Lakimiesten työttömyyskassan 30-vuotisen taipaleen kunniaksi Lakimiesuutiset-lehti julkaisee kolmeosaisen katsauksen suomalaisen työttömyysvakuutusjärjestelmän historiaan yleensä ja erityisesti Lakimiesten työttömyyskassan 30-vuotiseen toimintaan.
Kirjaltajaliitto toimi edelläkävijänä
Jo 1880-luvulla eräillä ammattialoilla perustettiin vapaaehtoisia renkaita, joiden tarkoituksena oli antaa jäsenille taloudellista apua työttömyyden aikana. Nämä eivät vielä olleet varsinaisia työttömyyskassoja.
Ensimmäinen valtakunnan kattava ammattiliitto oli Kirjaltajaliitto, joka perustettiin vuonna 1894. Kirjaltajat toimivat edelläkävijöinä myös työehtosopimusten ja työttömyyskassojen suhteen. Ensimmäinen työttömyyskassa aloitti toimintansa Kirjaltajaliiton yhteydessä 1895. Ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus solmittiin graafisella alalla vuonna 1900.
Hieman myöhemmin syntyivät räätäleiden, suutareiden, puuseppien, muurareiden ja metallityöntekijöiden liitot. Vuosisadan vaihteessa liittoja oli alun toistakymmentä ja niissä jäseniä muutamia tuhansia. Työttömyyskassatoiminta vauhdittui osana ammattiyhdistysliikettä 1900-luvun alussa. Tällöin kassat toimivat vapaaehtoiselta pohjalta eikä niitä koskevaa lainsäädäntöä vielä ollut.
Ensimmäiset akateemisten alojen ammatilliset yhteenliittymät perustettiin 1800-luvun keskivaiheilla. Vanhin oli vuonna 1835 perustettu Finska Läkarsällskapet. Seuraavaksi perustettiin vuonna 1856 Juridiska Föreningen i Finland. Nämä olivat aatteellisia yhdistyksiä, joiden tarkoituksena oli edistää jäsenkuntansa ammatillisia ja tieteellisiä valmiuksia sekä luoda jäsenten välille yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Järjestöt saattoivat satunnaisesti ottaa kantaa myös sosiaalisiin ja taloudellisiin kysymyksiin. Varsinaisiksi etujärjestöiksi ne alkoivat kehittyä kuitenkin vasta hyvin paljon myöhemmin. Ensimmäinen akateemisten alojen työttömyyskassa IAET perustettiin vuonna 1969.
Työttömyyskassat lainsäädännön piiriin
Työttömyysvakuutusjärjestelmä nousi esille ensimmäisessä eduskunnassa 1907. Eduskunta-aloitteen pohjalta asetettiin komitea 1908, joka mietinnössään 1911 hylkäsi ajatuksen yleisestä työttömyysvakuutuksesta ja ehdotti sen sijaan julkista tukea työväestön perustamille työttömyyskassoille.
Vuonna 1917 annettiin asetus työttömyyskassoista, joilla oli oikeus saada apua yleisistä varoista.
Työttömyyskassat katsottiin edulliseksi verrattuna yleiseen työttömyysvakuutusjärjestelmään, koska kassajärjestelmä ei tarvinnut virkamiehiä. Kassat saattoivat seurata avustusten jakoa keskitettyä virastoa paremmin. Työttömien valvonnan katsottiin myös olevan helpompaa, koska ammattijärjestöjen jäsenet tunsivat toisensa. Järjestelmän etuna pidettiin myös sitä, että vakuutetut toimivat samassa ammatissa tai samanlaisilla työaloilla, jolloin heidän työttömäksi joutumisriskinsä voitiin helpommin arvioida.
Vuonna 1917 järjestettiin myös kassojen virallinen valvonta. Aluksi työttömyyskassojen toimintaa valvoi vuosina 1917–1921 sosiaalihallitus. Vuonna 1922 valvonta siirtyi sosiaalihallituksen lakkauttamisen vuoksi sosiaaliministeriölle, jonka nimi vaihtui vuonna 1968 sosiaali- ja terveysministeriöksi. Sieltä valvonta siirtyi 1.3.2001 vakuutusvalvontavirastolle. Työttömyyskassojen valvontaorganisaatio muuttui jälleen 1.1.2009, jolloin perustettiin Finanssivalvonta yhdistämällä rahoitustarkastus ja vakuutusvalvontavirasto.
Kolmekymmentäluvun alun suuri lamakausi vei työttömiä kunnallisen köyhäin-avun piiriin. Laman jälkeisen suurtyöttömyyden jo liennyttyä annettiin vuonna 1934 laki valtakunnallisista työttömyyskassoista (niin sanottu työttömyyskassalaki). Se rakentui edelleen keskinäisen vastuun pohjalla toimivien työttömyyskassojen varaan. Kaikki kassat maksoivat nyt samansuuruista työttömyysavustusta yhtä pitkältä ajalta.
Työttömyyskassalakia muutettiin osittain vuosina 1936, 1944, 1948, 1951, 1954 ja 1958. Tärkeimmät muutokset olivat maksimipäivärahan jatkuva korottaminen yleistä hinta- ja ansiotasoa vastaavaksi. Lainmuutokset yksinkertaistivat valtionavustuksen laskutapaa. Samalla valtion tuki työttömyyskassoille asteittain nousi.
Lakimiehet ja työttömyyskassat järjestäytyvät
Sotien jälkeinen aika oli järjestäytymisen kulta-aikaa. Perustettiin monia eri yhdistyksiä ja järjestöjä ajamaan yhteisiä asioita. Kahdella näistä oli ratkaiseva asema, kun Lakimiesten työttömyyskassaa aikanaan perustettiin.
Suomen Lakimiesliitto perustettiin 16.11.1944. Perustajina oli seitsemän eri lakimiesyhdistyksen edustajaa. Vuoden 1946 lopulla Lakimiesliitto sai kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä luvan harjoittaa työnvälitystoimintaa.
Myös työttömyyskassat kaipasivat keskinäistä yhteistyötä ja kattojärjestöä. Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö perustettiin helmikuussa 1949. Nimen loppuosakin oli alkutaipaleella Yhteistyöjärjestö. Perustajina oli neljä työttömyyskassaa. Yhteisjärjestöä 1949 perustettaessa Suomessa oli yhdeksän työttömyyskassaa ja niissä 55 000 jäsentä. Lakimiesten työttömyyskassa liittyi järjestön jäseneksi vuonna 1982.
Yhteisjärjestön perustamisen taustalla oli vuonna 1948 alkanut vientisuhdanteiden heikkeneminen ja sen tuoma työmarkkinatilanteen kiristyminen. Esikuvana olivat myös Ruotsin (1946) ja Tanskan (1947) vastaavien järjestöjen esimerkit.
Yhteisjärjestön tehtävänä oli alusta asti edistää ja yhdenmukaistaa kassojen työskentelyä ja edustaa niitä esitysten teossa viranomaisille. Myös edunvalvonta jäsenten toimeentulon näkökulmasta ohjasi toimintaa vahvasti. Päiväavustuksiin tehtiin korotuksia erillisin päätöksin yleisten voimavarojen mukaan. Sama koski avustuspäivien lukumäärää.
Työnantajat mukaan maksumiehiksi
Työttömyysturvan parantaminen oli useasti esillä 1950-luvulla. Tuolloin nousi uudestaan esille jo 1908 ensimmäisen kerran ehdotettu yleinen työttömyysvakuutusjärjestelmä. Mutta useissa komiteoissa, mietinnöissä ja työryhmissä oltiin asiasta hyvin erimielisiä eikä niissä syntynyt valmista mallia. Uudistustyön etenemistä haittasi myös se, että asiaa valmistelleet hallitukset olivat lyhytikäisiä. Hallitus antoi työttömyysvakuutusjärjestelmää koskevan esityksen, mutta se vedettiin vastustuksen vuoksi pois vuonna 1959.
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö toimi voimakkaasti vapaaehtoisen kassajärjestelmän puolesta.
Vuonna 1960 muutettiin vuoden 1934 työttömyyskassalakia. Tällöin muun muassa perustettiin Työttömyyskassojen keskuskassa. Se oli työnantajien hallinnoima itsenäinen laitos. Tälle kassalle työnantajat määrättiin suorittamaan tapaturmavakuutetuista myös työttömyysvakuutusmaksua, jonka sosiaaliministeriö vahvisti. Työttömyyskassojen Keskuskassa puolestaan suoritti työttömyyskassoille työnantajille kuuluvan osuuden. Tämä täydensi valtion jo aikaisemmin maksamia avustuksia. Näillä järjestelyillä työttömyyskassojen maksukyky parani. Myös päivärahat paranivat samalla jonkin verran.
Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi vuosittain koko 1960-luvun ajan. Huippuvuosi oli 1968, jolloin työttömiä työnhakijoita oli keskimäärin 61 000. Vastaavasti työttömyyskassojen määrä nousi. Suurimmillaan työttömyyskassojen määrä oli vuonna 1971, jolloin niitä oli 77.
Kasvava työttömyys loi uudistustarpeita
Korkean työttömyyden aiheuttaman avustustarpeen hallitsemiseksi tarvittiin uusia keinoja.
Vuonna 1960 luotiin työttömyyskorvausjärjestelmä muuttamalla työllisyys-
lakia. Tällöin luotiin työttömyyskassajärjestelmän ulkopuolella oleville, työttömyyskortistoon hyväksytyille, taloudellisen tuen tarpeessa oleville työttömyyskorvaus. Vapaaehtoisen työttömyyskassajärjestelmän rinnalle tuli täten tarveharkintainen työttömyyskorvausjärjestelmä. Sen mukaan voitiin työttömälle suorittaa työttömyyskorvausta valtion varoista. Korvaus oli kuitenkin pienempi kuin vapaaehtoisten työttömyyskassojen suorittama työttömyysavustus.
Vastaavanlainen vapaaehtoinen työttömyyskassajärjestelmä on nykyisin Suomen lisäksi vain Ruotsissa ja Tanskassa. Ruotsissa ja Suomessa on lisäksi myös perusturvajärjestelmä.
Työttömyyskassajärjestelmässä havaittiin 1970-luvulla suuria korjaustarpeita. Esimerkiksi tasasuuruiset työttömyysavustukset johtivat siihen, että pienituloiset saivat lähes saman verran tai joskus jopa enemmän verotonta avustusta kuin töissä ollessaan verollista palkkatuloa. Toisaalta taas keskituloisten tulotaso laski kohtuuttomasti työttömyyden aikana, eikä avustuksen tasoa voitu nostaa pienituloisten saadessa tällöin ylikompensaatiota.
Epäkohtien korjaamiseksi ryhdyttiin tarmokkaisiin toimenpiteisiin. Monivaiheisen komiteatyöskentelyn tuloksena saatiin toteutettua vuoden 1985 alusta työttömyysturvan kokonaisuudistus, joka on vieläkin voimassa.
Tarve lakimiesten omalle kassalle herää
Lakimiesliitossa alkoi 1970-luvulla entistä voimakkaampi suuntautuminen kohti edunvalvontaa. Ensinnäkin lakimiesten palkat erityisesti julkisella sektorilla olivat jääneet muusta palkkakehityksestä jälkeen. Toisaalta 1970-luvulla vaikutti öljykriisin aiheuttama tavallista voimakkaampi laskusuhdanne, joka oli lisännyt myös akateemisten alojen työttömyyttä.
Samanaikaisesti oltiin lainsäädäntöteitse kehittämässä työttömyysturvaa ja suunnittelemassa muun muassa ansiosidonnaista työttömyysavustusta, jonka jakajina toimisivat työttömyyskassat.
Nämä kehityssuunnat tekivät ajankohtaisiksi työttömyyskassojen perustamisen myös lakimiehille ja varanotaareille. Hyvinä esimerkkeinä toimivat vähän aikaisemmin perustetut ensimmäiset akateemisten alojen työttömyyskassat.
Vuonna 1969 insinöörit, arkkitehdit ja ekonomit perustivat ensimmäisen erityiskoulutettujen työttömyyskassan (nykyisin IAET-kassa). Sitä seurasivat opettajat, lääkärit, metsänhoitajat, agronomit ja farmaseutit perustamalla omat työttömyyskassat. Nyttemmin metsänhoitajat ja agronomit kuuluvat Erityiskoulutettujen työttömyyskassaan ja farmaseutit IAET-kassaan.
Lakimiesten ja varanotaarien oman työttömyyskassan perustamista pohdit-taessa todettiin muun muassa, että kassan kustannusvaikutus on saavutettuihin etuihin verrattuna vähäinen. Merkittävimpänä etuna kassajärjestelmässä verrattuna työttömyyskorvausjärjestelmään pidettiin päiväavustusten korkeampaa tasoa. Etuna pidettiin myös sitä, että päiväavustus maksettiin riippumatta aviopuolison tuloista tai omaisuudesta.
Toisaalta kassajärjestelmän puutteina koettiin muun muassa se, että osa lakimiehistä, kuten yrittäjät ja alle kuusi kuukautta työssä olleet, jäisivät järjestelmän ulkopuolelle.
Lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassa perustettiin 1.12.1979. Tammikuussa 1980 sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyi kassan säännöt. Lakimiesliiton hallitus päätti 27.2.1980 vakuuttaa kaikki kassakelpoiset jäsenensä paitsi ne, jotka erikseen ilmoittavat, etteivät halua olla työttömyyskassan jäseniä. Työttömyyskassan hallitus hyväksyi 24.3.1980 kassan perustamista koskevan sopimuksen, joka tuli voimaan 1.4.1980. Työttömyyskassa saattoi aloittaa varsinaisen työnsä. Tästä lisää kirjoitussarjan seuraavissa osissa.
LÄHTEET: *Tapio Bergholm, Suomen mallin synty. Yhteiskuntapolitiikka 72 (2007):5. ss. 475–492 * Ketola, Kasvu yhteistoimintaan. Julkaisijat Työttömyysvakuutusrahasto, Koulutusrahasto, Työturvallisuuskeskus ja Työsuojelurahasto. Keuruu 2009 * Jussi Pajuoja ja Kaijus Ervasti. Suomen Lakimiesliiton historia 1944–1994. Lakimiesliiton Kustannus 1994 * Lakimiesuutiset 11/1979 ss. 28–29 sekä 4/1980 s. 22 * Suomen Lakimiesliiton toimintakertomukset 1979 ja 1980 Haastattelut: Olavi Myllyharju 11.1.2010 Juhani Talonen 2.2.2010
AKAVALAISIA TYÖTTÖMYYSKASSOJA
• AYT (Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa), perustettu 1995 • ERKO (Erityiskoulutettujen työttömyyskassa) perustettu 1982 • IAET-kassa (insinöörien, arkkitehtien ja ekonomien työttömyyskassa) perustettu 1969 • Lakimiesten työttömyyskassa, perustettu 1979; aloitti toimintansa 1.4.1980 • Lääkärien työttömyyskassa, perustettu 1979 • Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten työttömyyskassa, perustettu 1974 • Opettajien työttömyyskassa, perustettu 1970
