Asianajotoimisto Merilammen osakas ja kiinteistö- ja rakennusoikeusryhmän vetäjä ei tärkeile eikä teeskentele, sillä tekijätyypeillä ei ole itsekorostus- ja pätemistarvetta. Työ ja asiakkaiden luottamus puhuvat puolestaan.
− Raksa-ala sopii minulle hyvin: isoissa projekteissa ei kaivata sliipattua viisastelijaa vaan taitoa ratkaista ongelmia ja halua kantaa hankalien riitojen murheet päämiehen puolesta. Juristi on johdon keskustelukumppani ja työmaan sparraaja.
Teekkarista oikkariksi
Niemistö opiskeli rakentamistaloutta Teknillisessä korkeakoulussa, nykyisessä Aalto-yliopistossa.
− Päädyin TKK:lle osittain laiskuuttani: en ehtinyt lukea oikiksen pääsykokeisiin yo-kirjoitusten perään ja Polille pääsin papereilla sisään. Suunnitelmissa oli viettää railakas välivuosi, lukea talousoikeuden kursseja ja jatkaa sitten oikikseen. Teekkarimeininki vei kuitenkin mukanaan.
Kipinä juridiikkaan syttyi toisena TKK-vuonna. Niemistö tajusi, kuinka isoja hankkeita kiinteistö- ja rakennusalalla on. Hän kiinnostui urakkasopimuksista ja projektinjohtamisesta.
Niemistö luki pääsykokeisiin ja aloitti kesätyöt NCC Rakennuksella. Vaikka tiedekunnan ovi aukesi, hän jatkoi hankinta- ja projekti-insinöörinä sekä myöhemmin lakiasiainosaston tukena. Kuvioon tuli urakkariitojen sovittelun koordinointikin Suomen rakennusinsinöörien liiton RIL:ssä.
− Kävin samaan aikaan kahta koulua ja tein kahta osa-aikaduunia. Energiaa riittää, kun maali on tähtäimessä: halusin saada jo opiskeluaikana myöhemmän uran kannalta hyödyllistä oppia osaavammilta konkareilta.
Minulla on luonteva halu ottaa vastuuta.
Vastuunkanto luontevaa
Asianajajatutkinto oli itsestään selvä jatkumo Niemistön lakimiesuralle.
− Minulla on luonteva halu ottaa vastuuta. Näin itseni johtoasemassa ja osakasroolissa, mihin tutkinto oli välttämätön. Olin jo saanut vakiinnutettua oman asiakaskunnan ja asiantuntijaprofiilin.
Ison liikejuridiikan toimiston osakkuuteen pääsee näyttämällä kyntensä asianajotyössä ja asiakkuuden hoidossa. Niemistö toteaa sellaisten juristien profiloituvan edukseen, jotka ovat lunastaneet toimialan yritysten luottamuksen ja edustavat näitä merkittävissä toimeksiannoissa.
Niemistön virstanpylväitä ovat olleet isojen PPP-moottoritieprojektien sopimukset, neuvonanto Länsimetro- ja Kehärata-urakoissa sekä Kalasataman Redin ja Pasilan Triplan kaltaiset kiinteistökehityshankkeet.
− Olin tunnettu oikeudenalani osaajana, ja osakkuustarjouksia tuli monelta kilpailijalta. Tiesin salkkuni liikkuvan mukanani ja kehittyvän suotuisasti missä tahansa toimistossa. Merilammen valtti oli synergia kaupungin parhaista kiinteistötransaktiotekijöistä ja tunnustetun riitatalon tulituki urakkaerimielisyyksien hoidossa.
Isoissa projekteissa ei kaivata sliipattua viisastelijaa vaan taitoa ratkaista ongelmia.
Kiksejä onnistumisista
Niemistön työpöytä täyttyy puoliksi asiamiehenä toimimisesta välimiesmenettelyissä ja tuomioistuimissa, mutta huippuonnistumiset liittyvät urakka- ja toimitussopimusten laatimiseen sekä neuvonantoon haastavien suurprojektien toteutuksessa.
− On mukavaa kokea kuuluvansa osaksi hankkeen tekijätiimiä: hallita riskejä ja ratkoa ongelmia siten, ettei jouduttaisi riitelemään. Lisävaihtelua tuovat mittavat kiinteistöjärjestelyt.
Niemistö piti kohteliaisuutena, kun ison laitosprojektin osapuolet pyysivät häntä sovittelijaksi erimielisyyksiinsä välttääkseen ICC:n välimiesmenettelyn. Hänelle tuleekin yhä enemmän pyyntöjä urakkariitojen välimieheksi kokeneilta asiamiehiltä ja Keskuskauppakamarilta.
Fasilitoiva sovittelijan rooli on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi muun muassa alliansseissa.
− Suomessa on harvassa asianajajia, jotka ymmärtävät kompleksisten hankkeiden juridiikan ja työmaatoteutuksen realiteetteja. Myös fasilitoiva sovittelijan rooli on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi muun muassa alliansseissa.
Onnistuneet lopputulokset motivoivat. Niemistön mukaan kukaan riitajuristi ei voi väittää, ettei saisi kiksejä voittamisesta.
Onnellinen tekijämimmi
Niemistön kalenteri näyttää tilkkutäkiltä.
− Voin sanoa hyvällä omallatunnolla venyväni lempiasiakkaideni eteen enemmän kuin moni muu. Olen herkullisten keissien armoilla, jolloin muun elämän hallinta istuu takapenkillä. Kun on aikaa, osaan kyllä rentoutua reissussa tai avannossa.
Kiire helpottuu, sillä osakasvuosi meni suunnitelman mukaan myös rekrytoinneissa.
− Pöytäni oli niin täynnä mittavia juttuja, että painoimme kaasua rekrytointirintamalla. Tiimiin kuuluu nyt kaksi avustavaa lakimiestä, ja voin antaa kaikkeni vaikeimmille projekteille. Jollain tavalla nautin stressistä ja isoimpien riitojen sähinästä.
Ammattikunnassamme on liikaa naisten tiedostamatonta vähättelyä, ja johtoasemissa olevilta pitää odottaa selkärankaa tällä saralla.
Naisjuristien aseman parantaminen on Niemistölle tärkeää.
− Olen brutaalinkin suora puheissani enkä välitä, jos joku pitää minua epäsovinnaisena. Ammattikunnassamme on liikaa naisten tiedostamatonta vähättelyä, ja johtoasemissa olevilta pitää odottaa selkärankaa tällä saralla. Ala kaipaa vahvojen tekijämimmien mallia.