Susanna Reinboth kirjoitti oikeasta ja vakavasta aiheesta Lakimiesuutisten viime numerossa (2/2012) kertoessaan, kuinka työnantajat sulkevat työntekijöiden suut erilaisin salassapitositoumuksin ja velvoittein olla vahingoittamatta työnantajan mainetta – jopa tuomioistuimessa todistajana.
Jostain syystä Reinboth esitti asian esimerkein, ilman poikkeuksia tai linjaerojen mahdollisuuksia ja kaikkien työnantajien suunnitelmallisena tavoitteena. Hämmästyin sitä, että Reinbothin kuvaamassa tapauksessa Asianajajaliiton valvontalautakunta oli pitänyt hyvän asianajotavan mukaisena muistuttaa todistajaa ennen tämän esiintymistä tuomioistuimessa, että todistajan pitää suojella työnantajan mainetta. Reinboth oli tästä vahvasti eri mieltä, eikä asiaa voi mitenkään muutoin nähdäkään.
Omasta prosessioikeuden harjoittamisesta ei ole paljoa enempää kerrottavaa kuin esiintymisestäni todistajana kauan sitten, mutta ainakin tuolloin todistajalta edellytettiin vakuutusta totuudessa pysymisestä. Oletan että tilanne ei ole tyystin muuttunut.
Mikäli todistajaa muistutetaan työsopimuksessa sovitusta erityisestä valvoitteesta olla lausumatta mitään, mikä vahingoittaa työnantajaa tai sen mainetta, on vaikea kuvitella, mistä muusta tuolloin voi olla kyse kuin kehottamisesta lausumaan jotakin tai jättämään jotakin kertomatta totuuden vastaisesti.
Se, että vain väkivalta tai sillä uhkaaminen on rikoslain mukaan rangaistavaa oikeudenkäynnissä kuultavan uhkaamista, ei tee sopimusrikkomuksesta muistuttamista eettiseksi. Käytännössähän siinä samalla uhataan työpaikan menetyksellä, oikeudenkäynnillä ja vahingonkorvauskanteella.
Sopimusvelvoitteet eivät koske hyvän tavan vastaisia velvoitteita. Pitäisi olla kohtuullisen selvää, että toteamus ”omalla vastuulla todistamisesta” todistajalle on asiatonta – todistajalla ei voi olla muuta vastuuta kuin pysyä totuudessa, eikä salassapitoa tai maineen suojelua koskeva velvoite tältä osin sido todistajaa. Jos salassapidetäviä oikeushyviä on, ne voidaan suojata toisin ja työnantajan asiamies voi varmastikin esittää tarvittavan vaateen.
Jos on töpeksitty, pitää puolustautua siltä pohjalta. Ei painostamalla todistajia vaikenemaan. Jos todistaja valehtelemalla vahingoittaa työnantajan mainetta, sitten työnantajalla on vahingonkorvausperusteen lisäksi myös sopimusrikkomuspohjainen peruste vaatia korvausta.
Monelta osin maineen suojelua ja julkisuutta koskevat ohjeet ja sopimusvelvoitteet ovat usein aivan perusteltuja ja tarpeellisia. Jokaisessa yrityksessä – parhaimmissakin – on omat haasteensa ja ongelmansa. Menestyminen vaatii muun muassa jatkuvaa muutosta ja toimintatapojen muokkaamista.
Muutosvastarinta on luonnollista. Muutoksissa ei joka kerta kaikilta osin onnistuta eivätkä muutokset suinkaan ole kaikille työntekijöille aina positiivisia. Negatiivinen näkemys on aivan varmasti löydettävissä, ja se on mieluinen makupala medialle olematta välttämättä mikään absoluuttinen ja objektiivinen totuuus tai edes sinnepäin.
Vahinkoa voi syntyä myös siksi, että lausujalla ei ole tarvittavaa taustatietoa tai että yksittäinen lausuma yhdistetään kontekstiin, josta lausujalla ei ole eikä välttämättä saakaan olla tietoa. Vahinkoa on kovin helppoa aiheuttaa. Puheena olevien ehtojen soveltamisen rajat on kuitenkin tunnistettava.
Sääntely ja yritysten kurittaminen uusilla normeilla on useimmiten seurausta siitä, että elinkeinoelämän oman sääntelyn tai eettisten normien noudattaminen ei ole onnistunut.
Eettisesti toimivan yrityksen asiamies toimisi toisin kuin kummassakin kuvatussa tapauksassa toimineet asiamiehet. On vähintäänkin hämmentävää, että asianajajaliiton valvontalautakunnassa ollaan noin pahasti hakoteillä.
Janne Järvenoja
Sr. Legal Counsel
Espoo
