Helsingin Sanomien ex-pääkirjoittaja Keijo Himanen: Oikeuselämän ärhäkkä ykköstarkkailija

Keijo Himanen oli 15 vuotta valtakunnan virallinen ykköstarkkailija. Ja on hän sitä­ henkisesti edelleen.

– Kesäloma ennen eläkkeelle siirtymistä meni vielä hyvin. Sitten alkoi taas kutittaa. Yritän nyt pärjätä vieroitusoireitteni kanssa. Onneksi minulla on hyvä perhe – ja ihanat lastenlapset.

Pykälöikäämme.

1 luku. Tuomioistuimet

1 §. Tuomioistuinlaitoksen suurin ongelma. Käräjäoikeuksilla ei ole riittävästi arvovaltaa.
Suurissa jutuissa käräjäoikeuksia pidetään liian usein vain ­hovioikeuskäsittelyn esiasteena.
Syy ongelmaan saattaa tosin löytyä käräjäoikeuksista itsestään. Päätösten perustelut ovat joskus onnettoman reikäisiä ja sekavia.
Bulkkijutut ovat asia erikseen. Niissä ei – Luojan kiitos – kovin­ usein edes yritetä hovioikeuteen.
2 §. Tuomioistuinlaitoksen paras puoli. Ainakin hienoinen uudistumishalu.
Esimerkiksi rikosasioiden oikeudenkäyntimenettely lienee nopeutunut. Ainakin se on keskitetympää kuin ennen.
Itse olen istunut siellä syytetyn penkillä ammattini takia pari kertaa. Syytteet kaatuivat. Ehkä siellä on viisauttakin.

2 luku. Syyttäjät

1 §. Syyttäjälaitoksen suurin ongelma. Tutkinnanjohto ei toimi edelleenkään toivotulla tavalla. Yhteistyö syyttäjien ja poliisin välillä takkuaa. Homma on edelleen hakusessa.
2 §. Syyttäjälaitoksen paras puoli. Ammattitaidon roima paraneminen viime vuosien aikana.
Varmaankin vuonna 1997 perustetulla Valtakunnansyyttäjän­virastolla on osuutta asiaan. Syyttäjien koulutus ja erikoistuminen ovat lisääntyneet.
Hyvään suuntaan on menty – ainakin jos vertaa nykytilannetta muinaiseen vallesmannijärjestelmään.

3 luku. Asianajajat

1 §. Asianajolaitoksen suurin ongelma. Kohujuttujen mammutti­laskutus ei ole ammattikunnalle kovinkaan suureksi kunniaksi.
Satojen tuhansien eurojen laskuja perustellaan useimmiten säälittävällä tavalla. Rahastus haisee. Se tekee hallaa koko porukalle.
Myöskään asianajajien kurinpitomenettely ei ole enää tästä maailmasta. Valvonta tulisi antaa ulkopuolisille.
2 §. Asianajolaitoksen paras puoli. Erikoistuneet huippuyksilöt.
Asianajo-osaamista löytyy nykyisin myös kansainvälisiin ­kehiin, esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

4 luku. Rikolliset

1 §. Rikollisaineksesta. Vaikka tekniikka on kehittynyt valtavasti, yllättävän samanlaisina rikolliset ovat pysyneet.
Kova huumerikollisuus lieveilmiöineen on toki lisääntynyt.
Talousrikolliset pääsevät liian helpolla.
Olen yksi niistä harvoista mielipide­kirjoittajista, joka tukee harmaata taloutta nykyisin valtiovarainministeriössä selvittelevän Markku Hirvosen työtä. Miestä on mollattu liikaa. Voimia hänelle.
Satakunta suomalaista tapetaan joka ­ikinen vuosi.
Myös rattijuoppojen, kaahaajien ja varkaiden kiintiö on vakio.
2 §. Nimet ja naamat. Olen aina ollut hyvin tiukka nimien ja kasvojen näyttämisen suhteen.
Pitkään kaikissa laatumedioissa oli nyrkkisääntö, että alle kaksi vuotta vankeutta saaneiden nimiä ja kuvia ei julkaista.
Nykyään sääntö on joustava. Jos tutkinnassa ja tuomiolla on joku jollakin tapaa yhteiskunnallisesti merkittävä ihminen, asiat kerrotaan heti avoimesti ilman sordiinoa.
Tavallisen ihmisen tekemistä vakavistakaan rikoksista ei tarvitse kertoa nimellä. Ei sillä ole merkitystä. En hyväksy mässäilyä.

5 luku. Toimittajat

1 §. Oikeustoimittajien taso. Olen hieman jäävi sanomaan tuosta mitään, koska olen palkannut lähes kaikki Hesarin oikeus­toimittajat vuosikymmenten ajan.
Oikeustoimittajuus oli aluksi kapea-alaista raastupauutisointia. Oikeuspolitiikkaan ja lainsäädäntötyöhön uppoutuva tutkiva journalismi syntyi hiljakseen vasta 1980-luvulla.
Yleisesti uskallan sanoa, että oikeusjournalismin taso on noussut kohisten 15 viime vuoden aikana. Suuri kiitos siitä kuuluu 1980-luvulla perustetulle Oikeustoimittajat ry:lle.
2 §. Yhteistyö oikeuslaitoksen kanssa. Oikeudenkäynnin julkisuus ei aina toimi lain edellyttämällä tavalla.
Käsittely suljetuin ovin on ennustamatonta, liki mielivaltaista­, tuomarin mieltymysten varassa.
Oikeustoimittajat ovat kannelleet laillisuusvalvojille havaitsemistaan epäkohdista, ja lähes aina nuo kantelut ovat johtaneet toimenpiteisiin.
3 §. Trial by newspapers. Sitäkin näkee, valitettavasti.
Joskus toimittajat eläytyvät liikaa johonkin juttunsa kohteena olevaan osapuoleen. Lyötyä on helppo lyödä.
Toimittajien kirjoitteluun pyritään vaikuttamaan monin­ tavoin. Lievimmillään se on lobbausta, ”taustatietojen kertomista off the record”. Törkeimmillään se on suoraa uhkailua.

6 luku. Lait

1 §. Kiva laki. Voi ei. Järjestyslaki.
Etenkin sekoilua sen säätämisen yhteydessä oli hauska­ seurata.
2 §. Järkyttävä laki. Järjestyslaki.
En vieläkään tajua esimerkiksi sen prostituutiosäännöksiä. Mihin ja miten ne rajat oikein vedetään?
Ymmärrän kyllä itse ongelman, johon lailla haluttiin kajota.
3 §. Vielä kirjoittamaton, puuttuva laki. Kaikki alkaa olla jo ylisäänneltyä.
Puuttuu enää laki jalankulkijoiden kypäräpakosta.

7 luku. Oma ura

1 §. Toimittajaksi kulkeutuminen. Aloitin kuvatoimittajana Lehtikuvassa 1966.
Vuonna 1968 menin Ilta-Sanomiin rikostoimittajaksi nykyisen ikonin ja elävän legendan Hannes Markkulan aisapariksi.
Sitten vuonna 1970 siirryin pääkaupunkiseudun ensim­mäisen ilmaisjakelulehden päätoimittajaksi. Sain parin vuoden jälkeen potkut, koska en suostunut julkaisemaan puffeja.
Pääsin saman tien Hesariin kunnallistoimittajaksi. ­Pian sen jälkeen olinkin kotimaan uutispöydällä apulais­uutispäällikkönä.
Kotimaan osaston esimieheksi minut nimitettiin 1974.
Pääkirjoitustoimittajan hommiin siirryin 1993.
2 §. Uutisvoitto. Nuorena rikostoimittajana jouduin selostamaan Pihtiputaan poliisisurmat.
Lähdimme kuvaajamme Matti Tapolan kanssa aamupäivällä ajamaan Saab 96:lla kohti Pihtipudasta. Olimme perillä illalla.
Mietin kuumeisesti, mitä ihmettä voisin kertoa tapahtuneesta huomisissa Ilta-Sanomissa. Tapausten kulkuhan oli selvä ja ­kerrottu siihen mennessä jo kaikissa medioissa.
Sitten katsoin poliisikalenteria. Kalenterin mukaan Pihtiputaalla oli kaikkiaan viisi poliisimiestä. Neljä heistä oli surmattu. Siis yksi ainoa jäi henkiin. Tavoitin hänet.
Seuraavan päivän Ilta-Sanomissa oli otsikko ”Pihtiputaan ainoa­ poliisi” ja hänen haastattelunsa.
3 §. Heikoin hetki. Unohdan takaiskut.
Mikään ei ole jäänyt kaivelemaan.
Kukaan ei pysy kartalla reaaliajassa joka hetki. Uutistappiotakin on tullut, mutta se on vain hyväksyttävä.

8 luku. Pienet suuret asiat

1 §. Elämisen tarkoitus. On selvittävä hengissä loppuun asti.
2 §. Mielimauste. Osuit hermoon, olen kulinaristi.
Tällä hetkellä intohimonani ovat currypohjaiset mausteet.
Pehmennä kesäkurpitsaa hieman pannulla, ja laita päälle ripaus­ currya ja aavistus suolaa!
3 §. Herkkuruoka. Grillistä otettua sisäfilepihviä kantarellikastikkeella ei voita mikään.
Viime kesän suosikkini tosin oli lammas, karitsan sisäfile.
4 §. Paras juoma. Kivennäisvesi. Olut.
5 §. Kaunein kukka. Tummanpunainen, paksuvartinen ruusu. Sellainen, joka vie vaimolta jalat alta.
6 §. Väri ylitse muiden. Sininen.
7 §. Salainen pahe. Sikarinpoltto ja viinanjuonti. Hallinnassa.
8 §. Oma elämä pähkinänkuoressa. Minulla on ollut hyvä tsäkä.­ Olen ollut oikeaan aikaan oikeissa paikoissa.