Miten päädyit nykyiseen työhösi?
Valmistuin oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1997. Olin tuolloin perhevapaalla Lääkärien työttömyyskassan korvauskäsittelijän työstä. Olen toiminut Lääkärien työttömyyskassan johtajana vuodesta 1998 alkaen.
Miten uuden kassan toiminta on lähtenyt liikkeelle?
LL-kassan jäsenmäärä on noin 35 000, ja jäsenistö koostuu lakimiehistä, lääkäreistä, hammaslääkäreistä ja eläinlääkäreistä. Kassa maksaa jäsenilleen ansiopäivärahaa lomautuksen ja työttömyyden ajalta, vuorottelukorvausta vuorotteluvapaan ajalta ja liikkuvuusavustusta työttömänä kauempaa vastaanotetun työn matkakustannuksiin.
Viiden työntekijän toimistomme sijaitsee Uudenmaakadulla Lakimiesliitolta vuokratuissa tiloissa. Toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta toki tekemistä riittää. Yhtenäisen käsittelytavan ja toimintatapojen omaksuminen vie oman aikansa.
Yhtenäisen käsittelytavan ja toimintatapojen omaksuminen vie oman aikansa.
Lisäksi työttömyyskassan tulee päivittää kaikki Finanssivalvonnan edellyttämät hallinnon dokumentit vastaamaan LL-kassan toimintaa.
Mitä uutta yhdistyneen kassan toiminnassa on entiseen nähden?
LL-kassa on edelleen melko pieni työttömyyskassa. Yhdistämällä kaksi pientä ja vakavaraista kassaa voimme tarjota jäsenistölle ammattitaitoista ja hyvää palvelua. Lisäksi saamme pidettyä jäsenmaksun edullisena. Yhdistymisen myötä pystymme paremmin hallitsemaan henkilöstöriskiä.
Työttömyyskassan toimeenpanemat etuudet ovat lakisääteisiä, joten niihin yhdistyminen ei vaikuta mitenkään.
Työttömyyskassan toimeenpanemat etuudet ovat lakisääteisiä, joten niihin yhdistyminen ei vaikuta mitenkään.
Mihin asioihin haluat erityisesti keskittyä uuden LL-kassan toiminnassa?
Haluan säilyttää LL-kassassa hyvän työilmapiirin ja työhönsä sitoutuneen henkilökunnan. Pyrin kannustamaan henkilökuntaa kehittymään ja käyttämään omia vahvuuksiaan työssään. Uskon sen näkyvän jäsenistön suuntaan asiantuntevana ja hyvänä palveluna.
Kolme asiaa, joita tarvitset työssäsi päivittäin?
Kahvi, puhelin ja läppäri.
Miten pidät huolta omasta jaksamisestasi?
Harrastan ulkoilua ja liikuntaa, ja käyn Rally-Toko-valmennuksessa tyttäreni espanjanvesikoiran kanssa.