Eduskunnan kirjastossa esittäytyy Suomenkielisten lakien pitkä ja värikäs historia

Suomen Lakikirjan juhlavuoden kunniaksi eduskunnan kirjasto on toteuttanut omin voimin juhlanäyttelyn, joka esittelee suomenkielisten lakikirjojen vaiheita tähän päivään asti. Asiantuntijana on toiminut Vaasan hovioikeuden emerituspresidentti Erkki Rintala. Näyttely on avoinna 15.10–31.12.2009.

Lakeja suomen kielellä 1580-luvulta

Jo ennen ensimmäistä lakikirjaa oli suomennettu erillisiä lakeja. Ensimmäinen yleisen lain, vuodelta 1442 olevan Kristofferin maanlain, suomennos valmistui ilmeisesti 1580-luvulla. Kääntäjä lienee herra Martti, joka toimi Tukholman suomalaisen seurakunnan saarnaajana.

Tätä suomennosta ei painettu, mutta kopioiden runsaudesta päätellen sillä näyttää olleen suuri käytännön merkitys. Käsinkirjoitetusta käännöksestä on säilynyt seitsemän kopiota. Eduskunnan näyttelyssä on esillä asiakirjakopioita Kansalliskirjastossa säilytettävästä niin sanotusta Juusteenin koodeksista.

Lakien lisäksi on suomennettu kuninkaan käskykirjeitä, asetuksia, plakaatteja, sääntöjä, julistuksia, päätöksiä, selityksiä, vahvistuksia, varoituksia ja kieltoja. Näistä mainittakoon esimerkkinä Kustaa II Aadolfin sota-artiklat vuodelta 1642, jotka olivat tuon ajan sotaväen rikoslaki. Kyseessä oli tavallaan ensimmäinen painettu suomenkielinen erikoislakikirja. Tiedot muiden vanhojen lakien suomennoksista oheisessa taulukossa.

Vuoden 1734 lain pykäliä yhä voimassa

Vuoden 1734 laki oli ensimmäinen koko Ruotsin valtakuntaa koskeva laki. Se korvasi keskiaikaiset Maunu Eerikinpojan kaupunkilain ja Kristofferin maanlain. Suomessa vuoden 1734 laki pysyi voimassa myös vuoden 1809 jälkeen, jolloin Suomi liitettiin Venäjään.

Vuoden 1734 laki oli sisällöltään yhdistelmä vanhaa kotimaista ja 1600-luvulta omaksuttua roomalaista oikeutta. Laki jakaantui yhdeksään kaareen: naimisen kaari, perintökaari, maan kaari, rakennuskaari, kauppakaari, pahanteon kaari, rangaistuskaari, ulosmittauskaari ja oikeudenkäymisen kaari.

Suomen nykyisessä lainsäädänössä on vielä voimassa vuoden 1734 lain kaaria: rakennuskaari 1.1.1734/2, kauppakaari 31.12.1734/3 ja oikeudenkäymiskaari 1.1.1734/4. Tosin niitä on uudistettu moneen kertaan. Muutama alkuperäinenkin pykälä on edelleen voimassa.

Vuoden 1734 laki haluttiin mahdollisimman pian kääntää ja painaa myös suomeksi. Tähän käännöstyöhön ryhtyi lääninsihteeri Samuel Forseen omasta aloitteestaan. Hän sai käännöksen valmiiksi jo vuonna 1738. Mutta sota, niin sanottu pikkuviha vuonna 1741, ja muut vastukset hidastivat sen julkaisemista.

Forseen kuoli vuonna 1744 ja kuningas antoi julkaisemisoikeuden Eerik Johan Paleenille, joka oli Forseenin vävy. Hän teki siihen korjauksia asiantuntijoiden avustuksella. Lakikirja julkaistiin vuonna 1759 nimellä Ruotzin Waldacunnan Laki: Hyväxi luettu ja wastan otettu Herrain Päiwillä wuonna 1734. Matias Calonius teki vuoden 1759 lakikirjasta uudistetun painoksen vuonna 1808.

Vuoden 1759 lakikirjalla ja sen uudistetulla painoksella selvittiinkin yli sata vuotta.Vasta vuonna 1877 ilmestyi seuraava lakikirja Ruotsin valtakunnan laki, hyväksytty ja noudatettavaksi otettu valtiopäivillä 1734. Ynnä niiden lisäysten, muutosten ja selitysten kanssa, jotka ovat voimassa Suomen suuriruhtinaanmaassa. Kirja oli Gustaf Cantelinin kääntämä ja Jaakko Forsmannin tarkastama. Kustantajana oli Suomen Kirjallisuuden Seura (SKS). Tämä niin sanottu Forsmanin laitos oli ensimmäinen täydellinen suomenkielinen lakikirja. Se oli pohjana lakikirjoille aina vuoteen 1955, jolloin ensimmäinen Suomen Laki -teos ilmestyi.

Säädöskokoelma täyttää 150 vuotta

1500-luvulla ja vielä 1600-luvun puolella virkamiehetkin osasivat suomea. Ruotsin kieli alkoi kuitenkin 1600-luvun lopulla voittaa alaa, ja virkamiehistö ruotsalaistui. Suomenkielisissä heräsi tarve saada tietoa omalla kielellään. Se oli eräänä syynä suomennetun lakikirjan tekemiseen.

Mutta useista suomenkielisistä lainkäännöksistä huolimatta suomea ei ennen 1800-lukua juurikaan käytetty hallinnon sisäisenä kielenä.

Sen jälkeen, kun Suomi liitettiin 1809 Venäjään, Keisarin vahvistamat asetukset sekä hallituskonseljin (vuodesta 1816 lähtien senaatti) julistukset julkaistiin ruotsiksi ja tarvittaessa myös suomeksi. Kuriositeettina voitaneen mainita, että Suomen ensimmäisen oman lain, hallituskonseljin ohjesäännön keisari Aleksanteri I vahvisti 8.8.1809 käyttäen ranskaa, joka oli hänen kotikielensä.

Lähinnä säädösten suomentamiseksi perustettiin hallituskonseljiin vuonna 1810 suomen kielen kääntäjän virka. Aluksi säädökset julkaistiin erillisinä vihkoina, jotka eivät muodostaneet omaa julkaisusarjaansa.

Vuonna 1860 perustettiin Suomen asetuskokoelma, joka alusta alkaen ilmestyi sekä ruotsiksi että suomeksi. Asetuskokoelma (1981 lähtien Suomen säädöskokoelma) on sen jälkeen ilmestynyt katkeamattomana sarjana sekä suomeksi että ruotsiksi. Tosin niin sanottujen routavuosien aikana 1903–05 asetuskokoelmaa julkaistiin kolmikielisenä, jolloin jokainen vihko käsitti kunkin säädöksen venäjän-, suomen- ja ruotsinkielisen version. Vuonna 2010 voidaan siis juhlia suomenkielisen säädöskokoelman 150-vuotista, katkeamatonta taivalta.

Asetuskokoelmassa julkaistiin myös lait sen jälkeen, kun säädyt oli ryhdytty kutsumaan koolle ja lainsäädäntötyö käynnistynyt vuonna 1863. Ehdotukset lakiesityksiksi ja asetuksiksi valmisteltiin ruotsin kielellä, ja esitykset ja julkaistavat säädökset käännettiin suomen kielelle. Vasta vuoden 1906 eduskuntauudistuksen myötä alkoi suomenkielinen lainvalmistelu kunnolla vallata alaa.

Säätyvaltiopäivien virallinen kieli vaihteli säädyttäin

Suomen kielen käyttö laki- ja virkakielenä alkoi varsinaisesti laajeta vasta 1800-luvulla. Merkittävä edistysaskel virkakielen kehityksen kannalta oli vuoden 1863 valtiopäiviä valmistelevan valiokunnan asettaminen. Osa valiokunnan jäsenistä oli umpisuomalaisia. Heitä varten oli kaikista virallisista papereista laadittava suomenkielinen käännös. Tämän niin sanotun kielireskriptin ansiosta virkasuomen asemaan alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota.

Säätyvaltiopäivien pöytäkirjojen julkaisemiskieli oli vuosien 1863–64 valtiopäivillä ylemmissä säädyissä ruotsi ja talonpoikaissäädyssä suomi ja ruotsi. Vuodesta 1872 lähtien talonpoikaissäädyn pöytäkirjat olivat suomenkielisiä, mutta lausumat julkaistiin alkukielellä. Muissa säädyissä suomenkielisiä puheenvuoroja ryhdyttiin käyttämään ja julkaisemaan myöhemmin, aatelissäädyssä vasta 1894.

Pappissäädyn pöytäkirjat julkaistiin suomeksi vuodesta 1885 lähtien. Porvarissäädyn pöytäkirjat julkaistiin kaksilla viimeisillä säätyvaltiopäivillä (1904–05 ja 1905–06) sekä ruotsiksi että suomeksi. Aatelissäädyn pöytäkirjat ilmestyivät säätyvaltiopäivien loppuun saakka vain ruotsiksi. Asiakirjat julkaistiin vuodesta 1863 alkaen ruotsin- ja suomenkielellä.

Vuoden 1906 eduskuntauudistuksen jälkeen täysistuntojen pöytäkirjat on julkaistu täydellisinä vain suomeksi, mutta ruotsinkieliset lausumat on otettu niihin alkukielellä. Ruotsiksi pöytäkirjoista julkaistaan supistelma. Asiakirjat julkaistaan sekä suomeksi että ruotsiksi.

Suomen itsenäistyttyä 1917 ja lakien määrän lisäännyttyä heräsi tarve myös julkaista lisää lakikirjoja. Ensimmäinen itsenäisyyden ajan lakikirja ilmestyi vuonna 1920. n

Lähteet

Agricola. Suomen historia verkko
http://agricola.utu.fi/

Eduskunnan kirjaston näyttely: ” Lakikirja 250 vuotta, 1759–2009”

Kansalliskielten historiallinen, kulttuurinen ja sosiologinen tausta. Työryhmämuistio. Kielilakikomitea 2000
Pajuoja, Jussi ja Ervasti, Kaius. Suomen Lakimiesliiton historia, 1944–1994. Lakimiesliiton Kustannus 1994