Suomi on nyt saanut oman The Yes Men -ryhmänsä. Varmaankin tiedätte esikuvan, yhdysvaltalaisen aktivistijoukon. Se nostaa julkiseen keskusteluun tärkeiksi kokemiaan asioita esiintymällä milloin WTO:n, milloin Kanadan ympäristöministeriön tai vaikkapa McDonaldsin edustajina.
Väärennettyjä nettisivuja ylläpitämällä miehet ovat onnistuneet hankkiutumaan suuriin konferensseihin puhujiksi ja median haastateltaviksi. Heidän viestinsä ei sitten ole ollenkaan sitä, mitä organisaatiot toivoisivat.
Miesten toiminta on paljastanut, kuinka helppo mediaa – ja kaikkia muitakin – on huijata.
Nyt suomalaiset Yes-miehet keksivät testata, kuinka helposti iltapäivälehdet nielaisevat tarinan lotto-miljonääristä. Koe onnistui 50-prosenttisesti. Iltalehti tarttui syöttiin ja julkaisi lööppijuttunaan valemiljonäärin haastattelun. Ilta-Sanomat puolestaan paljasti, että Iltalehteä on huijattu.
Jokainen toimittaja varmasti tunsi pienen piston. Olisiko minua onnistuttu huijaamaan?
Ehkä vielä isompi kysymys on, kuinka paljon toimittajat itse huijaavat.
Esimerkiksi Ruotsissa toimittaja, kirjailija Liza Marklund jäi kiinni siitä, ettei hänen esikoisromaaninsa Uhatut (Gömda) olekaan tositarina niin kuin hän on väittänyt.
Uhatut kertoo raflaavan tarinan Mia-nimisestä ruotsalaisnaisesta, joka pakenee uuden perheensä kanssa ympäri Ruotsia väkivaltaista ex-miestään, islaminuskoista maahanmuuttajaa. Lopulta Ruotsi järjestää naisen ja hänen perheensä ulkomaille maanpakoon, koska viranomaiset eivät enää voi taata heidän turvallisuuttaan.
Kirjan ja sen jatko-osien markkinoinnin yhteydessä toimittajat saivat haastatella Miaa, mutta he eivät saaneet tietää, kuka Mia oikeasti oli. Heillä ei ollut mitään keinoja tarkastaa, puhuiko Mia totta. Heidän piti vain luottaa Marklundin sanaan siitä, että tiedot oli tarkastettu.
Toimittaja Monica Antonsson haastatteli Miaa monta kertaa vuosien varrella. Hänellä oli välillä epämääräinen tunne siitä, että Mian puheet olivat ristiriitaisia. Lopulta yhden haastattelun jälkeen toimitukseen tuli puhelinsoitto, joka johdatti Antonssonin totuuden jäljille. Kirjassaan Mia – sanningen om
Gömda Antonsson paljastaa pala palalta, että Mian tarinassa on totuutta vain koristeena. Valtaosa on valhetta.
Myös ympäri maailmaa bestselleriksi noussut kirja Jordaniassa tapahtuneesta kunniamurhasta osoittautui valheeksi. Norma Khouri kertoo kirjassa Dalia-ystävättärensä traagisen tarinan. Nuori nainen joutuu isänsä murhaamaksi sen jälkeen, kun isälle on selvinnyt tyttären romanssi kristityn miehen kanssa.
Australialainen kirjallisuustoimittaja Malcolm Knox paljasti Norma Khourin huijauksen. Kirjailija muutti Jordaniasta Yhdysvaltoihin jo kolmivuotiaana, joten puheet Khourin ja Dalian ystävyydestä ja yhteisestä kampaamosta Ammanissa olivat silkkaa tarua.
Maailmalla huijaritoimittajia on jäänyt kiinni jopa arvostetuista laatulehdistä. Potkut tulevat helposti. Esimerkiksi New York Times Magazinen tähtitoimittaja Michael Finkel sai lähteä sen jälkeen, kun hän oli vääristellyt reportaasiaan Norsunluurannikon kaakaoplantaasien työntekijöistä. Hän oli yhdistellyt useiden haastateltavien tarinoita ja luonut niistä yhden henkilön. Juttu siis oli totta, mutta ei kuitenkaan ollut.
Suomessa tunnetaan samanlainen tapaus. Julkaisija edusti tässäkin tapauksessa journalistisen laadun huippua. Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi 2004 jutun uskonnon hiipuvasta vaikutuksesta ihmisten elämään. Päähenkilöinä oli saman perheen kaksi sukupolvea. Paitsi ettei heitä ollut olemassakaan.
Aivan kuten Finkel, HS:n toimittaja oli yhdistänyt useiden haastateltavien lausumia ja luonut niistä kaksi päähenkilöä juttuunsa.
Lukijat saivat anteeksipyynnön seuraavassa numerossa.
susanna.reinboth@nelonen.fi
