Suomalainen yliopistomaailma on murroksessa tulosohjauksen, tutkimusrahoituksen, tutkinnonuudistusten, kansainvälistymisen ja digitalisaation haastaessa perinteiset tavat toimia.
Kysyimme äskettäin nimitetyiltä kahdelta oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanilta, Lapin yliopiston Soili Nysten-Haaralalta ja Helsingin yliopiston Pia Letto-Vanamolta, heidän työpaikkojensa tilanteesta.
Raha ratkaisee
Soili Nysten-Haarala pitää keskeisimpänä haasteenaan tasapainoilua niukkenevan rahoituksen suuntaamisessa. Poliittisen ohjauksen tuloksena tehtyjen leikkausten kanssa puun ja kuoren välissä ovat niin yliopiston rehtori kuin ministeriökin.
– Leikata varmasti pitää, mutta se pitäisi pystyä tekemään aiheuttamatta ylimääräistä vahinkoa. Ja toki jonkun pitää istua rahapussin päällä, jotta organisaatiot eivät turpoaisi ja muistaisimme miettiä yhteiskunnan tarpeita suunnittelussamme, Nysten-Haarala pohtii.
– Onko leikkauksissa kuitenkin menty liian pitkälle? Ainakin tällaisessa pienessä yliopistossa ollaan tiukoilla, ja se myös vaikuttaa työskentelyilmapiiriin.
Liian usein kärsijänä on tutkimus, joka kuitenkin on yliopistossa vähintäänkin yhtä tärkeä tehtävä kuin opetus.
Kun aika ei riitä kaikkeen, asioita pitää myös jättää tekemättä.
– Liian usein kärsijänä on tutkimus, joka kuitenkin on yliopistossa vähintäänkin yhtä tärkeä tehtävä kuin opetus.
Monitieteisempää ja kansainvälisempää opetusta
Rovaniemellä uudistettiin muutama vuosi sitten notaarin tutkinto aikaisempaa kurssimaisemmaksi.
– Se nopeutti opintoja. Opiskelijat myös tekevät asioita enemmän yhdessä ja kirittävät toisiaan. Työmäärän kasvu näkyy toisaalta paineiden ja henkisen pahoinvoinnin lisääntymisenä.
Haluamme tuottaa hyviä ja monitaitoisia juristeja, jotka ajattelevat omilla aivoillaan ja pystyvät sijoittamaan juridiikan kontekstiinsa. Eikä se onnistu pelkällä pänttäämisellä.
Opetuksessa joudutaan edelleenkin turvautumaan liian paljon massaluentoihin ja kirjatentteihin, sillä opiskelijamääriä on kasvatettu antamatta lisäresursseja.
– Koulutuksessa pitäisi päinvastoin lisätä esiintymis-, neuvottelu- ja sovittelutaitojen opiskelua ja ryhmissä toimimista. Haluamme tuottaa hyviä ja monitaitoisia juristeja, jotka ajattelevat omilla aivoillaan ja pystyvät sijoittamaan juridiikan kontekstiinsa. Eikä se onnistu pelkällä pänttäämisellä, Nysten-Haarala linjaa.
– Pyrimme myös aikaisempaa monitieteisempään lähestymistapaan, jossa oikeustieteen erityisalojen sijasta katsotaan laajoja ongelmakenttiä. Samoin haluamme kehittää opetusta aikaisempaa kansainvälisempään suuntaan, koska elämme globalisoituvassa maailmassa.
Globalisaation rinnalla myös teknologian kehitys haastaa yliopistot. Verkko-opetus on tullut jo yliopistoihin.
– Se on hirveän työlästä, mutta siihen on pakko mennä jo siksi, että suuret yliopistot maailmalla tekevät samoin. Digitaalisuus haastaa niin opiskelijat kuin opettajat tuomalla koko ajan jotain uutta opittavaa. Iso uusi asia on myös nopeutuva jatkuvan tiedottamisen ja keskusteluun osallistumisen tarve. Siihenkin pitäisi löytää aikaa.
Aika on kypsä aikaisempaa monitieteisemmälle tutkimukselle, jossa tarkastellaan, miten oikeus toimii käytännössä.
Merkittävyyttä ja monitieteisyyttä myös tutkimukseen
Tutkimusta pitäisi Nysten-Haaralan mielestä ehdottomasti suunnata yhteiskunnallisesti tärkeisiin kohteisiin.
– Tutkimuksen pitää hyödyttää yhteiskuntaa. En halua mitenkään vähätellä perustutkimuksen, esimerkiksi filosofian tutkimuksen, merkitystä. Oma kiinnostus pitää kuitenkin pystyä sijoittamaan muottiin, jossa siitä tulee rahoitettavaa tutkimusta. Lisähaasteena on saada professorit hakemaan rahoitusta hankkeille, jotka käytännössä vain lisäävät heidän työtaakkaansa.
Nysten-Haarala haluaa hätistellä oikeustieteilijät pois omalta mukavuusalueeltaan.
– Aika on kypsä aikaisempaa monitieteisemmälle tutkimukselle, jossa tarkastellaan, miten oikeus toimii käytännössä. Juristit ratkaisevat työssään ongelmia yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa, ja näitä tilanteita pitäisi pystyä tarkastelemaan yhdessä esimerkiksi sosiologien, politologien ja insinöörien kanssa.
Opetuksen perustavoite ennallaan
Pia Letto-Vanamo pitää oikeustieteen opetuksen haasteita Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä aika lailla samoina kuin mitä ne olivat vuosikymmeniä sitten.
– Nopeutuva muutos ja kansainvälistyminen toki edellyttävät meiltä aikaisempaa suurempaa ketteryyttä tehdä uudelleenarviointeja. Kukaan ei esimerkiksi tiennyt vuosituhannen alussa, millaista tekninen kehitys tulisi olemaan – tai edellisen vuosikymmenen alussa, miten EU-jäsenyys muuttaisi toimintaympäristöämme, Letto-Vanamo kuvaa.
– Perustavoitteemme on kuitenkin edelleenkin sama: antaa opiskelijoille hyvä perusta ja riittävä yleiskuva oikeusjärjestyksestä kaikkiin juristin ammatteihin. Järjestämme opetusta kaikilla oikeuden aloilla välttäen liian kapeaa erikoistumista, sillä eniten tarvitaan juridista ajattelua ja argumentaatiota, ei niinkään erityisalojen yksityiskohtia.
Kansallista vai kansainvälistä juridiikkaa?
Tutkimuspuolella haasteena on taata monipuoliset mahdollisuudet tutkimukseen, sillä tutkimusrahoitusta saa yleensä vain monitieteisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin. Professoriksikaan ei enää voi tulla ilman kansainvälistä verkottumista.
– Kansallisen ja kansainvälisen tasapaino on juridiikassa vielä suurempi haaste kuin muualla, sillä juridiikka on perusluonteeltaan kansallista, Letto-Vanamo pohtii.
– Meidän pitäisi osallistua kansalliseen keskusteluun ja huolehtia hyvästä lainopista samalla, kun toimintaympäristömme kansainvälistyy kovaa vauhtia ja tutkimukselta edellytetään kansainvälisiä ulottuvuuksia.
Juridiikka ei voi olla kansallinen saareke vahvasti kansainvälistyvässä maailmassa.
Paine kansainvälistymiseen tulee toki myös alan sisältä. Sitä tarvitaan jo laadun takia.
– Juridiikka ei enää voi olla kansallinen saareke vahvasti kansainvälistyvässä maailmassa. Sotea me väännämme täällä kansallisessa toimintaympäristössä, mutta perusoikeudet, joista siinä yhteydessä myös puhutaan, tulevat osaksi myös kansainvälisistä ja eurooppalaisista velvoitteista.
Kamppailu voimavaroista jatkuu
Oikeustieteilijät käyvät yliopiston sisällä jatkuvaa kamppailua tiedekuntansa toimintaedellytysten turvaamiseksi. Taustalla vaikuttaa yliopiston luonnontieteitä painottava politiikka, joka näkyy esimerkiksi tuloksellisuuden arvioinnin indikaattorien määrittelyssä.
Letto-Vanamo ei hyväksy tätä ja korostaa, että Helsingin yliopistossa on nimenomaan vahvaa humanistis-yhteiskuntatieteellistä osaamista. Esimerkiksi filosofian, filologian ja juridiikan tutkimuksessa ollaan usein kansainvälisten vertailujen kärjessä. Luonnontieteiden ja lääketieteen saavutukset ovat monesti paljon vaatimattomampia.
– Myös tiedekuntamme vahvuus on teoreettisten, kulttuuristen ja historiallisten kontekstien ymmärtämisessä, mikä näkyy myös tiedekuntarajat ylittävässä yhteistyössä.
Käynnissä olevassa koulutusuudistuksessa korostetaan juridista ajattelua ja pyritään kehittämään opetusta kirjoittamisen, keskustelun ja pienryhmätyöskentelyn suuntaan.
– Olemme myös tuoneet eri alojen opettajia opettamaan yhdessä. Kun opetuksessa käydään läpi samanaikaisesti esimerkiksi vero- ja kauppaoikeutta, päästään puhumaan eri yhtiömuotojen verovaikutuksista, kuten tosielämässäkin tehdään. Työelämärelevanssia meillä lisää, että käytännössä kaikki opiskelijat ovat työssä ja että meillä on opettajina myös kentällä toimivia juristeja.
Koulutusuudistuksessa korostetaan juridista ajattelua ja pyritään kehittämään opetusta kirjoittamisen, keskustelun ja pienryhmätyöskentelyn suuntaan.
Reunaehtoja ja mahdollisuuksia
Yliopistojen autonomiasta huolimatta ministeriön asettamat taloudelliset reunaehdot ohjaavat toimintaa monin tavoin. Tiedekunnassa ollaan kuitenkin tarkkoja siinä, että opetuksen sisältöön ei puututa.
– Ulkopuolisella rahoituksella perustetussa toiminnassa, kuten lahjoitusprofessuureissa, on tasapainoiltava tutkimuksen vapauden ja lahjoittajien toiveiden kanssa. Silti kaikille on selvää, että tämänkin opetuksen sisällöistä päätetään tiedekunnassa. Ja vaikka teemme jonkin verran myös tilaustutkimuksia, kaikilla on tiedossa, että tuloksia ei voi tilata.
Teknologian puolella puhutaan paljon vaaroista, riskeistä ja vastuusta. Letto-Vanamo haluaisi keskustella myös sen tarjoamasta valtavasta potentiaalista.
– Olemme suurten kysymysten äärellä. Uudet tekoälypohjaiset järjestelmät voisivat esimerkiksi helpottaa kansalaisten osallistumista ja vahvistaa demokratiaa, Letto-Vanamo kuvaa.
– Opetuksessa uuden teknologian ansiosta kaikki aineisto on koko ajan opiskelijan käytettävissä. Meidän opettajien on jatkossa pohdittava entistä enemmän sitä, mitä opiskelija jo tietää ja mitä tietoa hänelle tulee tarjota. Pelkkien faktojen sijasta on keskityttävä uusiin näkökulmiin ja kriittiseen keskusteluun. Se haastaa meitä valtavasti.
