Seminaarin räväkkä aihe ”Kansalaisyhteiskunta – Forssasta Kemijärvelle, Lapualta Lahteen” ei vetänyt paikalle väkeä aivan toivotulla tavalla. Tilaisuuteen osallistui viitisenkymmentä ihmisoikeuksista ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen muodoista kiinnostunutta juristia.
Paradoksaalista kyllä, suomalaisen kansalaisyhteiskunnan tilasta on viime vuosina ollut erityisen huolissaan ylin valtiovalta. Matti Vanhasen I hallituksen aikana oikeusministeriö yritti elvyttää kansalaisyhteiskuntaa jopa erityisellä kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmalla. Ohjelman tulokset jäivät laihoiksi.
Voisivatko valtakunnan yhteiskunnallisesti virkeät juristit tehdä jotakin asian hyväksi?
Suomalaismausteita EU-soppaan?
Tutkija Anna Hyvärinen Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta on selvitellyt suomalaisten kansalaisjärjestöjen eurolobbausta. Hänen mukaansa kansalaisyhteiskuntaa ei enää kannata tarkastella vain kansallisvaltion sisäisenä asiana. Euroyhteistyö on nyt kaiken a ja o.
– Eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen yhteistyöllä on jo niin suuri merkitys, että tämän seminaarinkin alaotsikko voisi kuulua ”Helsingistä Brysseliin, Amsterdamista Ateenaan".
Hyvärinen totesi, että suomalaisjärjestöjen on viisainta pyrkiä vaikuttamaan EU-päätöksentekoon kolmella rintamalla: valmisteluvastuussa olevien virkamiesten kautta, eurooppalaisten kattojärjestöjen välityksellä sekä ikiomien suomalaisten sanansaattajiensa avulla.
Suomalaislobbauksen vaikutusmahdollisuuksiin Hyvärinen suhtautui skeptisesti.
– Päätöksenteko unionissa on useiden kokkien hämmentämä soppa, johon yksittäisen suomalaisen kansalais- tai etujärjestön on vaikea päästä heittämään edes omia mausteitaan.
Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone
Ikuinen partaradikaali, ex-kansanedustaja, lääkäri Ilkka Taipale (sd.) röykytti suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Jo 1967 perustetussa Marraskuun liikkeessä vaikuttaneella Taipaleella on rankka kokemus kansalaistoiminnasta – ja eritoten vähäosaisten auttamisesta.
– On kolme yhteiskuntamallia: sorto, sekasorto tai sosiaalipolitiikka, Taipale jäsensi.
Taipale osaa hätkähdyttää.
– Meillä Suomessa on yksi erityisen mielenkiintoinen porukka. Meillä on 70 000 aikuista, jotka asuvat iäkkäiden vanhempiensa kanssa samassa taloudessa. Heistä ei ole tehty yhtä ainutta tutkimusta!
– Jos ihmisellä on fyysistä ja sosiaalista tilaa, ongelmat vähenevät.
– Ilman kelvollista asuntoa ihmisarvoinen elämä on mahdotonta. Jokaisella on oltava oikeus vessaan, vesipostiin, keittokomeroon ja huoneeseen – vaikka sitten siellä Mikko Monosen ruumisarkkuliikkeen yläkerrassa, tohtori veisteli laulun sanoja mukaillen.
Sosiaalisessa asuntotuotannossa Taipale ei luota yksityisiin gryndereihin. Hyödyn kerääminen ja pyyteetön hyväntekeväisyys samassa organisaatiossa on jo käsitteellisesti mahdotonta.
Mediasta tullut oppositio?
Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö Pekka Ervasti tarkasteli huolestuneena suomalaisen politiikan nykyjamaa.
– Suomesta puuttuu uskottava poliittinen oppositio.
– Puoluekenttä on kolminapainen: kepu, demarit ja kokoomus. Yleensä kaksi niistä on sisällä vallan ytimessä ja yksi jäähyllä. Jäähyllä istuva on olevinaan oppositiossa, mutta ei ole sitä oikeasti. Se ei halua katkaista siltoja tulevaan hallituskumppaniinsa.
Puolueiden lämpöhalvaus on Ervastin mukaan johtanut politiikan henkilöitymiseen.
– Koska pääpuolueiden ja niiden tosiasiallisen politiikan välillä ei ole suuria eroja, erot haetaan mielikuvien pohjalta. Puolue on samannäköinen ja -tapainen kuin sen puheenjohtaja tai muutamat sen kärkipoliitikot.
– Politiikasta on tullut myös viihdehömppää, johon päästään julkisuuden kautta ja jonka keskeiset pelaajat ovat julkkiksia. Politiikkaan tullaan myös, jotta päästään julkkikseksi.
Ervasti uumoili, että poliitikot suorastaan tyrkyttävät medialle opposition roolia.
– Todellinen puolueiden valvonta ja epäkohtien paljastaminen on jäänyt medialle. Tässä maassa media on runsaan kymmenen vuoden aikana ollut keskeisellä tavalla vaikuttamassa useiden ministereiden ja yhden pääministerin eroon. Juhantalo, Linden, Kanerva, Jäätteenmäki, Ervasti listasi.
– Kaupallinen ja etenkin sähköinen media tarvitsee dramatiikkaa ja infotainmenttia. Moralismi kukoistaa.
Politiikan toimittajien eliittiin kuuluva Ervasti kaipaa maahan aitoa kriittistä journalismia.
– Opposition tehtävä ei kuulu medialle, eikä sen pidä sitä havitella. Media ei ole oppositio. Sen tehtäviin ei kuulu poliittisten tavoitteiden asettaminen. Se on missiojournalismia. Silloin ollaan hetteisellä suolla, Pekka Ervasti parahti.
