Kari Häkämies, 54, on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran lakimiestaustallaan ja nähnyt suomalaista yhteiskuntaa niin lainsäätäjän kuin lainsoveltajankin roolissa. Viimeisin aluevaltaus on kirjallisuus, jossa Häkämies on liittynyt kahdella kirjallaan juristidekkaristien pohjoismaiseen kaartiin. Loppukeväästä julkaistiin Häkämiehen dekkari Presidentin murhe, ja seuraavastakin teoksesta on ainakin osa kasassa.
Politiikka verenperintönä
Kari Häkämies on kansanedustajasukua. Hänen isänsä Erkki Häkämies toimi kokoomuksen kansanedustajana 1970-luvulla ja veli Jyri Häkämies vaikuttaa edelleenkin valtakunnan politiikassa.
Mies itse ajautui politiikkaan jo opiskellessaan oikeustieteitä.
– Opiskeluni ajoittuivat niihin aikoihin, kun ylioppilaspolitiikka oli iso asia osalle opiskelijoista. Minullakin opinnot olivat välillä jäissä sen takia, että tein ylioppilaspolitiikkaa päätoimisesti, Häkämies muistelee.
Valmistumisensa jälkeen vuonna 1980 Häkämies palasi kotiseuduilleen Kotkaan ja pääsi nuorena kunnallisvaaliehdokkaana heti valtuustoon. Ensimmäiset eduskuntavaalit 1982 tuottivat tuolloin 26-vuotiaalle ehdokkaalle 5 000 ääntä, mikä ei kuitenkaan vielä riittänyt eduskuntapaikkaan. Seuraavissa vaaleissa äänimäärä tuplautui ja toi muassaan kansanedustajan pestin.
Pari vaalikautta Häkämies toimi rivikansanedustajana, kunnes vuoden 1995 vaalien jälkeen hänet valittiin perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi.
– Se on ehkä mielenkiintoisin kaikista niistä tehtävistä, joissa olen koskaan toiminut, Häkämies miettii, vaikka kertoo samaan henkäykseen, ettei kaikille komennus perustuslakivaliokuntaan ole ehkä ollut yhtä mieleistä.
– Muistan, kun ystäväni Lasse Näsi, Sodankylän kunnanjohtaja, valittiin eduskuntaan ja hän joutui perustuslakivaliokuntaan. Lasse tuli ensimmäisestä kokouksesta ja sanoi minulle: Kari perkele, laittoivat elävän miehen miettimään tuonpuoleisia. Juristille perustuslakivaliokunnan jäsenyys on äärimmäisen mielenkiintoista työtä.
Häkämiehen kausi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana jäi kuitenkin lyhyeksi. Kun kokoomuksen Iiro Viinanen päätti vetäytyä politiikasta, oikeusministeri Sauli Niinistö nousi valtiovarainministeriksi. Niinistöltä vapautunut ministerin salkku annettiin Häkämiehen kannettavaksi. Ratkaisu oli selvä myös Häkämiehelle.
– Bisneksessä pyritään talouden ja tuloksen maksimointiin, politiikassa pitää pyrkiä oman vaikutusvallan maksimointiin. Poliitikolle paras paikka vaikuttaa on ministerin tehtävässä.
– Olisin ehkä tietyllä tavalla toivonut, että ministeriksi siirtyminen olisi tapahtunut hivenen myöhemmin, mutta politiikassa tilaisuudet tulevat ja ne otetaan vastaan, tai sitten niiden aika kiitää ohi.
Oikeusministerin pestistä Häkämiestä ryhdyttiin houkuttelemaan Kuopioon kaupunginjohtajaksi. Vaalikauden lähestyessä päätepistettään Häkämies oli itsekin päätynyt siihen, ettei yritä olla koko elämäänsä vain ammattipoliitikkona. Kuopiossa mies ehti silti vanheta vain puoli vuotta, kun seuraavista hallitusneuvotteluista tuli puhelu. Suomesta oli tulossa ensimmäistä kertaa EU:n puheenjohtajamaa, ja Häkämiehen kokemusta tarvittiin sisäministerin tehtävässä. Häkämies hoiti sisäministeriyttä puheenjohtajakauden sekä sen jälkeiset puoli vuotta ja palasi sitten takaisin Kuopioon, kunnes kutsu kävi jälleen – tällä kertaa ministeriön kansliapäällikön tehtävään. Häkämiehen ura näytti olevan kovassa nosteessa, kunnes yksityiselämässä tehdyt virheet ja niistä noussut julkinen kohu pakottivat miehen eroamaan.
– Jouduin jättämään kaikki tehtäväni ja palaamaan siihen pisteeseen ja työhön, josta olin aloittanut vuonna 1982, Häkämies muistelee paluutaan Kotkan kaupungin lakimieheksi ja hallintojohtajaksi 2000-luvun alussa.
Logistiikkaongelma
Vuonna 2009 Häkämies siirtyi Tampereen kyljessä sijaitsevan Hämeenkyrön kunnanjohtajaksi, kunnes yllättäen tämän vuoden alussa hän ilmoitti lähdöstään. Perusteluiksi Häkämies sanoo perhesyyt.
– Perheen sisällä työpaikkalogistiikka ei kohdannut. Vaimo palasi tämän vuoden alussa äitiyslomalta Kotkan kulttuuritoimenjohtajan tehtävään. Totesimme, että paikkakuntien välinen ero on 350 kilometriä, eikä järjestely toiminut käytännössä.
Häkämies siirtyi alkuvuodesta ensimmäistä kertaa oman lakiasiaintoimiston johtajaksi, kunnes alkukesästä häntä jälleen kosittiin kunnanjohtajan tehtävään; tällä kertaa Pyhtäälle, Kotkan liepeille. Uudessa pestissään Häkämies on aloittanut elokuussa.
Ei tilaa poskisuudelmapettereille
Kari Häkämiehestä toimiminen eri tehtävissä ja rooleissa on ollut mielenkiintoista.
– Näkökulmaero on rikastuttavaa. Suosittelen sitä kaikille. Yrittäjänä urani on kuin kananlento, mutta sekin jokaisen virkamiehen ja poliitikon pitäisi kokea kerran elämässään; yhtäkkiä oletkin oman toimistosi kopiokonevastaava, tietokonevastaava, konekirjoitusvastaava, laskutusvastaava. Sitten vasta tiedät, mitä työnteko todella on.
Häkämiehen mielestä nykyisin liian harvalla lainsäätäjällä on kokemusta ruumiillisen työn tekemisestä ennen kansanedustajan pestiä. Sama pätee Häkämiehen mielestä myös politiikan tutkijoihin.
– Olisi sama asia, jos mestarien liigan jalkapallo-ottelua kommentoisi kaksi henkilöä, jotka ovat opiskelleet jalkapallon teoriaa, mutta eivät ole koskaan käyneet yhdessäkään matsissa.
Häkämiehen mukaan kokemuksen puute näkyy valitettavan usein siinä, että hyvin erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin tarjotaan vain näennäisiä ja naiiveja ratkaisuja.
– On pelottavaa, että kansanedustajiksi tulee ihmisiä, jotka ovat taustaltaan lähinnä EU-koordinaattoreita ja maistereita. Nämä ihmiset eivät ole koskaan joutuneet tilanteisiin, joissa heitä olisi oikeasti jollain tavalla mitattu. Maailma vääristyy, kun kaikki on liian helppoa.
Mitä sitten Häkämiehen kritisoimat naiivit ratkaisut ovat?
– Yhteiskunta ja sen ongelmat ovat monimutkaistuneet. Ratkaisuiksi tarjotaan pieniä määrärahalisäyksiä, joita eduskunta on vielä innostunut korvamerkitsemään. Sitten ajatellaan, että asiat on ratkaistu. Tämä ei mielestäni osoita mitään muuta kuin tietämättömyyttä ja naiiviutta.
Häkämiehen mielestä nykyinen kehitys kuvaa lähinnä sitä, että politiikasta on tullut ammatti muiden ammattien joukkoon. Suurimpien puolueiden puheenjohtajatkin ovat tehneet ammatikseen vain politiikkaa.
– Siksi olisi tärkeää, että keskeisiin politiikan avustajatehtäviin ei valittaisi vain nuoria poskisuudelmapettereitä vaan myös sellaisia henkilöitä, jotka ovat nähneet muutakin työelämää.
Häkämies ottaa esimerkiksi Amerikan, jossa on hyvin tyypillistä sahata elinkeinoelämän ja politiikan väliä. Hänestä Suomessakin olisi suotavaa, että eri ammateista voisi saada neljä vuotta virkavapaata erityisavustajan tehtävää varten.
– Politiikka on nykyisellään niin totaalista työtä, että ihmisistä tulee helposti ammattipoliitikoita. Myöhemmin poliitikoista tulee kamalan katkeria, kun kansalaiset eivät heitä enää äänestäkään. Amerikassa senaattorit siirtyvät suurten asianajotoimistojen partnereiksi ja jatkavat mielenkiintoista elämää; Suomessa entiset kansanedustajat pureskelevat kynsiään ja kiroilevat äänestäjiä.
Vaikka Häkämies seuraa edelleenkin politiikkaa useita tunteja päivittäin, ei hän uneksi paluusta.
– Olen tyytyväinen, että lähdin politiikasta silloin, kun juhlat omalta osaltani olivat vielä parhaimmillaan. Itselläni ei ole mitään aikomuksia pyrkiä takaisin. Jos joskus olet hypännyt korkeutta 230 senttiä ja tiedät, että tulevaisuudessa pääsisit vain 205, ei kannata yrittää come backiä.
Häkämies sanoo myös, että on jo tehnyt omat maailmanennätyksensä, eikä enää laske painoarvoa sille, kuinka suuri johdettavana oleva organisaatio on tai kuinka iso käytössä oleva työhuone on; työviihtyvyys nousee muista arvoista.
Kuntaelämän suolaa
Kari Häkämiehelle kunta-ala on ollut yksi uran kiintopisteitä, jonne häntä on myös jatkuvasti pyydetty palaamaan. Mikä Häkämiestä sitten kuntakentässä viehättää?
– Kunnissa työ on niin konkreettista. Missään muussa maailman maassa ei yksittäiselle kunnalle ole annettu niin paljon tehtäviä kuin Suomessa. Esimerkiksi Länsi-Euroopassa samat tehtävät – kuten terveydenhuolto ja koulutoimi – ovat jollakin maakunnallisella organisaatiolla. Suomen kunnissa ollaan konkreettisesti tekemisissä ihmisten elämän kanssa. Vain hautakiven kiinnittäminen jää jollekin muulle kuin kunnalle.
Kuntamaailmassa Häkämiestä kiehtovat myös poliittiset kähinät.
– Ne ovat kunnan elämän suolaa, Häkämies naurahtaakin.
Kissa–hiiri-leikkiä dekkaristina
Kirjoittaminen alkoi kiehtoa Kari Häkämiestä, kun hänelle keskellä elämänmuutosta jäi siihen yksinkertaisesti aikaa. Ensimmäisen dekkarikäsikirjoituksen Häkämies kirjoitti "vimmatusti", alle kahdessa kuukaudessa.
– Vein käsikirjoituksen nykyiselle kustantajalleni, joka huvittuneena sanoi: Ei me tätä julkaista, mutta voi olla, että sinussa on ainesta. Jatka.
Vaikka kommentti oli rohkaiseva, kirjoittamiseen tuli tauko ja ehkä hippunen epäuskoakin jarrutti dekkarin valmistumista. Parin vuoden tauon jälkeen Häkämies tarttui työhön uudestaan, ja työn tulos, esikoisdekkari Rehelliseksi tunnettu, julkaistiin keväällä 2010. Jatkoa seurasi jo tänä keväänä julkaistussa teoksessa Presidentin murhe.
– Kirjoittaminen on ehkä antoisin ja hienoin tapa jäsentää maailmaa ja omaa päätäni, Häkämies miettii.
Kari Häkämiehen dekkareissa seikkaillaan poliittisen vallan käytävillä. Presidentin murheessa päänäyttämöinä ovat Kotka ja Helsinki, ja dekkarin kuviot vievät aina presidentin ja sisäministeriön nurkkiin, Häkämiehelle tuttuihin miljöihin. Henkilögalleriaa selatessaan lukijalle syntyy mielleyhtymiä julkisuuden poliitikoista. Häkämies itse kiistää, että kyse olisi tietoisesta leikittelystä henkilöhahmoilla.
– Yritän entisenä poliitikkona välttää luomasta sellaisia hahmoja, jotka ihmisten mielestä olisivat suoraan entisestä elämästäni, mutta kiistatta kirjoittamisessa on kiva käydä sellaista kissa–hiiri-leikkiä. Tietty korrektiuden raja täytyy kuitenkin olla, jotta hahmot eivät näytä joltain oikealta henkilöltä. Tällä ei mielestäni saavuta mitään, paitsi jos haluaa olla ilkeä.
Jatkoa Häkämiehen dekkarisarjaan on luvassa syksyllä 2012.
Yhteiskunnallinen juristi
Nuori ylioppilas Kari Häkämies haaveili toimittajan urasta ja suunnitteli lähtevänsä opiskelemaan Tampereelle lehdistö- ja tiedotusoppia.
– Tuolloin isäni kaveri, Ilta-Sanomien silloinen päätoimittaja Martti Huhtamäki sanoi minulle, että toimittajan ammatti on loistava valinta, mutta paras koulutus siihen on juristin koulutus.
Häkämies sanookin lähteneensä oikeustieteelliseen ainakin ensimmäisinä viikkoina ajatuksenaan olla journalisti, kunnes tämä haave katosi.
Häkämies toteaa, ettei ole koskaan ollut mitään perinteistä lakimiestyyppiä eikä hän ole edes havitellut perinteistä lakimiesuraa. Hän luokitteleekin itsensä yhteiskunnalliseksi juristiksi.
– Oikeustieteellinen koulutus on loistava pohja politiikassa ja kunnallishallinnossa, se antaa taidon analysoida asioita. Kaikissa työtehtävissäni lakimieskoulutuksesta on ollut hyötyä enemmän kuin jostain muusta koulutuksesta.
Häkämies muistuttaa myös, että valtaosa esimerkiksi ruotsalaisista huippudekkaristeista on juristeja.
– Anne Holtin kanssa olin yhtä aikaa oikeusministerinä, ja jo silloin hän oli maailmankuulu kirjailija. Eivät kaikki juristit ihan kuivan kärpäköitä ole, Häkämies naurahtaa.
Kari Häkämies
• VT, 1982, oikeustieteiden kandidaatti, Helsingin yliopisto
URA
politiikassa:
kansanedustaja 1987–1998
oikeusministeri 1996–1998
sisäasiainministeri 1999–2000
sisäasiainministeriön kansaliapäällikkö 2001–2003
kunnanjohdossa:
Kuopion kaupunginjohtaja 1998–2001
Hämeenkyrön kunnanjohtaja 2009–2011
Pyhtään kunnanjohtaja 2011–
Kotkan kaupungin lakimies ja hallintojohtaja 1982–1987 ja 2005–2009
kirjailijana:
Rehelliseksi tunnettu (Teos 2010)
Presidentin murhe (Teos 2011)
