Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut viime vuosina Suomelle useita langettavia tuomioita liian pitkistä oikeuskäsittelyajoista. Meiltä puuttuu myös oikeussuojakeinoja oikeudenkäynnin viipymistä vastaan. Kohennusta näihin asioihin pohtii nyt kaksi työryhmää. Myös ihmisoikeustuomioistuin yrittää tehostaa omaa toimintaansa ja melkoisten jutturuuhkiensa purkua.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Jos oikeudenkäynti viivästyy, jokaisen on voitava vedota kotimaan viranomaiseen asian korjaamiseksi.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle 2000-luvulla parikymmentä tuomiota oikeudenkäyntien viipymisestä liian pitkään. Ihmisoikeustuomioistuin myös katsoi ensimmäisen kerran vuonna 2004 antamassaan tuomiossa, ettei ihmisoikeustuomioistuimeen valittaneella henkilöllä ollut Suomessa käytettävissään tehokasta oikeussuojakeinoa rikosoikeudenkäynnin viipymistä vastaan.
Myös eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri ovat kiinnittäneet asiaan huomiota.
Oikeuskansleri Paavo Nikulan mukaan oikeuskäsittelyn viipymisestä valittaminen on yleistä Länsi-Euroopassa, sen sijaan itäisessä Euroopassa, ehkä Puolaa lukuun ottamatta, enemmän esillä ovat muut ihmisoikeuskysymykset.
Rikosasioissa pohditaan viranomaisten toimintaa ja asian kestoa siitä hetkestä, kun henkilö on saanut tiedon siitä, että häntä epäillään rikoksesta siihen hetkeen, kun korkein oikeus antaa päätöksensä.
Milloin oikeusjuttu sitten kestää liian pitkään?
Monimutkaiset oikeusjutut voivat kestää kauankin, mikä sinänsä on ymmärrettävää. – Viipyminen on kuitenkin moitittavaa, jos asialle ei tapahdu missään portaassa mitään puoleen vuoteen tai sitä pidempään aikaan, Paavo Nikula korostaa.
Nikulan mukaan asia on osaltaan työvoimakysymys, mutta se ei ratkea vain valtion budjetin avulla palkkaamalla lisää väkeä.
– Meiltä kaikilta edellytetään myös enemmän ahkeruutta sekä toiminnan ja toimintatapojen tehostamista ja järkeistämistä, Nikula huomauttaa.
Suomi valitusten keskiarvomaa
Suomessa oikeudenkäynnin kestosta tulee valituksia ihmisoikeustuomioistuimeen enemmän kuin muissa Pohjoismaissa, mutta huomattavan vähän verrattuna esimerkiksi Italiaan. Eurooppalaisittain olemme tässä kysymyksessä keskikastia.
Ihmisoikeustuomioistuin-asioiden johtaja Arto Kosonen ulkoministeriöstä edustaa näissä asioissa Suomen valtiota, toimittaa juttujen vastineet, julkistaa Suomessa tuomioistuimen päätökset ja vastaa siitä, että tuomiot toteutetaan.
– Juttujen kokonaismäärästä ihmisoikeustuomioistuin itse karsii erilaisten syiden perusteella noin 97 prosenttia heti pois. Vastinepyyntöjä tulee meille Strasbourgista noin 30 vuodessa, joista puolet koskee oikeudenkäyntien pituuksia. Myös asiakirjojen lähettämättömyys eri oikeuskäsittelyihin on meillä ollut ongelma, joka vähitellen jäänee pois, Kosonen kertoo.
Kososen mukaan on hyvä, että kansalaiset haluavat ottaa ihmisoikeusasioitaan esille. Suomen oikeusjärjestelmän kannalta pitää tilannetta seurata siltäkin kannalta, että samanlaisia asioita ei pitäisi tulla jatkuvasti esille. Jos näin on, järjestelmämme toimintaan on saatava muutoksia, kuten nyt on osin suunniteltukin.
Ihmisoikeustuomioistuimen jokaisen langettavan tuomion jälkeen kyseinen valtio on velvollinen julkaisemaan päätöksen. Lisäksi Euroopan ministerikomitea keskustelee kyseisen valtion kanssa siitä, miten valtion oikeusjärjestelmää olisi kehitettävä.
Käsittelyketjun sujuvuus ratkaisee paljon
Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen mukaan lukumääräisesti oikeuskäsittelyjen ylipitkät käsittelyajat Suomessa ovat varsin maltilliset, ja asiaan pitää suhtautua realistisesti.
Kuusimäki sanoo, että meillä koko asetelma tahtoo olla vähän epärealistinen: Usein korostetaan, miten erinomainen oikeusturvajärjestelmä Suomessa on, kun muutoksenhakuunkaan ei ole mitään rajoituksia. Kukaan vain ei kunnolla halua rahoittaa järjestelmää tällaisena.
– Meillä on liian hienoa tälle kustannus- ja voimavaratasolle. En halua valittaa, mutta totean vain, että joustovaraa ei ole. Totta kai tämä on resurssikysymys ja käsittelyajat pitenevät, jos resursseja ei saada lisää.
Suomessa viivästykset eivät sittenkään ole ongelmista vaikeimpia, vaikka toki asiaan pitää puuttua. Syitä viivästyksiin on useita, joten asiaa on aiemminkin pohdittu ja tämän tulokset alkavat vähitellen näkyä. – Meillä on oivallettu, että erityisesti ison rikosasian käsittely on ketju, jossa asioiden sujuvuus on tärkeätä, Kuusimäki korostaa.
Kuusimäki painottaa, että syyttäjistön ja poliisin on tehtävä saumatonta yhteistyötä, kuten laki sanoo. Syyttäjän pitää pääkäsittelyn hyvin sujumiseksi ohjata ja määrätä tutkintaa sekä rajata ja valita painopisteitä heti tutkinnan alussa. Tähän ollaankin nyt pääsemässä, mikä lyhentää osaltaan tutkinta-aikaa. Myös tulossa olevat, nykyistä suuremmat syyttäjäyksiköt voivat tasata työpaineita.
Toisaalta, jos tutkinta yhdessä portaassa viipyy, seuraavan portaan pitäisi kompensoida asiaa. Tuomioistuimenkin on pystyttävä käsittelemään juttu kiireellisenä silloin, kun se on edellisissä portaissa viipynyt kauan.
Kymmenisen vuotta sitten, kun mm. syyttäjälaitosta ja hovioikeuskäsittelyä uudistettiin, eduskunnan lakiasiainvaliokunta totesi, että toiminta alkaa kangerrella, jos syyttäjälaitoksen voimavaroja ei vahvisteta.
Kuusimäki kertoo, että sama syyttäjä tekee usein samat työt jopa kolmasti eri oikeusasteissa, joten heitä pitäisi nykyisestä vähenevästä määrästä poiketen olla päinvastoin useita kymmeniä enemmän. Tilanne on nyt kuitenkin se, että ensi vuodeksi nettovähennys on noin 15 henkilöä.
Isoihin juttuihin pitäisi lisäksi pystyä nimeämään kaksi syyttäjää tai useampiakin. Erityisesti isojen talous- ja huumerikosten sekä järjestäytyneen rikollisuuden jutut ovat syyttäjille suuritöisiä.
Käsittelyaikoja lyhyemmiksi
Käsittelyaikojen lyhentämistä ja oikeudenkäynnin nopeutta pohtii tällä hetkellä kaksi työryhmää: Helsingin hovioikeuden presidentin Lauri Melanderin työryhmän tehtävänä on selvittää oikeudenkäyntien kokonaiskeston lyhentämistä ja laajojen asioiden käsittelyn kehittämistä. Oikeussuojakeinoja oikeudenkäynnin viipymistä vastaan miettii oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksen Tatu Leppäsen työryhmä.
Melanderin työryhmän tehtävänä on selvittää, mistä asioiden liian pitkä kokonaiskäsittelyaika tuomioistuimissa johtuu ja tehdä ehdotuksia, joilla käsittelyaikaa voitaisiin lyhentää ja erityisesti laajojen asioiden käsittelyä muutenkin kehittää.
Työryhmän tulee selvittää tuomioistuinten ratkaisutoimintaa koskevat kiireellisyyssäännökset ja tehdä ehdotukset kiireellisyyssääntelyn uudistamiseksi selkeämmäksi. Lisäksi työryhmän tulee tehdä ehdotukset viranomaisten välisen yhteistyön kehittämiseksi ja oikeudenkäyntien kokonaiskeston seuraamiseksi.
– Tarkastelussa ovat myös työmenetelmät ja itse oikeudenkäyntimenettely. Esillä ovat myös keinot, joilla asioita voitaisiin ruuhkautumisen välttämiseksi siirtää nykyistä helpommin toiseen tuomioistuimeen, Lauri Melander kertoo.
Laajat pääkäsittelyt hovioikeuksissa vievät paljon aikaa. Melanderin mukaan käsittelyajat ovat juttujen suuren määrän vuoksi ongelma erityisesti Helsingin hovioikeudessa ja Helsingin käräjäoikeudessa. Myös poliisin tekemä esitutkinta kestää usein liian kauan.
– Työryhmässämme on keskusteltu muun muassa tuomioistuinten kokoonpanosta ja mahdollisuudesta keventää oikeuskäsittelyä erityisesti selvissä ja yksin-kertaisissa asioissa. Nykyisellä menettelyllä ja kokoonpanoilla laajojen asioiden käsittelyn nopeuttaminen käytännössä vaatisi lisää voimavaroja. Resurssiongelma koskee kaikkia portaita ja heijastuu seuraavaan portaaseen, Melander huomauttaa.
– Myös seurantakeinot, johtamis- ja ohjausjärjestelmät sekä käsittelyn pitkittymiseen vaikuttavien seikkojen havaitseminen ajoissa ja niin, että voimavaroja voitaisiin oikea-aikaisesti kohdistaa pitkäkestoisiin asioihin on ollut työryhmässä esillä. Tilastointijärjestelmien tehostamistakin on syytä pohtia, koska oikeusprosessin eri instanssit tarkastelevat asioita lähinnä vain omalta kannaltaan, Melander huomauttaa.
Melanderin työryhmä saanee työnsä valmiiksi tämän vuoden aikana.
Oikeussuojaa kehitetään
Jos oikeudenkäynti viivästyy, Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisen on voitava vedota kotimaan viranomaiseen asian korjaamiseksi. Joissain Euroopan maissa on mahdollista valittaa oikeudenkäynnin viipymisestä ylempään tuomioistuimeen tai saada rahallista korvausta siitä, että asian käsittely on viipynyt.
Tatu Leppäsen työryhmä laatii ehdotusta tehokkaaksi keinoksi, jota asianosainen voi käyttää oikeudenkäynnin viipymistä vastaan Suomessa. Työryhmän tulee selvittää sekä oikeudenkäynnin viipymistä estäviä keinoja että sellaisia keinoja, joilla voidaan jälkikäteen korvata mahdollinen viipyminen. Selvitys, joka valmistuu tämän syksyn aikana, koskee kaikkia tuomioistuimia.
– Mitään yksittäistä ongelmakohtaa Suomessa ei viipymisten osalta ole. Tavoitteena meilläkin on, että jokainen oikeudenkäynti saadaan käsitellyksi kohtuullisessa ajassa. Jos oikeudenkäynti kuitenkin viivästyy, hyvitystä tulee antaa kansallisella tasolla. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kärsii pahasta jutturuuhkasta, Tatu Leppänen huomauttaa.
Leppäsen mukaan ratkaisumalleina ovat keskusteluissa olleet esillä ennalta estävät toimet, esimerkiksi kantelu ylempään tuomioistuimeen tai jälkikäteen korvaavat eli rahallinen hyvitys. Esimerkiksi Italiassa, jossa oikeudenkäyntien viipymiset ovat ehkä suurimmat Euroopassa, käytössä on rahallinen korvaus valtion varoista.
– Oikeudenkäynteihin liittyvät viranomaisten työmäärät ovat erilaiset eri puolilla Suomea. Periaatteena meillä pitää olla, että voimavarat on suunnattava tuomioistuimiin eikä jälkikäteiskorvauksiin, Leppänen sanoo.
Ruuhkaa myös Strasbourgissa
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Strasbourgissa tämän vuoden loppuun asti työskentelevä tuomari Matti Pellonpää ja tuomioistuimen yli 500-jäseninen henkilökunta ovat kiireisiä ihmisiä: Vireillä on noin 88 000 juttua, joista vuosittain ratkaistaan 28 000, mutta 46 jäsenmaasta tulee samaan aikaan uusia tapauksia noin 40 000.
– Ruuhka on pahentunut koko ajan, vaikka päätöksiä tehdään entistä enemmän. Organisaatiota aiotaankin muuttaa mahdollisesti ensi vuoden alusta. Nyt tuomioistuin koostuu kolmen tuomarin komiteoista, seitsemän henkilön jaostoista sekä 17 jäsenen suurista jaostoista. Jatkossa kuitenkin yksi tuomari käsittelisi kaikkein selkeimmät tapaukset, Pellonpää kertoo.
Uutta olisi myös se, että vaikka asia olisi muuten perusteltu, mutta siitä ei ole valittajalle kohtuutonta haittaa, juttu jätettäisiin käsittelemättä.
– Sinänsä ihmisoikeustuomioistuin on toimiva järjestelmä, sillä ulkopuolinen taho auttaa huomaamaan asiat paremmin, kuin mitä ne nähdään yksittäisen maan omissa järjestelmissä, Pellonpää toteaa.
Valitusten kokonaismäärä on kasvanut kuudessa vuodessa noin sata prosenttia. Eniten valituksia tulee Venäjältä, Puolasta ja Ukrainasta. Nämä tapaukset ovat varsin erilaisia kuin länsieurooppalaiset valitukset.
Varsinaisia tuomiota viime vuonna annettiin 1 105. Näistä 270, joista viisi koski Suomea, liittyi oikeudenkäynnin liialliseen kestoon. Suomi on ollut 16 vuotta Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuolena. Maatamme sitovia asiaratkaisuja on tänä aikana annettu noin 50.
– Suomesta tuli 1990-luvulla alle 200 valitusta vuodessa, vuonna 2004 määrä hyppäsi 313:een, viime vuonna valituksia oli 270, Pellonpää listaa.
Yleisin ihmisoikeustuomioistuimeen tuleva, Suomea koskeva valitus liittyy juuri oikeudenkäynnin kestoon. Tällä hetkellä on vireillä esimerkiksi 18 oikeudenkäynnin pituuteen liittyvää valitusta, viisi liittyy suullisen käsittelyn puuttumiseen ja viisi kuulemiseen oikeudessa. Lisäksi esillä on myös mm. lasten huostaanottoon ja sananvapauteen liittyviä tapauksia.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tuomio oikeudenkäynnin pituutta koskevassa asiassa
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on 13.6.2006 antamassaan, oikeudenkäynnin pituutta koskevassa tuomiossa katsonut, ettei valittajaa koskevaa kansallista oikeusprosessia oltu käyty Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan edellyttämässä kohtuullisessa ajassa.
EIT katsoi, että kyseessä oli jossakin määrin mutkikas talousrikosasia. Esitutkinta kesti noin kolme vuotta. Esitutkinta-aineistoa oli noin 5 000 sivua. Esitutkinta käsitti myös ulkomailta hankittua materiaalia ja siellä tapahtunutta todistelua. Tapaus sisälsi 50 syytettä ja 160 erillistä syytekohtaa. Syytettyjen lukumäärä oli 33.
Käräjäoikeudessa asiaa käsiteltiin viisi vuotta, hovioikeudessa vuosi ja kahdeksan kuukautta sekä korkeimmassa oikeudessa noin kuusi kuukautta. Käräjäoikeus tuomitsi valittajan vuoden ja kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus nosti rangaistuksen neljään ja puoleen vuoteen ja antoi sen ehdottomana. Korkein oikeus ei antanut muutoksenhakulupaa.
Prosessi kesti esitutkinnan alkamisesta korkeimman oikeuden päätökseen yhteensä yli kymmenen vuotta.
Vaikka hovioikeus olikin todennut ottaneensa huomioon oikeudenkäynnin pituuden valittajalle annettua rangaistusta vähentävänä tekijänä, samoin kuin rikoksen järjestelmällisyyden raskauttavana tekijänä, hovioikeuden tuomion tekstistä ei EIT:n mukaan ilmennyt, minkälainen vähennys oli tosiasiassa tehty pituuden johdosta. Valittajalle ei ollut annettu nimenomaista ja mitattavissa olevaa hyvitystä väitetyn oikeudenkäynnin pituutta koskevan rikkomuksen johdosta, ja näin ollen valittaja saattoi katsoa olevansa ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettu loukkauksen ”uhri”.
EIT totesi suurimman osan tapauksen käsittelyajasta kuluneen sen ensi vaiheessa ja käräjäoikeudessa. Sen mukaan käräjäoikeuden viiden vuoden aikana pitämät 68 suullista käsittelypäivää eivät osoittaneet minkäänlaista jatkuvaa tuomioistuintoimintaa eivätkä tapauksen vaikeusastekaan huomioiden riitä perusteluksi tapauksen kokonaiskäsittelyajalle.
Koska hovioikeuden tuomiossa ei ollut selvästi tunnistettavaa vähennystä oikeudenkäynnin pituuden johdosta ja kun valittajalla ei ollut käytettävissään muutakaan oikeussuojakeinoa mainitulta osin, myös ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaa oli EIT:n mukaan rikottu.
Tuomioistuin velvoitti Suomen valtion maksamaan valittajalle aineettoman vahingon hyvityksenä 5 000 euroa.
Teksti: Jarmo Seppälä
