Edunvalvojasta vapaaherraksi

Lakimiesliiton pitkäaikainen julkisen sektorin asiamies Esa Eriksson siirtyi nauttimaan hyvin ansaituista eläkepäivistä. Eläkkeen kynnyksellä Eriksson pysähtyy pohtimaan julkisen sektorin ja lakimiesten edunvalvonnan keskeisiä kysymyksiä.

Uransa Lakimiesliitossa Esa Eriksson aloitti vuonna 1991. 20 viime vuoden aikana perinteisesti julkiseen sektorin painottunut lakimieskunta on siirtynyt yksityisen sektorin suuntaan.

– Muutos on kuitenkin ollut yllättävänkin vähäinen, Eriksson toteaa ja jatkaa:

– Julkisen sektorin suhteellisen osuuden pienentyminen on koko minun toimikauteni tapahtunut käytännössä kuntasektorilla. Valtiosektorin työllistää yhä yhtä suuren osan lakimiehistä kuin se teki vuonna 1989. Tämä siitä huolimatta, että tehtäviä on ulkoistettu ja virastoja liikelaitostettu.

Julkista sektoria viime vuosina ravistelleet uudistukset, lukuiset organisaatiouudistukset, palkkausjärjestelmäuudistukset ja tuottavuusohjelma, ovat laajentaneet sektorin edunvalvontatoimintaa merkittävästi.

– Uudistustahti on kova eikä näkyvissä ole, että vauhti olisi hidastumassa. Kun pöydällä ovat usein palkat ja työntekijän oikeudet, on valtiosektorin neuvottelutoiminta vielä useita vuosia hyvin aktiivisessa vaiheessa, Eriksson ennustaa.

Työ- ja virkaehtosopimuskäytännöissä ei ole tapahtunut vallankumouksellista muutosta viime vuosikymmenten aikana.

– Viime kädessä työmarkkinaedunvalvonnan selkärangan muodostavat kollektiiviset sopimukset, Eriksson korostaa.

– Paikallisen sopimisen ja henkilökohtaisten palkanosien maailmassakin työ- ja virkaehtosopimukset tuovat jäsenelle viimekätisen turvan työmarkkinoilla.

Paikallisen sopimisen lisääntyessä keskitettyjen neuvottelujen rooli saattaa muuttua, Eriksson myöntää.

– Palkankorotustasosta joudutaan kuitenkin sopimaan keskitetysti, hän uskoo.

Eriksson muistuttaa, että neuvottelut nojaavat viime kädessä voimaan.

– Paikallistasolla lakkoase on paljon heikompi kuin keskitetyissä sopimuksissa. Työntekijäpuolen asema heikkenisi, jos palkankorotustasostakin sovittaisin paikallisesti, Eriksson korostaa.

Eriksson uskoo, että jatkossakin lakimiesten edunvalvonnan ytimen muodostaa jäsenelle edullisten ja kattavien työ- ja virkaehtosopimusten tavoittelu.

– Tämän työn tarkoituksena on tasoittaa neuvotteluasetelmia työmarkkinoilla ja antaa työntekijälle tasavertaisempi asema suhteessa työnantajaan.

Tämän tarpeen hän ei usko katoavan mihinkään.

Pitkäjänteisesti

Suurten muutosten saaminen aikaan työmarkkinoilla on aina hidasta, Eriksson korostaa.

– Usein toivotaan, että pitkän ajan kuluessa syntyneet ongelmat voitaisiin korjata kerralla. Näinhän se ei valitettavasti koskaan mene.

Hän korostaa voimakkaasti neuvottelujen kaksisuuntaista luonnetta. Sekä työntekijöillä että työnantajilla on omat tavoitteensa, eikä kumpikaan osapuoli saa tavoitteitaan läpi sellaisenaan.

– Siksi mikään saavutus ei koskaan ole kirjoitettu kiveen. Aina tulee uusi sopimuskierros, jolla asiat voidaan neuvotella uudestaan.

Se, että eteneminen tapahtuu työntekijöiden tavoitteiden suuntaan, ei Erikssonin mielestä ole mikään itsestäänselvyys.

– Työntekijöiden asema on pääsääntöisesti parantunut neuvottelukierrokselta toiselle. Tästä huolimatta joka kierroksella ovat vastakkain työnantajan ja työntekijöiden erilaiset tavoitteet. Jatkuva asemien parantuminen vaatii jatkuvaa onnistumista neuvotteluissa, hän painottaa.

Viime lama-aika jätti neuvotteluihin jäljen pitkäksi aikaa. Työnantajaosapuoli vaati ja saavutti tuolloin merkittäviäkin heikennyksiä työntekijöiden asemaan.

– Kyllä se oli yhden aikakauden loppu. Silloin nähtiin, ettei mikään saavutettu etu ole varmasti pysyvä.

Tulevaisuuden merkkejä hän pitää tässäkin suhteessa synkkinä.

– Samaa tullaan varmasti yrittämään myös lähivuosien neuvotteluissa. Jo nyt eri tahoilla on esitetty niin rajuja heikennyksiä, että niistä tullaan vääntämään vielä monta vuotta, Eriksson viittaa eri alojen neuvotteluista ja työnantajaleiristä tulleisiin tietoihin neuvottelulinjasta.

Neuvottelutilanne näyttää Erikssonista keskittyvän keskinäiseen tarkkailuun ja jopa polkevan paikallaan. Syyksi tähän hän näkee paitsi vaikean taloustilanteen, myös Elinkeinoelämän keskusliiton neuvottelulinjan, joka heijastuu myös julkisen puolen neuvotteluihin.

– Perinteisesti vaikeassa taloustilanteessa on turvauduttu keskitettyyn sopimiseen palkoista. Nyt EK pitää itsepäisesti kiinni tupojen hylkäämisestä, vaikka peräänkuuluttaa jo itsekin koordinaatiota. Kun sopimusjärjestelmä ei ole selkeytynyt eikä suunta ole selvillä, kannattaa osapuolten tarkkailla tilannetta eivätkä neuvottelut etene, Eriksson analysoi.

Epäselvyyden hän uskoo ratkeavan ennen pitkää jonkinlaisilla koordinoivilla neuvotteluilla. Koordinaation muotoa hän ei uskalla tarkkaan arvioida. Selvänä hän pitää, että työnantajapuolenkin pitää liikkua asemistaan eikä työntekijäpuoli voi myydä työrauhaa halvalla keskustasolla ja antaa työnantajalle vapaita käsiä paikallistasolla.

Julkiselle sektorille kireä taloustilanne on usein erityisen vaikea. Julkisen talouden kestokyvyn heikentyessä ja palvelutarpeen kasvaessa vähät resurssit joudutaan vetämään hyvin tiukalle. Monta virkamiestä myös elähdyttää julkisen palvelun eetos, työskenteleminen isänmaan ja yhteisen hyvinvoinnin puolesta. Siihen tiukka omanedunvalvonta isänmaan heikkouden hetkenä sopii joidenkin mielestä huonosti.

Eriksson on eri mieltä.

– Ei virkamiehellekään voida maksaa kiitoksella ja kutsumuksella. Ei heikon taloustilanteen koko laskua voida laittaa valtion ja kunnan virkamiesten maksettavaksi.

Hän korostaa, että julkisen sektorin tilannetta tulisi korjata myös hyvinä vuosina, mutta muistuttaa, että usein nousukaudella valtio jää entisestään jälkeen yksityisestä sektorista.

– Huolimatta useista palkkaohjelmista valtio ei pitkän nousukauden aikana onnistunut kuromaan kiinni tai edes juurikaan kaventamaan palkkakuilua yksityiseen sektoriin. Työtä pitää jatkaa, että valtio säilyy lakimiehille houkuttelevana työnantajana, Eriksson korostaa.

– Tässä nähdään lakimiesammattikunnan edunvalvonnan erityinen haaste, hän huomauttaa.

– Jäsenet jakaantuvat laajasti eri sektoreille eivätkä sopimukset vaikuta yli sopimusrajojen. Edunvalvonnan ja sopimusten täytyy olla kunnossa kaikkialla.

Samalla hän muistuttaa, että valtion tuottavuusohjelma nykymuodossaan heikentää selvästi valtion houkuttelevuutta työnantajana.

– Ohjelman tavoite on hyvä, mutta toteutus ontuu pahasti. Nykyisellään se on lähinnä leikkausohjelma, joka ei ota huomioon eri hallinnonalojen tilannetta. Oikeuslaitoksessa tehtävät tulevat suoraan lainsäädännöstä ja resurssit ovat jääneet pahasti jälkeen uusista tehtävistä. Tässä tilanteessa kaavamaiset tuottavuustavoitteet tarkoittavat, että nytkin ahtaalla oleva kansalaisen oikeusturva kaventuu entisestään, Eriksson paheksuu.

Yhdessä

Edunvalvonta ei ole yksinäisille, Eriksson korostaa. Työntekijäpuolen täytyy liittoutua tullakseen kuulluksi.

– Edunvalvonnassa ei kannata olla yksin oikeassa, hän muistuttaa.

– Jos työnantajan ei ole pakko kuunnella työntekijöitä, voi työnantaja sanella ehdot.

Akavalaisessa kentässä liitot ovat koulutusalapohjaisia ja liittojen jäsenet työskentelevät laajasti eri sektoreilla, kuten Lakimiesliitossakin. Saavuttaakseen riittävän neuvottelu- ja työtaisteluvoiman ovat liitot muodostaneet yhteiset neuvottelujärjestöt, jotka neuvottelevat sopimukset kaikkien akavalaisten puolesta.

Lakimiehiäkin koskevat julkisen sektorin sopimukset neuvottelee Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO. Edustaessaan kaikkia valtiosektorin akavalaisia JUKOlla on mahdollisuus uskottavan ja vaikuttavan työtaistelun järjestämiseen valtiolla. Tämä selkänoja antaa neuvottelijoille mahdollisuuden hyvän neuvottelutuloksen saavuttamiseen.

JUKOssa valtiosektorin neuvottelu- ja sopimustoiminnasta vastaa valtiosektorin neuvottelukunta. Lakimiesliiton vahva asema näkyy siinä, että liitto on pitkään pitänyt hallussaan neuvottelukunnan puheenjohtajan tehtävää ja osallistunut myös valtion sopimusneuvotteluihin. Lakimiesliiton vaikuttavuuden kannalta on ollut tärkeää, että liiton toimihenkilöt ovat päässeet toimimaan edunvalvonnan avaintehtävissä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

– Lakimiesten kannalta keskeistä on, että JUKO kykenee saavuttamaan myös lakimiehille hyvän sopimuksen, vaikka saman sopimuksen piiriin kuuluvat kaikki muutkin valtion työntekijät, Eriksson painottaa.

– Lakimiehet muodostavat kuitenkin merkittävän osan valtion akavalaisesta henkilöstöstä, mikä takaa liitolle hyvin vahvan aseman jukolaisessa neuvottelutoiminnassa.

– Valtion neuvottelupöydässä ei kuitenkaan voi edustaa vain lakimiehiä, Eriksson haluaa erityisesti painottaa.

– Kun takana on yhteinen voima, on tavoitteidenkin oltava yhteisiä. Jos joku yrittää vetää välistä, pääsee työnantaja hajottamaan palkansaajien rintaman. Työntekijöiden keskinäisestä kissanhännänvedosta hyötyisi vain työnantaja.

Neuvottelupöydässä yleisemminkin pätee, että huijata voi vain kerran. Kun neuvottelupöytään palataan aina uudestaan, korostuu osapuolten välisen luottamuksen merkitys.

– Täytyy aina muistaa, että olennaista neuvotteluissa on löytää molempien osapuolten hyväksyttävissä oleva ratkaisu. Jos vastapuoleen ei voi yhtään luottaa, voivat hyvätkin mahdollisuudet jäädä löytämättä ja käyttämättä.

Valtiosektorin neuvottelujen henkeä Eriksson kiittelee rakentavaksi ja herrasmiesmäiseksi. Molemmat osapuolet ovat ymmärtäneet ja hyväksyneet, että molemmilla on omat tavoitteensa.

– Neuvotteluja on voitu käydä hyvässä hengessä vaikka näkemykset olisivat olleet kaukanakin toisistaan. Tavoitteena on kuitenkin aina sopimus, joka tyydyttää molempia.

Vapaaherran arki

Lisääntyneelle vapaa-ajalleen tuore eläkeläinen kertoo löytävänsä sisältöä ilman erityisempää yrittämistä.

– Nyt on aivan uudella tavalla aikaa omistautua kaikille rakkaille harrastuksille taiteista ja matkailusta jalkapalloon. Ainakaan lähivuosina tekemisen puute ei näytä uhkaavan, Eriksson uumoilee.

Lakimieskunnan edunvalvonnasta mies katsoo jääneensä pysyvästi eläkkeelle.

– Erilaiseen järjestötoimintaan minua on jo houkuteltu, mutta pidän parhaana jättää kentän tuoreemmille voimille. Liiton edunvalvonta on hyvissä käsissä, eikä vanhojen toimijoiden pidä sekaantua.