Gustaf möller on kävelevä legenda, lakimies sui generis.
Miehen oli pakko jäädä eläkkeelle korkeimman oikeuden oikeusneuvoksen virasta inhimillisesti katsoen liian varhain, vasta 68-vuotiaana. Hän päätti jatkaa välimies- ja konsulttihommia parin kivenheiton päässä, Asianajotoimisto Krogeruksella.
Möller on yksi Suomen nimekkäimmistä kansainvälisistä lakimiehistä – eritoten kansainvälisissä välimiestehtävissä. ”Hänet tuntevat kaikki.”
Pykälöikäämme.
1. luku
Juristiksi ajautumisesta
1 §. Lapsuuden unelma. Lukiovuosina minua kiinnosti suuresti latinan kieli.
2 §. Valaistuminen. Kysyin itseltäni kuitenkin melko pian, että mitä sillä latinallani oikein teen.
En halunnut opettajaksi. Sen jälkeen lain lukeminen oli luonteva vaihtoehto. Ja saahan juristikin latinalla snobbailla.
2. luku
Lainsäädännöstä
1 §. Kiva laki. Välimieslainsäädäntö – niin kotimainen kuin kansainvälinenkin. Minulla on parasta aikaa Suomessa vireillä kolme juttua ja maailmalla saman verran. Se vaatii aivonystyröitä.
2 §. Kamala laki. Sellaisia lakeja on hirveän paljon. Julkisuuslaki minua tympii. Siinä on liikaa sälää, poikkeuksen poikkeuksia.
3. luku
Lakimiehistä eliölajina
1 §. Taitava juristi. Etevä juristi on uuttera, miettii asioita ja on luova.
2 §. Tomppeli juristi. Onhan niitäkin pilvin pimein. Hän koheltaa, ei mieti asioita. Rationaalisuus ja kohtuullisuus ovat hänelle usein vieraita käsitteitä. Tasoeroja löytyy.
4. luku
Suomalaisesta oikeuslaitoksesta
1 §. Vahvuudet. Meikäläinen oikeuslaitos kestää kansainvälisen vertailun. Tuomioiden perustelut ovat parantuneet. Joskus tosin joku sortuu liian pitkiin perusteluihin, jolloin koko homman perusajatus karkaa taivaan tuuliin.
2 §. Heikkoudet. Jos katsoo maailmalle, huomaa järkytyksekseen, että meikäläiset tuomarit ovat alipalkattuja. Se on sääli. Tuomarinvirat eivät enää houkuttele kaikkia.
5. luku
Oikeusneuvoksen työstä
1 §. Kutkuttavinta. Se oli hieno homma. Jos juridiikka kiinnostaa, siitä ei homma parane. Työtoverit olivat poikkeuksellisen kultivoituneita.
2 §. Karmeinta. Joskus meni aivan liian paljon aikaa erilaisiin purkuhakemuksiin. Myös valituslupahakemusten käsittely oli välillä tylsää.
6. luku
Välimiesmenettelystä – ja intresseistä
1 §. Hyvät trendit. Kansainvälisen kaupan riidatkin on ratkaistava.
Suurimmassa tähän mennessä itse hoitamassani – amerikkalaisen ja venäläisen firman – riidassa oli kyse kahdesta miljardista dollarista. Parasta aikaa hoidan muuatta eteläafrikkalaista öljykiistaa, jonka intressi on noin 700 miljoonaa dollaria.
2 §. Huonot trendit. Sakonluontoiset korvaukset.
7. luku
Omasta urasta
1 §. Makein voitto. Kyllä kai nimitys korkeimman oikeuden jäseneksi on useimman juristin tähtihetki. Niin se oli minullakin.
2 §. Karvain tappio. Ainahan elämässä on myötä- ja vastoinkäymisiä. Suuria traumoja en itsestäni tunnista.
8. luku
Elämän pienet suuret asiat
1 §. Mielimauste. Valkopippuri.
2 §. Herkkuruoka. Ravut, hummerit, osterit.
3 §. Paras juoma. Mallasviski ja olut.
4 §. Kaunein kukka. Kielo.
5 §. Väri ylitse muiden. Sininen, navy blue.
6 §. Rakkain romaani. Kotimaisista Väinö Linnan tuotanto ja Mika Waltarin kirjat.
7 §. Elämän tarkoitus. Jos osaisin tuohon kysymykseen vastata, olisin jo kyllä oikein viisas mies.
8 §. Lempilausahdus. Se siitä.
Gustaf Möller
- s. 1941, Helsinki
- OTK 1964, OTL 1967
- VT 1967
- Syyttäjä, julkinen notaari, hovioikeudenviskaali 1965–1972
- Hoitanut erinäisiä virkoja Helsingin yliopistossa 1970–1980
- KKO:n esittelijä 1971–1975
- Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos 1975–1986
- Toijalan kihlakunnantuomari 1986–1992
- KKO:n oikeusneuvos 1992–2009
- Lukuisia kansainvälisiä ja kotimaisia välimiestehtäviä jo vuosikymmenten ajan
- Neuvonantaja, Asianajotoimisto Krogerus, 2009–
- Suomen Lainopillisen yhdistyksen hallituksen jäsen 1991–, pj. 2002–2008
- Keskuskauppakamarin välityslautakunnan jäsen 1990–, pj. 2002–
- Suomen välimiesoikeusyhdistyksen hallituksen jäsen 1986–, pj. 1995–
- International Law Associationin hallituksen jäsen 1987–, pj. 1999–
- Lakimiesliiton K. J. Ståhlberg -mitali 2005
- Oikeustieteellisiä artikkeleita ja kirjoja lukuisa määrä
- Perhe: naimisissa, kaksi poikaa ja tytär
- Harrastukset: kuntoliikunta ja penkkiurheilu, jumppaa kolmena päivänä viikossa ja kahtena käy uimassa
Teksti ja kuva: Ari Mölsä