Henkilöhakuteosten julkaiseminen vaakalaudalla

Suomessa on ilmestynyt pitkään erinomaisia henkilötietoja sisältäviä hakuteoksia. Lakimiehet ovat olleet niissä tietojen kohteena, ja he ovat voineet käyttää näitä teoksia omiin tarkoituksiinsa. Henkilöhakuteosten ilmestymistä ja sisältöä on voitu pitää itsestään selvyytenä. Vakava kysymys on se, onko näin vastaisuudessakin.

Suomen valtiokalenterista ilmestyi viime kesänä 213. vuosikerta. Ruotsin valtiokalenterista mallinsa saanut kalenterimme on ilmentänyt vuonna 1809 syntyneen Suomen valtion ja itsenäisen Suomen keskeisten instanssien asemaa ja arvostusta.

Se on ainoa julkaisu, josta näkyvät valtion, muiden julkisyhteisöjen sekä eräiden yksityisten oikeushenkilöiden organisaatiot ja henkilökokoonpanot. Henkilöitä on siinä noin 40 000.

Valtiokalenterin julkaiseminen on Helsingin yliopiston lakisääteinen tehtävä. Ongelmana ovat kalenterin heikentynyt levikki ja siitä johtuva tappiollisuus. Kalenteria ei osata hyödyntää riittävästi, vaikka sen tarjoama informaatio palvelee erinomaisesti erityisesti tiedotusvälineiden tietotarpeita. Kun Helsingin Sanomissa käytiin lävitse Tytti Yli-Viikarin virkauraa, kerrottiin lähteenä käytetyn Valtiokalenteria.

Kalenteria ei osata hyödyntää riittävästi, vaikka sen tarjoama informaatio palvelee erinomaisesti erityisesti tiedotusvälineiden tietotarpeita.

Kalenterin toimituskunnassa, jonka puheenjohtajana olen toiminut vuodesta 2010, pohdimme sitä, miten kalenteri täyttäisi tarkoituksensa ja miten sen ilmestyminen voidaan turvata. Ruotsissa julkaiseminen on häpeällisesti lopetettu.

Henkilöhakemisto Kuka kukin on on ilmestynyt vuodesta 1909. Tämä teos on ollut korvaamaton hakuteos merkittävistä suomalaisista. Vuodesta 1960 teos on ilmestynyt enintään neljän vuoden välein. Kun uusin laitos, järjestysnumeroltaan 24, ilmestyi jo vuonna 2015, teoksen vakiokäyttäjien keskuudessa on hiipinyt epäily siitä, onko uutta laitosta tulossa.

Tiedustelin aikataulua valtiokalenteria varten teoksen kustantajalta. Sain pelkäämäni vastauksen: kustannuspäätöstä ei ole tehty.

Sain pelkäämäni vastauksen: kustannuspäätöstä ei ole tehty.

Suomen lakimiehet -teos on ilmestynyt vuodesta 1879. Kuten tiedämme, viimeisin laitos on vuodelta 2019. Joillakin lakimiehillä, kuten kollegallani Johan Bärlundilla, ovat kirjahyllyssään kaikki matrikkelit, minullakin lähes kaikki. Ne ovat käytössä lähes päivittäin. Uusimpien matrikkelin käyttökelpoisuutta on valitettavasti vähentänyt se, että yhä useampi juristi ei anna enää tietoja matrikkeliin. Toivon, ettei tämä kerro lakimieskunnan yhtenäisyyden heikentymisestä.

Juristit ovat voineet päivittää matrikkelin nettiversiota, mutta tämä ei poista kelvollisen printtiversion tarvetta. Matrikkelin julkaisemispäätöstä ei ole tehty. Tämä on huolestuttava tieto, vaikka on ymmärrettävää, että hyvän matrikkelin toimittaminen on kova voimainponnistus.

Saatetaan kysyä, eikö henkilötietoja sisältävien teosten julkaiseminen kuuluu menneeseen aikaan, kun tietoa on saatavissa netin kautta muun muassa Wikipediasta ja Linkedinistä. Se on kuitenkin puutteellista, osin virheellistä ja pirstaloitunutta, olennaisesti heikompaa kuin hakuteoksissa. Siitä ei liioin jää muistijälkeä tuleville polville, kun vanhat tiedot pyyhkiytyvät pois.

Mitä tiedetään vuonna 2123 oman aikamme lakimiehistä ja Suomen valtiokonsernista?

Tässä mainittujen hakuteosten kautta tiedämme paljon vuonna 1923 eläneistä lakimiehistä. Jos hakuteoksia ei julkaista, mitä tiedetään vuonna 2123 oman aikamme lakimiehistä ja Suomen valtiokonsernista?

Kirjoittaja on siviilioikeuden professori (emeritus), Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi