Iäkäs, mutta vähän ajettu

Luultavasti useimmat käytettyä autoa ostavat vierastavat sellaisia tarjokkaita, jotka päällisin puolin näyttävät varsin laadukkailta, mutta joiden matkamittarissa on satoja tuhansia kilometrejä. Vastaavasti vähän iäkkäämpikin auto kiinnostaa, jos mittarilukema on vain ­kymmeniätuhansia.

Tähän autoa kaupittelevan henkilön pulmaan on netissä tarjolla ”oiva” ratkaisu, tällä hetkellä vieläpä laillinenkin. Kyse on matkamittarin manipulointilaitteesta, jolla auton kilometrimäärää voidaan muuttaa, yleensä pienemmäksi. Tämä tai muutaman satasen maksavan laitteen hankkiminen ja hallussapito eivät ole rangaistavia tekoja. Joskus toki matkamittari voi särkyä ja silloin tällaista laitetta tarvitaan ihan oikeasti, jos halutaan uuteen mittariin vanhat lukemat. Sen sijaan henkilö syyllistyy tietenkin petosrikokseen, jos hän tällaista matkamittarimuunneltua autoa myydessään ei kerro tästä ostajalle. Aikaisemmin tällainen manipulointi vaati huomattavasti kalliimpia laitteita ja vankkaa ammattitaitoa.  Mutta maailma muuttuu ja tekniikka sen mukana.

Auton ostajalla on kuitenkin käytössään aivan helppoja keinoja suojatakseen itseään tällaisilta huijauksilta. Jos autosta löytyy merkkihuollon ylläpitämä huoltokirja, se on melko luotettava todiste. Lisäksi Trafista saa muutamalla eurolla tiedot eri katsastuskertojen kilometrimääristä. Tämä koskee kuitenkin vain yli kolme vuotta vanhoja autoja, koska sitä ennen autoa ei tarvitse katsastaa.

Auton yleiskunnon arviointikin saattaa antaa vihjeitä ajetuista kilometreistä. Istuimet ja matot ovat yleensä kuluneemman näköisiä, jos ajokilometrit ovat moninkertaisia. Myös auton aikaisemmilta omistajilta voi asiaa tiedustella, mutta tämä ei aina ole luotettava keino, jos joku heistä on vaikka ollut manipuloinnissa mukana.

Itse olin etsimässä uutta käytettyä autoa puolitoista vuotta sitten. Menin tietenkin siihen merkkiliikkeeseen, jossa olin asioinut jo vuosikymmenet. Tarjolla olevista autoista ei oikein löytynyt mieluista, mutta keskustelu myyjän kanssa johti hyvään lopputulokseen. Heille oli juuri tullut etsimäni kaltainen auto, joka oli kahdeksan vuotta vanha, mutta ajokilometrejä oli alle 40 000. Tämä oli luotettavasti todettavissa muun muassa huoltokirjasta. Vaikka hinta oli ikään nähden muita korkeampi, ostos oli omalta kannaltani hyvä. Sen on tällä autolla ajelu osoittanut.    

Ulkomailta käytettyinä tuotuihin autoihin kannattaa yleensä suhtautua vähän epäluuloisesti, sillä niiden taustoja on lähes mahdoton selvittää. Siispä suosikaamme suomalaisia autokauppiaita ja edesauttakaamme Suomen taloutta sitä kautta edes vähän nousuun!