Huippukoulutuksella parhaat osaajat

Lakimiesliitto haluaa, että kaikki oikeustieteellisestä valmistuvat ovat työmarkkinoiden kilpailtuja osaajia.

Lakimiesliiton koulutuspoliittisen vaikuttamisen ydintavoitteena on laadukas yleisjuristikoulutus ja se, että kaikille oikeustieteellisestä valmistuville riittää jatkossakin töitä. Liitto edistää myös sitä, että sen jäsenet voivat sujuvasti jatkaa kouluttautumista valmistumisen jälkeen.

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on kova halu nostaa koulutusmääriä ja lisätä reilusti aloituspaikkoja myös oikeustieteelliselle alalle ilman riittäviä lisäresursseja.

Liitto vastustaa tiukasti suunnitelmia, sillä toteutuessaan ne voisivat aiheuttaa ongelmia sekä yliopistoille että työmarkkinoille.

Päämäärään tähdätään seuraavilla keinoilla.

Motivoituneet opiskelijat

Opiskelijavalinnoissa on tärkeää korostaa motivaatiota ja soveltuvuutta juristin tehtäviin. Valintakoe on osoittautunut hyväksi tavaksi valita opiskelijat, ja sen tulee jatkossakin säilyä pääasiallisena väylänä oikeustieteen opiskeluun.

Valintakoe on osoittautunut hyväksi tavaksi valita opiskelijat.

Lakimiesliitto katsoo, että vuonna 2019 käyttöön otetun todistusvalinnan vaikutuksia opiskelijavalintoihin ja opintojen läpäisyyn on seurattava ja mahdollisiin ongelmiin puututtava.

Myös muita reittejä oikeustieteen opiskelijaksi, kuten avoimen yliopiston väylä, voidaan kehittää ja ylläpitää, etenkin alanvaihtajia silmällä pitäen.

Päivitetyt koulutuspoliittiset linjaukset

Lakimiesliitto on valmistellut kesästä 2019 lähtien uutta ohjelmapaperia koulutuspolitiikasta. Kyseessä on päivitys vuonna 2016 julkaistuun koulutuspoliittiseen ohjelmaan, jossa otetaan melko vähän kantaa yleiseen koulutuspolitiikkaan.

Nyt keskiössä on erityisesti oikeustieteellisen koulutuksen sisältö ja rakenne. Linjausten tavoitteena on muun muassa pitää työttömyysprosentti jatkossakin mahdollisimman alhaisena.

Tavoitteena on saattaa koulutuspoliittisen linjaukset käytäntöön tulevana vuonna.

Tavoitteena on saattaa koulutuspoliittisen linjaukset käytäntöön tulevana vuonna. Kyseessä on ennen kaikkea liiton sisäinen linjaus, jotta kaikille Lakimiesliitossa työskenteleville on jatkossakin selvää, millaista koulutuspolitiikkaa tavoitellaan tulevina vuosina.

Sidosryhmillä on väliä

Lakimiesliitto tekee yhteistyötä muiden akavalaisten liittojen kanssa. Liitto osallistuu Akavan koulutuspoliittiseen toimintaan, jossa liitolla on edustaja koulutuspoliittisessa toimikunnassa.

Lisäksi liitto pyrkii vuoropuheluun opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Liitto tekee yhteistyötä myös oikeustieteellisten koulutusyksiköiden ja opiskelijajärjestöjen kanssa ja tapaa säännöllisesti oikeustieteellisten tiedekuntien johtoa.

Vaikuttamistyössä hyödynnetään liiton aktiivien ja läheisten sidosryhmien asiantuntemusta. Vuoropuhelua tarvitaan, jotta sidosryhmien mielipiteet pääsevät kuuluviin.

Tehokkaasti työelämään heti valmistuttua

Liitto vaatii, että lupalakimieskelpoisuus tulisi saada jatkossa jo opiskeluaikana. Näin kaikki tulevat juristit pystyisivät työskentelemään heti valmistumisen jälkeen täysimääräisesti erilaisissa juristitehtävissä ilman välitöntä lisäkoulutuksen tarvetta.

Liitto vatii auskultointipaikkojen selvää lisäämistä.

Tuomioistuinharjoittelun valintakriteereistä keskustellaan

Tuomioistuinharjoittelun valintakriteerejä muutettiin muutama vuosi sitten, ja tällä hetkellä tuomioistuinharjoitteluun haetaan keskitetyn haun kautta. Muutos on kirvoittanut paljon kritiikkiä, sillä sekä opiskelijoiden että yliopistojen näkökulmasta nykykäytäntöön liittyy paljon ongelmia.

Lakimiesliitto käy jatkuvaa keskustelua tuomarinkoulutuslautakunnan kanssa hakukriteereistä. Liitto vaatii myös auskultointipaikkojen selvää lisäämistä!

Lisää tutkimustietoa

Lakimiesliitto arvioi jatkuvasti oikeustieteellisen koulutuksen laatua ja sen antamia työelämävalmiuksia. Liiton vuosittain toteutettava sijoittumistutkimus antaa aiheesta tärkeää tietoa, jota käytetään liiton jatkuvassa edunvalvontatyössä.

Jutun asiantuntijana toimi Lakimiesliiton oikeuspoliittinen asiantuntija Janne Hälinen.