Vaasan hovioikeus antoi hiljattain päätöksensä Kauhajoen asejutusta. Hovioikeus antoi varoituksen komisariolle, joka ei ottanut kouluampujalta asetta pois päivää ennen veritekoa.
Hovioikeus otti rangaistusta lieventävänä tekijänä huomioon asian saaman julkisuuden. "(Komisarioon) kohdistettuja syytteitä on käsitelty julkisuudessa mittasuhteissa, joita ei voida pitää (komisarion) syyksi luettuun rikokseen nähden kohtuullisina”, oikeus totesi.
Kiinnostavaksi kannanoton tekee se, että yksikään tiedotusväline ei ollut paljastanut komisarion henkilöllisyyttä. Periaatteessa nimen kertomiselle olisi voinut olla perusteet. Kyseessähän oli päällystötason poliisimies, ja syytteessä oli kyse hänen virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Jokaisessa tiedotusvälineessä oli kuitenkin päädytty siihen tulokseen, että nimen julkaiseminen olisi kohtuutonta. Tästä huolimatta media oli hovioikeuden mielestä ollut kohtuuton. Mikähän lopputulos olisi ollut, jos media olisi vielä julkaissut komisarion nimenkin?
*****
Median toimintaa säätelevät lain lisäksi alan omat eettiset ohjeet, Journalistin ohjeet. Tämä ei kaikille riitä, vaan neuvojia riittää.
Nyt omat ohjeensa toimittajille on laatinut Liikenneturvan asettama Tiedotusalan neuvottelukunta. Suosituksen muotoon laaditun ohjeluonnoksen tarkoitus on varmasti hyvä, mutta on kyllä vaikea lukea paperia pokerinaamalla.
Suosituksessa muun muassa painotetaan, että ”mitään liikenteen osapuolta, tahoa tai ryhmää ei saa uutisoinnissa loukata, leimata tai syyllistää”. ”Voimakkaasti tyypittäviä” ilmauksia kuten ”bemarimies” ja ”Mersu-kuski” on syytä välttää.
Toimittajien pitää myös karttaa kantaa ottavia otsikoita, kuten ”Juna murskasi auton tasoristeyksessä” tai ”Liukas tie suisti auton ojaan”, ohjeissa opastetaan. Mikähän esimerkiksi viime mainitussa on vikana? Syyllistetäänkö siinä liukasta tietä? Olisiko sittenkin pitänyt sanoa, että autoilija ei osannut sovittaa vauhtiaan liukkaalle tielle sopivaksi ja ajoi sen takia autonsa ojaan?
Ennen kuin oikeusalan ammattilaisetkin innostuvat laatimaan toimittajille omaa opastaan, muistutan Journalistin ohjeista. Niiden mukaan tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein, eikä päätösvaltaa saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille (kohta 2). Lisäksi journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus ja houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä (kohta 3).
*****
Apulaisoikeusasiamies linjasi tuoreessa päätöksessään oikeutta kuvata Yhdysvaltojen suurlähetystön aitaa. Juu, ei saa kuvata, koska jenkit eivät tykkää.
Päätöksessä muistutettiin Wienin diplomaattista suojaa koskevasta sopimuksesta. Sen mukaan isäntävaltiolla on velvollisuus ryhtyä asianmukaisiin toimiin sen estämiseksi, että edustuston rauhaa häiritään tai sen arvovaltaa vahingoitetaan.
Onpas tosi pitkälle viety tulkinta, että jonkun sunnuntaikävelijän nappaama kuva suurlähetystön aidasta on lähetystön rauhan häiritsemistä tai sen arvovallan vahingoittamista!
Olen tähän asti elänyt siinä käsityksessä, että ”lähtökohtaisesti yleisellä paikalla kuvaaminen on sallittua, jollei samalla rikota lakia esimerkiksi syyllistymällä rangaistavaan menettelyyn kuten kotirauhan häiritsemiseen tai salakatseluun”. Hups, tämä ei ollutkaan omaa tekstiäni. Tämä oli sitaatti apulaisoikeusasiamies Ilkka Raution päätöksestä vuodelta 2004. Sekin koski jenkkilähetystön kuvaamista. Yrittäkää jo päättää!
Onneksi esimerkiksi Pohjoisesplanadilla lähetystöään pitävät Ruotsi ja Kanada eivät ole yhtä niuhoja omasta rauhastaan ja arvovallastaan kuin jenkit. Silloin loppuisi kuvaaminen Helsingin paraatipaikoilla.
