Mitä meillä olikaan ennen Porthaniaa?
Juridisille opinnoille varatut tilat ovat sijainneet Helsingin keskustassa siitä lähtien, kun yliopisto muutti Turun palon jälkeen Helsinkiin. Yliopisto aloitti toimintansa väliaikaisissa toimitiloissa syksyllä 1828. Sen käytössä oli senaatintalon itäinen siipi sekä Etelä-Esplanadi 6:n rakennukset, joissa nykyisin on valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolna. Juridisen tiedekunnan tuolloin käytössä olleista tiloista ei ole tietoa.
Vähitellen saatiin käyttöön uudet omat tilat. Yliopiston päärakennus vihittiin vuonna 1832, kirjasto vuonna 1844, Arppeanum eli nykyinen yliopiston museo vuonna 1870.
Kun tuolloin astui yliopistoon sisään Senaatintorilta, oli heti edessä juhlasali ja sen aula. Konsistorin kahden kerroksen korkuinen istuntosali oli toisessa kerroksessa Aleksanterinkadun puoleisessa kulmassa. Sen vieressä oli kolme suurehkoa huonetta tutkintoja varten. Eteisen toisella puolella oli kolme isoa luentosalia, joista teologian auditorio antoi torille ja filosofian sekä oikeusopin auditoriot pihalle päin. Kulmahuone oli tarkoitettu musiikin, tanssin ja miekkailun harjoituksille.
Vuonna 1910 perustettin lainopillinen seminaarikirjasto, mutta se lienee ollut vain pieni kirjakokoelma jossain nurkassa. Professori Inkeri Anttila, joka valmistui 1937, muistelee käyttäneensä opiskeluaikoinaan vain Eduskunnan kirjastoa, joka tuolloin sijaitsi eduskunnan vanhassa päärakennuksessa. Luentoja Inkeri Anttila kuunteli yliopiston päärakennuksessa eri luentosaleissa.
J.S. Sirenin suunnitteleman päärakennuksen ns. uusi puoli valmistui 1937 Fabianinkadulle. Sieltä tiedekunta sai uudet tilat uuden puolen ylimmässä kerroksessa, josta mm. seminaarikirjasto sai ensimmäistä kertaa kunnon tilat.
Joulukuussa 1939 talvisota keskeytti kuitenkin opetuksen ja tutkimuksen Helsingin yliopistossa. Palveluskelpoiset miehet komennettiin armeijaan, ja yliopiston kokoelmat evakuoitiin. Jatkosodan (1941-44) aikana yliopisto teki parhaimpansa, jotta ylioppilailla kaikesta huolimatta olisi mahdollisuus opiskella. Rintamalle lähetettiin lukupaketteja ja jopa vierailevia luennoitsijoita. Muun muassa professori Veli Merikoski piti Viipurissa juristeille epävirallista ”väitöskirjakoulua”.
Jatkosodan pommituksissa helmikuussa 1944 yliopiston päärakennus ja sen myötä oikeustieteellisen tiedekunnan tilat vaurioituivat pahoin. Tuolloin mm. kirjaston lasikatto romahti keskelle lattiaa. Kirjat säilyivät kuitenkin onneksi ehjinä seinälokeroihin sijoitettujen hyllyjen ansiosta. Sodan loppuajaksi tiedekunnan kirjasto evakuoitiin Urajärvelle, josta se palasi sodan jälkeen entiselle paikalleen.
Yliopiston jälleenrakennustöihin haluttiin ryhtyä jo mielialojen kohottamiseksi mahdollisimman pian vuonna 1945. Toisaalta sodan päätyttyä rintamalta oli palaamassa opiskelujen pariin suuri määrä entisiä sotilaita, ja tiloja kaivattiin kipeästi.
Porthania mullisti sekä rakennuskulttuurin että käytöstapoja
Porthania valmistui vuonna 1957 silloisen Hallituskadun tonteille 11-13. Kyseiselle paikalle suunniteltiin uutta rakennusta ensimmäisen kerran vuonna 1927. Heinäkuussa 1949 julistetun yleisen arkkitehtuurikilpailun voitto meni monen vaiheen jälkeen Aarne Erville. Hänen kilpailuehdotuksensa oli selvästi omaleimainen.
Ervin ehdotusta on taide- ja kulttuurihistorioistija Rainer Knapas kuvannut jopa runollisesti: ”Se oli kevyt, ilmava, vaalea ja teknisesti nykyaikainen. Siinä oli lakonista raikkautta ja se kuvasi jälleenrakennusvuosien optimismia ja uskoa sivistyksen voimaan”.
Porthanian materiaaleja ja värejä leimasi yhteys Helsingin empire-kaupunginosaan. Julkisivujen keramiikkapäällysteiden ja jopa sisääntuloalueen betonin kellertävä väri on valittu tästä lähtökohdasta. Rakennuksen sisällä toteutettiin johdonmukaisesti yliopisto-opintomiljöö.
Itsenäisten taideteosten tuli täydentää tätä vaikutelmaa. Sisääntuloaulaan sijoitettiin Suomen ensimmäinen täysin abstraktinen monumentaalimaalaus. Teoksen nimeltä ”Eteenpäin ja korkeammalle” on maalannut A. Broms.
Oikeustieteellinen tiedekunta pääsi muuttamaan jo vuonna 1955 Porthanian 5. kerrokseen ja siis keskelle rakennustyömaata, koska muita tiloja vielä rakennettiin. Nyt saatiin käyttöön silloisissa oloissa ruhtinaallisesti tilaa. Varatuomari Anneli Winter-Mäkinen valmistui vuonna 1957. Hän siis opiskeli sekä päärakennuksen uudella puolella, että keskeneräisessä Porthaniassa.
–Tilaa oli tosi vähän päärakennuksessa, mutta ei se haitannut. Seminaarikirjaston muistan valoisana kattoikkunoiden takia. Suullisissa tenteissä kävimme yleensä professoreiden kotona. Muutto Porthaniaan merkitsi huomattavaa parannusta tiloihin. Eikä meitä rakennuksen keskeneräisyys haitanut. Elimmehän keskellä Helsingin jälleenrakennuskautta.
Mutta jälkeenpäin ajatellen ei niitä tiloja niin runsaasti ollut. Käytössä ei ollut edes koko viides kerros. Mutta toki henkilökuntaakin oli tuolloin nykyistä huomattavasti vähemmän vain noin 30. Assistenteilla ei ollut omia huoneita. Kansliallekin oli varattu vain yksi huone. Myös lainopillinen seminaarikirjasto muutti Porthaniaan, jossa se kehittyi oikeustieteelliseksi erikoiskirjastoksi. Porthaniasta saivat tiloja myös valtiotieteellinen tiedekunta sekä historiallis-kielitieteellinen osasto.
Tiloiltaan täysin nykyaikaisessa Porthaniassa omaksuttiin myös uusia mullistavia tapoja. Hissiä saivat käyttää vapaasti kaikki Porthaniassa asioivat. Päärakennuksessa hissin käyttöoikeus oli vain opettajilla. Vaatenaulakko oli yhteinen miehille ja naisille. Päärakennuksessa puolestaan erilliset naulakot säilyivät jonkin akaa. Naulakoiden hoitajista ei toki tuolloin vielä luovuttu edes nykyaikaisessa Porthaniassa. Itsepalveluun siirryttiin vaatteiden säilytyksen kohdalla paljon myöhemmin. Sen sijaan ruokaa ei enää tarjoiltu pöytiin, vaan Porthaniaan rakennettiin ruoan annostelua varten suoratarjoilulinja. Uutta olivat myös kangaspäällysteiset sohvat, joita ylioppilaatkin saivat käyttää.
Porthanian tilat kävivät kuitenkin ahtaiksi vuosikymmenten aikana. Lähirakennuksista saatiin lisätiloja. Vuonna 1981 kirjasto siirtyi Fabianinkatu 24:n tiloihin, jonne kirjasto jää korjauksen jälkeenkin. Kirjasto on peruskorjauksen yhteydessä yhdistetty Porthaniaan uuden lasisen yhdyskäytävän avulla.
Oikeustieteellinen sopiva Porthanian tarpeisiin
Vuosien varrella kovassa käytössä Porthanian rakennus pääsi pahoin rapistumaan. Sen arkkitehtoonisia erityispiirteitä ei osattu arvostaa samalla tavalla kuin historiallisesti vanhempaa päärakennusta.
Vuonna 1989 Rainer Knapas valitteleekin kovasti Porthanian kohtaloa arkivandalismin kourissa: ”Tämä vandalismi on ilmennyt Porthaniassa laiminlyönteinä tai kotoisten materiaalien ja menetelmien käyttönä huollossa sekä alinomaisena uudelleen kalustamisena tai muina parannuksina. Jos yliopiston päärakennukselle annetaan yleisesti arvoa rakennusmuistomerkkinä, ei ole mitään syytä olla arvostamatta Porthaniaa historiallisena ja ennen kaikkea esteettis-ideologisena kokonaisuutena 1950-luvun toiveiden ja parhaan suomalaisen arkkitehtuurin muistomerkkinä.”
Ja nyt lähes 20 vuotta myöhemmin ovat Knapaksen ja monen muunkin toiveet Porthanian peruskorjauksen suhteen toteutuneet – ainakin melkein. Sillä vanhan, päivittäisessä käytössä olevan rakennuksen peruskorjaaminen on aina haaste.
– Porthania ei ole arkeologinen muistomerkki, se ei voi säilyä täysin koskemattomana. Se on ajassa elävä ja muuttuva työ-, opetus- ja opiskeluympäristö. Arkkitehtonisen arvon säilyttäminen on riippuvainen ensisijaisesti siitä, että tarvittavat korjaukset osataan tehdä riittävän hienovaraisesti ja kohdistaa oikein, ja siitä, että rakennuksen käyttöominaisuudet voidaan niiden avulla edelleen säilyttää, toteavat peruskorjauksen suunnitelleet arkkitehdit Matti Nurmela ja Tuomas Remes.
Eräs perusedellytys kyseisen periaatteen toteutumiselle on, että talon käyttäjien tarpeet eivät vaadi rakennuksilta kovin suuria toiminnallisia muutoksia. Ja tällainen, Porthanian näkökulmasta ihanteellinen käyttäjä on oikeustieteellinen tiedekunta. Sen käytössä opetustilat voidaan säilyttää opetustiloina ja laitostilat laitostiloina. Yleiset tilat kuten ravintola, liikuntatilat, asunnot ja kellarikerroksissa sijaitsevat yliopiston kirjastolle kuuluvat kirjavarastot säilyvät pääosin samassa käytössä kuin ennen korjausta.
Suurimmat muutokset ovat kohdistuneet vesi- ja viemärijohtoihin sekä sähkö- ja atk-teknikkaan. Nämä muutokset on pyritty toteuttamaan niin, ettei niitä huomaa. Sen sijaan näkyvien osien kunnostuksessa on noudatettu seuraavaa perustetta: pintojen, kalusteiden ja varusteiden ajallinen ja mekaaninen kuluneisuus on merkki niihin liittyvän arkkitehtonisen arvon aitoudesta. Tämän periaatteen mukaisesti Porthanian puuviilupintoja ei ole uusittu, jos puhdistus on riittänyt. Niihin on haluttu jättää vuosikymmenien mittaisesta käytöstä kertovia merkkejä. Sen sijaan lattioiden päämateriaalina oleva linoleum oli tullut elinkaarensa päähän. Paikkaus ei ollut enää mahdollista ja lattiat on uusittu kokonaan – tosin vanhassa hengessä.
Porthaniassa oikeustieteellinen tiedekunta on siis saanut käyttöönsä lähes koko rakennuksen. Aikaisemmin hajallaan eri puolella keskustan rakennuksia olleet laitokset ja tilat ovat nyt saman katon alla.
Upouusi tilaratkaisu on oikeudenkäyntisali. Siinä on tarkoitus järjestää opetustarkoituksiin oikeudenkäyntejä erilaisin simuloinnein ja rooliharjoituksin. Oikeustieteen opinnoissa on aina opetettu mm. prosessin kulku muotomääräyksineen ja määräaikoineen, mutta melko teoreettisesti. Uuden opetustilan avulla voidaan sitoa tätä teoriatietoa käytäntöön, kun on mahdollista harjoitella esimerkiksi prosessin johtoa ja eri osapuolten toimintaa salitilanteessa. Sali on helppo tarvittaessa muuttaa tavanomaiseen seminaarikäyttöön.
Huippututkimukselle tukeva asema
Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta profiloituu tulevaisuudessa yhä vankemmin tutkimukseen ja tutkijakoulutukseen. Tiedekunnan dekaanin, professori Jukka Kekkosen mukaan painotus tutkimukseen näkyy tiedekunnan opetuksessa ja työskentelyssä.
– Meillä työskentelee sekä moderneja tutkimusryhmiä että rautaisen ammattitaidon omaavia yksittäisiä tutkijoita. On tärkeää, että pystymme kasvattamaan huippututkijoita, uutta tutkijasukupolvea, kertoi Jukka Kekkonen uudistetun Porthanian kunniaksi järjestetyssä tilaisuudessa.
Hän totesi, että uusien oikeustieteen tutkijoiden rooli ja työkenttä on muuttunut verrattuna aikaisempiin tutkijasukupolviin.
– Nykyajan juristi on generalisti eikä pykäläautomaatti. Tutkijan tulee osata asettaa oikeus erilaisiin konteksteihin, hänen pitää tulkita eri kulttuureita ja politiikkaa ajassa sekä ymmärtää, miten lait muuttuvat.
Tällä hetkellä tiedekunnassa työskentelee yli 60 tutkijaa. Kekkonen toivoo tutkijoiden joukon kasvavan ja ulkopuolisen rahoituksen lisääntyvän.
Professori Kekkonen on oikeutetusti ylpeä kansainvälisestä tiedekunnasta, jonka opiskelijat vierailevat ulkomailla ja opettelevat useita kieliä. Tiedekuntaan valikoituukin huippuaines, sillä vain 15 prosenttia hakijoista saa opiskelupaikan.
Tutkimusta kiinnostavista teemoista
Porthaniassa järjestetyssä tilaisuudessa tutkimuksensa ajankohtaisista teemoista kertoivat oikeustieteen lisensiaatti Suvianna Hakalehto-Wainio ja kansainvälisen oikeuden tutkija Jarna Petman.
Suvianna Hakalehto-Wainio tutkii väitöskirjaansa varten viranomaisten vahingonkorvausvastuuta. Kuka on esimerkiksi vastuussa, jos lapset saavat vaikean vatsatautiepidemian kouluruoasta tai ambulanssin ajaessa väärään osoitteeseen?
– Viranomaisten toiminnasta on usein vaikea valittaa, sillä huolimattomuutta tai vahingon syy-yhteyttä on vaikea näyttää toteen. Perustuslain mukaan jokaisella on kuitenkin oikeus vaatia vahingonkorvausta, jos viranomainen on vahinkoa aiheuttanut.
Viranomaisia vastaan nostetaan nykyään yhä enemmän syytteitä.
– Perusoikeuksien korostaminen on johtanut siihen, että julkishallinnon vahingoista pitäisi saada rahallinen korvaus. Ruotsissa oikeuskansleri voi suosittaa vahingonkorvausta, ja mietittävänä onkin, pitäisikö Suomessa harkita samanlaista käytäntöä, kertoo Hakalehto-Wainio.
Tutkija Jarna Petman pohtii väitöskirjatutkimuksessaan ajankohtaista monen mielessä olevaa kysymystä: mitä virkaa on tänään kansainvälisellä oikeudella?
Tutkimuksessaan hän pohtii muun muassa Yhdysvaltojen valta-asemaa ja sen ympärille rakentuvaa dialogia, jossa oikeus typistyy erilaisiksi politiikan, retoriikan, voimapolitiikan ja symbolismin keinoiksi.
– Kansainvälinen oikeus on vaarassa muuttua yhden tahon poliittiseksi välineeksi. Tämä uhkaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja monia muita ”hyviä” kehitysprosesseja, joita tuo hegemoni väittää edistävänsä.
Petmanin mukaan taistelulla terrorismia – ”pahaa” – vastaan oikeutetaan yhä laittomampia ja moraalittomampia tekoja.
– Terrorismin käsite on yhä hämärämpi ja laajempi. Tällaista kaikenkattavaa metafyysistä vihollista vastaan taistellessa esitetään ja ehkä otetaankin annettuna, että turvallisuuden lisäämiseksi on oikeuksia nyt radikaalisti kavennettava, kertoo Erik Castrén–instituutissa ja Suomen Akatemian globaalin hallinnan tutkimuksen huippuyksikössä työskentelevä Petman.
Teksti Minna Kataja
Porthaniaan palasi
KANSAINVÄLISTYNYT OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA
Nykyinen Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on huomattavasti laajempi ja kansainvälisempi kuin se tiedekunta, joka muutti uuteen Porthaniaan noin 50 vuotta sitten. Henkilökuntaa oikeustieteellisessä tiedekunnassa on tällä hetkellä yhteensä 150.Tiedekuntaan kuuluu nykyisin kolme ainelaitosta sekä kaksi tutkimusinstituuttia.
Julkisoikeuden laitoksen alaan kuuluvat julkisen sektorin toimintaan liittyvät oikeudenalat eli hallinto-oikeus, valtiosääntöoikeus, finanssioikeus, kansainvälinen oikeus sekä eurooppaoikeus.
Rikos- ja prosessioikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitos käsittää yhteensä kymmenen oikeudenalaa: rikosoikeus, prosessioikeus, oikeusteoria, oikeushistoria, oikeustaloustiede, oikeussosiologia, oikeusinformatiikka, kansainvälinen yksityisoikeus ja oikeusvertailu, lääkintä- ja bio-oikeus sekä naisoikeus.
Yksityisoikeuden laitoksen piirissä on kuusi oppiainetta: esineoikeus, kauppaoikeus, perhe- ja jäämistöoikeus, siviilioikeus, työoikeus sekä ympäristöoikeus.
Kansainvälisen talousoikeuden instituutti KATTIn tutkimustoiminta on monialaista. Lisäksi siellä harjoitetaan tutkijankoulutusta, seminaari- ja julkaisutoimintaa sekä kansainvälistä toimintaa.
Erik Castren -instituutissa tutkimus keskittyy kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeuksia koskeviin kysymyksiin. Instituutin yhteydessä sijaitsee myös valtakunnallinen tutkimuksen huippuyksikkö: Centre of Excellence in Global Governance Research. Se on perustettu vuosiksi 2006–2011. Keskuksen tutkimustoiminta yhdistää kolme oppiainetta: kansainvälinen oikeus, kansainväliset suhteet sekä sosiaaliantropologia. Keskuksen perustamisessa yhteistyökumppaneina ovat olleet Helsingin yliopiston oikeustieteellinen ja valtiotieteellinen tiedekunta sekä Turun oikeustieteellisen tiedekunta. Toiminnan rahoittamisessa on mukana Suomen Akatemia.
Kansainvälinen osa opintoja on myös opiskelijavaihto. Oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoista lähes joka toisen opintoihin sisältyy vähintään yhden lukukauden vaihto-oppilaskausi.
Tiedekunnan vahvuuksiin kuuluu opiskelijoiden hyvä valmistumisaste. Opiskelijoiden läpivirtausprosentti on noin 90.
Tiedekuntaan kuuluu myös Vaasassa annettava, oikeustieteen kandidaatin tutkintoon johtavaa koulutus.
