Minua sitten ihmetyttää kaiken keskustelun oikeudellistaminen. Eli jos johonkin asiaan liittyy jonkinlainen juridinen aspekti, koko asiasta ei saisi sanoa mielipidettään, ennen kuin tuomioistuin on tuomionsa julistanut.
Hiljattain olin seminaarissa, jonka monissa puheenvuoroissa sivuttiin lautakasa-asiaa. Oikeusministeri Tuija Brax ja tutkijatohtori Päivi Tiilikka – joita molempia suuresti arvostan – paheksuivat sitä, että jotkut ihmiset tekevät päätelmiä Ylen jutun todenperäisyydestä sen perusteella, ettei pääministeri Matti Vanhanen ole halunnut tehdä ohjelmasta rikosilmoitusta.
Ymmärrän Braxin ja Tiilikan näkökannan, mutta olen eri mieltä. Eikö ole perin inhimillistä pohtia, miksi pääministeri halusi viedä käräjille ex-naisystävänsä jonninjoutavan kirjan, mutta ei halua käräjöidä lautakasaväitteestä, joka on vakavuusasteeltaan aivan toista luokkaa kuin kirjan uuniperunapaljastukset?
Samanlainen hyshys-tilanne näyttäisi koskevan Vanhasen toimia Raha-automaattiyhdistyksen rahojen jaossa (pahoittelen, että tämäkin esimerkki koskee Vanhasta). Siitäkään ei näköjään saisi lausua mielipidettään ennen kuin krp, oikeuskansleri ja muut viisaat ovat oman sanansa sanoneet.
En voi käsittää, miksi ihmeessä minulla ei saisi olla mielipidettä asiasta. Vanhasen menettelyyn liittyvät keskeiset asiakirjat ovat julkisia. Valtioneuvoston pöytäkirjoista selviää, että Vanhanen on vuodesta 2004 alkaen ollut joka vuosi päättämässä Ray:n rahojen jaosta. Hän ei ole jäävännyt itseään kertaakaan, toisin kuin moni muu ministeri.
Ray:n nettisivuilta selviää, että joka ainoa vuosi valtioneuvosto on myöntänyt Ray:n rahoja Nuorisosäätiölle miljoonatolkulla. Nuorisosäätiön selvityksestä Patentti- ja rekisterihallitukselle sekä keskustan nettisivuilta selviää yhtäpitävästi, että Nuorisosäätiö on tukenut Vanhasen presidentinvaalikampanjaa 17 860 eurolla. Tukea kampanjalle on annettu kuudessa eri erässä. Ensimmäinen erä (1 505 euroa) on maksettu 23. kesäkuuta 2005, kaksi viimeistä (yhteensä 5 800 euroa) 11. tammikuuta 2006. Kolme viikkoa viimeisten erien jälkeen, 1. helmikuuta 2006, valtioneuvosto on Vanhasen johdolla nuijinut Nuorisosäätiölle 1,7 miljoonan euron avustuksen.
Vanhanen on takuuvarmasti tiennyt Nuorisosäätiön saavan vuosittain merkittävän määrän Ray:n rahaa, onhan hän ollut säätiön hallituksen varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana vuoteen 2003 asti. Vanhanen on myös varmuudella tiennyt Nuorisosäätiön tukevan keskustapoliitikkoja. Hän on itsekin myöntänyt saaneensa säätiöltä puheenjohtaja-aikanaan 5 000–6 000 euroa. Tarkkaa lukua ei julkisista lähteistä voi tarkastaa. Tässä siis olivat tarinan faktat.
Minusta kuvio on hiuksianostattava. Sehän on suorastaan klassinen korruptiokuvio. Päättäjä myöntää yhteistä rahaa jollekin taholle samaan aikaan, kun hän itse on rännin alapäässä vastaanottamassa rahaa samalta taholta.
En minäkään usko, että Vanhanen olisi varta vasten sopinut kuviosta Nuorisosäätiön johtoporukan kanssa. Siinäpä koko systeemin kauneus onkin: mitään erillisiä sopimuksia ei tarvita. Kun on itse ollut rakentamassa järjestelmää saumattomaksi hyvä veli -systeemiksi, kaikki sujuu omalla painollaan. Ja jos joku rupeaa kyselemään, kukaan ei tiedä mistään mitään eikä muista mistään mitään. Eikä kenelläkään näköjään ole mitään velvollisuutta ottaa mistään mitään selvää.
Jokainen voi näiden faktojen perusteella tehdä omat tulkintansa. Minun tulkintani on selvä: luottamukseni pääministeriin on mennyt. Ihan riippumatta siitä, miten viranomaiset ja tuomioistuimet asiaa oikeudellisesti arvioivat.
