen, että valtioneuvoston kanslia voi arvonimiasian käsittelemiseksi hankkia Verohallinnolta tietoja vaitiolovelvollisuuden tai salassa­pidon estämättä. Se ehkä vähentää arvostettujen ihmisten verorästejä ja siten lisää järjestelmän efektiivistä verotuottoa.

Maksua tai veroa voidaan puoltaa sillä, että arvonimien myöntämisprosessi aiheut­taa valtiolle kustannuksia. Vedota voidaan myös etuperiaatteeseen: arvonimestä syntyy jotakin etua. Edun taloudellinen arvo ei tosin ole yksiselitteisesti mitattavissa, kun otetaan huomioon arvonimen saajan jäljellä olevan eliniän pituuden epä­varmuus.

Arvonimien hakijat ja saajat ovat ilmeisesti keskimääräistä maksukykyisempiä, ja sikäli vero korreloi maksukykyperiaatteen kanssa. Veroa voidaan kuitenkin kritisoida maksukyvyttömien syrjinnästä. Toisaalta erilaiset yhteisöt voivat antaa monenlaisia verottomia huomionosoituksia niin köyhille kuin rikkaillekin. Verohan koskee vain tasavallan presidentin myöntämiä arvonimiä.

Varatuomari pääsi hintalistalta

Varatuomarin arvonimi oli leimaverotuksessa aikoinaan hinnoiteltu samaksi kuin lentokapteenin. Nykyisin varatuomari ei ole hintalistalla lainkaan. Hovioikeus voi myöntää hakemuksesta varatuomarin arvonimen kelpoisuusehdot täyttävälle harjoittelijalle, eikä näiden hakemusten käsittelystä peritä maksua.

Laamanni sentään esiintyy vielä myös verollisena arvonimenä – hintaluokassa 16 400/4 100 euroa. Vuonna 2011 ainoa tasavallan presidentin myöntämän laamannin arvon saaja oli asianajaja, joka oli myös varatuomari.

Kirjoittaja on finanssioikeuden professori Helsingin yliopistossa.