Palveluliiketoiminnan ja innovoinnin merkitys on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi. Palveluliiketoiminta nimittäin muodostaa suurimman osuuden maailman taloudellisesta toiminnasta. Jo vuonna 2007 sen osuus OECD-maiden bruttokansantuotteesta oli 70 prosenttia, USA:ssa 80 prosenttia ja Suomessa nyt jo yli kaksi kolmannesta.
Palveluliiketoiminta on lisääntynyt myös perinteisissä teollisuusyrityksissä, sillä ne etsivät palveluista kysynnän vaihteluiden tasaajaa.
Palveluliiketoiminnan haasteet sääntelylle
Useiden yritysten arvo rakentuu nykyään yhä enemmän brändin varaan ja yrityksien arvonmäärityksiä tehdään brändin arvoa mittaamalla. Brändiä itsessään ei kuitenkaan ole mahdollista suojata immateriaalioikeudellisesti, vaan sen elementit on suojattava erikseen. Ongelmia syntyy silloin, kun kyse on elementeistä, joille ei ole olemassa tehokasta immateriaalioikeudellista suojamuotoa. Esimerkiksi liiketoimintakonseptit ja suuri osa palveluliiketoiminnassa syntyneistä innovaatioista eivät ole suojattavissa immateriaalioikeudellisesti.
Myöskään brändin arvon mittaamiseen liittyvää goodwilliä ei ole mahdollista suojata immateriaalioikeudellisesti, vaan suoja rakentuu sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain varaan (SopMenL).
Kun yritys joutuu loukkauksen kohteeksi ja brändin goodwill-arvo laskee sen seurauksena, syntyy sellaisia puhtaita varallisuusvahinkoja, joita suojataan ainoastaan vahingonkorvauslain puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista koskevalla yleislausekkeella. Tällaisia vahinkoja syntyy tyypillisesti yritysten välisessä kilpailussa, jolloin kyseeseen voivat tulla SopMenL:n mukaiset sopimattoman menettelyn eri muodot, kuten sekaannusvaaraa aiheuttava kilpailijan tuotteiden tai tuotemerkin orjallinen jäljittely, kilpailijan julkinen arvostelu ja liikesalaisuuksien loukkaaminen. Yhteistä näille tilanteille on toiselle kuuluvan brändin goodwill-arvon laskeminen tai sen hyväksikäyttäminen.
Vahingonkorvauslaki yleislakina
Elinkeinoelämän näkökulmasta tämäntyyppiset puhtaiden varallisuusvahinkojen aiheutumistavat ovat kasvattaneet merkitystään varallisuusarvojen dematerialisoitumisen seurauksena. Vahingonkorvauslakia voidaan arvostella jälkeenjääneisyydestään. Kun varallisuusarvot ovat muuttuneet, korostuu laissa edelleen aineettomien varallisuusarvojen asettaminen selkeästi hierarkkisesti heikompaan asemaan suhteessa tuottamusperusteella korvattaviin esinevahinkoihin.
Puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista rajoitetaan erityiskriteerein. Elinkeinonharjoittajien välisissä oikeussuhteissa merkitystä saa etenkin vahingonkorvauslain kohta, jonka mukaan puhtaat varallisuusvahingot on korvattavissa silloin, kun vahinkolajin korvaamiselle on erittäin painavia syitä. Näitä syitä ei kuitenkaan lainvalmisteluaineistossa juurikaan ole selitetty, mikä aiheuttaa myös ongelmia.
Sopimattomien kilpailutekojen merkitys kasvanut
SopMenL taas on etenkin innovoinnin lisääntymisen vuoksi kasvattanut merkitystään immateriaalioikeussääntelyn kentällä. Siitä huolimatta, että se on puhtaiden varallisuusvahinkojen aiheutumisen kannalta hyvinkin relevantti erityislaki, se ei kuitenkaan sisällä omaa vahingonkorvaussäännöstään. Vahingonkorvaus määräytyy vahingonkorvauslain yleislausekkeen mukaisesti.
SopMenL:n perusteella elinkeinonharjoittaja voi hakea markkinaoikeudelta kieltoa kilpailijan loukkaavaa toimintaa vastaan, mutta tämä saattaa olla riittämätön keino turvata elinkeinonharjoittajan asemaa, kun usein loukkauksiin liittyy myös puhtaan varallisuusvahingon aiheutuminen.
Markkinaoikeudellisen sääntelyn rikkomiseen perustuvat vahingonkorvausasiat eivät kuulu markkinaoikeuden toimivaltaan, vaan ne käsitellään yleisessä tuomioistuimessa. Näin ollen elinkeinonharjoittaja joutuu ensin ajamaan SopMenL:n mukaista asiaansa markkinaoikeudessa ja tämän jälkeen erikseen asiaan liittyvää vahingonkorvauskannetta käräjäoikeudessa. Prosessin hajautuminen eri forumeihin saattaa johtaa niin suuriin kustannuksiin, ettei elinkeinonharjoittaja edes harkitse kanteen nostamista.
Palveluliiketoimintakonseptit heikossa asemassa
Korkeimmalla oikeudella on ollut merkittävä rooli puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisedellytysten kriteeristön muokkaajana. Sen lisäksi, että niiden korvausedellytykset aiheuttavat edelleen epäselvyyttä, on liiketoimintaympäristön muutos palveluliiketoiminnan korostumisen myötä tuonut oman haasteensa vahingonkorvauslaille.
Erilaiset yrityskonseptit ja liikeideat, kuten franchise-konseptit, ovat ongelmallisia puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetun korvattavuuden näkökulmasta. Usein esimerkiksi palvelutuotteiden jäljittely on varsin helppoa, ja kun tehokasta suojamuotoa ei ole olemassa, on yrittäjä hyvinkin altis kilpailijoiden väärinkäytöksille.
Teknologia saattaa myös laskea kynnystä väärinkäytöksiin, ja markkinaoikeuden oikeuskäytännöstä lienee pääteltävissä, että yritykset ainakin orjallista jäljittelyä koskevissa tapauksissa liikkuvatkin yhä useammin sallitun ja kielletyn raja-alueella. Siinä vaiheessa kun on selvitetty, aiheutuuko sekaannusvaaraa kilpailijan tuotteeseen, on usein tapahtunut jopa korjauskelvotonta vahinkoa yrityksen imagolle ja toisaalta toinen yritys on päässyt hyödyntämään kilpailijan goodwilliä.
Perinteisten immateriaalioikeuksien osalta puhtaat varallisuusvahingot elinkeinonharjoittajien välisissä oikeussuhteissa eivät aiheuta ongelmia. Palveluliiketoiminnan lisääntyminen ja innovoinnin merkitys liiketoiminnassa pakottavat kuitenkin miettimään, olisiko immateriaalioikeuksien raja-alueelle sijoittuviin aineettomiin intresseihin syytä ryhtyä suhtautumaan uudella tavalla ja siten vastata liiketoimintaympäristön muutokseen.
Mika Hemmo: Sopimus ja Delikti, Helsinki 1998
Tom Vapaavuori: Yrityssalaisuudet ja salassapitosopimukset, Helsinki 2005
VTT tiedote 2508: Palvelut muokkaavat kaikkia toimialoja
Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 14/2002
Haarmann, Pirkko-Liisa: Immateriaalioikeus, Helsinki 2006
Kunnianloukkausta koskeva sääntely
Puhtaat varallisuusvahingot korvataan vahingonkorvauslain mukaan, jos vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa on erittäin painavia syitä.
Ennen vuonna 2000 voimaan tullutta rikoslain kunnianloukkaussäännöstä koskevaa muutosta myös oikeushenkilö saattoi periaatteessa olla kunnianloukkausrikoksen asianomistajana. Näin ollen juttua epäasiallisen julkisen arvostelun taikka SopMenL:n mukaisen hyvän tavan vastaisen kilpailuteon aiheuttamasta puhtaasta varallisuusvahingosta oli mahdollisuus ajaa myös vahingonkorvauslain 5:1:n rangaistavaksi säädetyn teon perusteella.
Lakimuutos kuitenkin poisti oikeushenkilöiltä mahdollisuuden olla kunnianloukkausrikoksen asianomistajana ja kavensi näin entisestään puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuutta, sillä korvauksen hakeminen kunnianloukkausta muistuttavissa tilanteissa onnistuu nykyään yleensä vain erittäin painavat syyt -kohdan nojalla.
Joissain tilanteissa korvausta voidaan kuitenkin hakea välillisesti kunnianloukkaukseen vedoten, mikäli loukkaus voidaan henkilöittää johonkuhun yrityksen piirissä työskentelevään luonnolliseen henkilöön.
