Ihmisarvo kaupan

Ihmisarvo kaupan

Ihmiskauppa on monimuotoinen ilmiö, jonka yhteisenä piirteenä on uhrien raaka hyväksikäyttö taloudellisessa hyötymistarkoituksessa. Tapausten selvittely tulee olemaan suuri haaste sekä oikeuslaitokselle, poliisille että uhrien kanssa työskenteleville.

Teksti Matilda Katajamäki Kuvat Futureimagebank, MCI Pressin kuva-arkisto

Ihmiskaupalla – jota kutsutaan myös nykypäivän orjuudeksi – tarkoitetaan ihmisten saattamista hyötymistarkoituksessa seksuaalisen tai työvoiman hyväksikäytön tai elinkaupan kohteiksi. Ilmiö sai Suomessa paljon julkisuutta maaliskuussa, kun bussillinen Georgiasta Eurooppaan matkalla olleita naisia pysäytettiin epäiltyinä ihmiskaupan uhreiksi. Muutama vuosi sitten suomalaisia järkytti Lukas Moodyssonin elokuva Lilja 4-ever; Ruotsiin prostituoiduksi joutuva venäläistyttö edusti ihmiskaupan uhria riipaisevimmillaan.

Suomi on sekä ihmiskaupan kauttakulku- että kohdemaa. Tapauksia arvioidaan olevan satoja vuodessa. Suomeen kohdemaana päätyvät ihmiskaupan uhrit joutuvat todennäköisimmin pimeille työmarkkinoille tai prostituutioon. Viitteitä tällaisesta toiminnasta on havaittu esimerkiksi ulkomaalaisten pitämissä ravintoloissa ja rakennustyömailla.

Lapsikauppatapauksia Suomessa on havaittu vain harvoin, mutta on varmaa, että Suomi on myös lapsikaupan kauttakulkumaa.

– Tietoon on tullut tapaus, jossa alaikäinen oli erehdytetty Suomeen muulla syyllä, mutta hänet olikin pakotettu prostituutioon. On tullut esiin myös tapaus, jossa Suomen kautta kulkenut lapsi ilmeisesti oli tarkoitettu ihmiskauppaan muualla Euroopassa, kertoo ulkoministeriön ihmisoikeusyksikön päällikkö Johanna Suurpää.

Riippuvaisen aseman hyväksikäyttöä

Ihmiskauppa on oikeudellisesti monimutkainen ilmiö. Sen tunnusmerkit ovat käytännössä vaikeita havaita ja rajat muihin rikollisuuden lajeihin ovat usein epäselvät. Rikosten selvittely on haastavaa ja syyllisten vastuuseen saaminen vaikeaa.

Valtionsyyttäjä Päivi Hirvelän mukaan ihmiskauppa on kokonaan uudenlainen rikollisuuden laji. Erityisesti uhrin asema on siinä erilainen ja vaikeammin tunnistettava kuin muissa rikoksissa: vaatii uudenlaista tutkintaa ja tarkastelukykyä erottaa uhri esimerkiksi laittomasta maahantulijasta, joka on itse rikollinen.

Säännökset ihmiskaupasta ja törkeästä ihmiskaupasta tulivat Suomen rikoslakiin 1.8.2004. Samalla lakiin lisättiin säännökset törkeästä parituksesta. Hirvelän mukaan lainsäädäntö teki tuolloin ison harppauksen tämän päivän todellisuuteen.

Mikä sitten erottaa ihmiskaupan ”tavallisesta” parituksesta tai laittomasta maahantulosta paremman elämän perässä? Määritelmän mukaan ihmiskaupassa uhri on laajemmin tekijän määräysvallan alainen kuin parituksessa.

– Ihmiskauppasäännökset ovat ikään kuin kattosäännöksiä, jotka ovat ensisijaisia paritussäännöksiin nähden. Jos molemmat täyttyvät, sovelletaan ihmiskauppaa koskevia säännöksiä. Paritus voi myös muuttua ihmiskaupaksi, jos prostituoitu saadaan ihmiskauppasäännösten mukaisia keinoja käyttäen jatkamaan toimintaansa, ihmiskauppaa tutkinut Turun yliopiston tutkija Venla Pärssinen kuvailee.

Laittomasta maahantulosta ihmiskauppa eroaa taas siten, että ihmiskaupassa uhrin riippuvuussuhde maahantulon järjestäjästä jatkuu kohdemaahan saapumisen jälkeenkin. Laiton maahantulo on rikos valtion suvereniteettia vastaan ja maahantulija on itse rikollinen, kun taas ihmiskauppa on henkilöön kohdistuva rikos. Todellisuudessa näitä on vaikea erottaa toisistaan, ja ihmissalakuljetuksen kohteetkin voivat joutua vakavien ihmisoikeusloukkausten ja rikosten kohteiksi.

Riippuvainen asema ja turvaton tila muodostavat ihmiskaupan tunnusmerkistön täyttymisen alarajan. Laittoman maahantulijan passi ja rahat saattavat olla ihmiskauppiaan hallussa ja hänen kotimaahan jääneiden sukulaistensa turvallisuutta voidaan uhkailla. Pärssinen ja Hirvelä korostavat, että velkavankeus on eräs nykyaikaisen orjuuden muoto. Rikollismaailmassa velkojen korkoprosentit ovat omaa luokkaansa ja takaisinmaksu usein käytännössä mahdotonta.

Suuret näyttöongelmat

Ihmiskaupparikollisten syytteeseen saaminen on vaikeaa monestakin syystä. Ihmiskauppa on osa kansainvälisestä järjestäytynyttä rikollisuutta, jossa toiminta pyritään naamioimaan täysin lailliseksi. Edes uhrit itse eivät vielä matkalla ollessaan välttämättä tiedä joutuvansa ihmiskaupan kohteiksi.

Riittävien näyttöjen saaminen on Hirvelän mukaan vaikeaa siksi, että ihmiskauppa on pitkä kansainvälinen ketju, josta paljastuu kerralla vain pieni osa.

– Miten tähän ketjun pieneen osaan puututaan ja miten ketjun olemassaolo näytetään tässä vaiheessa toteen? Hirvelä kysyy. Tekijöiden tietoisuus ja tekojen tahallisuus voi myös olla vaikea osoittaa, kun ketju koostuu pienistä osatekijöistä.

Jos poliisi päättää paljastaa ketjun vasta myöhemmin ja antaa ihmiskaupalle ”valvotun läpilaskun” seuraaviin maihin, tullaan suuriin eettisiin ongelmiin. Voidaanko esimerkiksi lasten antaa päätyä ihmiskaupan kohteiksi, jos se on jo alunperin näyttänyt hyvin todennäköiseltä? Silloin näytöt saadaan, mutta millä hinnalla?

Suomessa ei ole tuomittu vielä ketään ihmiskauppapykälien nojalla. Muissa maissa tuomioita on jo annettu; Latviassa on tuomittu myös yksi suomalainen ihmiskaupasta. Myös Ruotsissa on annettu joitakin ihmiskauppatuomioita. Esimerkkinä Pärssinen mainitsee tapauksen, jossa kaksi henkilöä houkutteli kaksi puolalaista tyttöä töihin ravintolaan Kööpenhaminaan ja ohjasi heidät sitten prostituutioon.

Mahdollisia ihmiskauppatapauksia olisi Suomessakin ollut jo silloin, kun lait eivät olleet vielä voimassa. Venla Pärssisen mukaan kesällä 2004 julkisuutta saanut kiinalaisten kivenhakkaajien tapaus olisi saattanut täyttää ihmiskaupan tunnusmerkit. Tapaus tuomittiin käräjäoikeudessa silloisen lain mukaan työsyrjintänä. Pärssinen epäilee, että myös Korkeimman oikeuden käsittelemä Kotkan punaisen talon tapaus olisi saattanut täyttää ihmiskaupan tunnusmerkit.

Johanna Suurpään mukaan ihmiskaupan näkökulmasta tulisi kiinnittää huomiota myös yksin tuleviin alaikäisiin turvapaikanhakijalapsiin sekä kansainväliseen avioliittovälitykseen.

Puuttumiskynnyksen oltava matala

Maaliskuussa sattunut georgialaistapaus herätti Suomessa suuren kohun. Naisten edustajien mukaan naiset olivat tavallisia ostosmatkailijoita, joiden elämä kotimaassa on käynyt mahdottomaksi maineen mentyä prostituutiokohussa. Myös naisten kohtelua Suomessa arvosteltiin karkeaksi. Georgialaiset ovat tehneet tapauksesta valituksen Kouvolan hallinto-oikeuteen ja myös eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio tutkii asiaa.

Fakta kuitenkin on, että Suomen kautta on vuodesta 2002 alkaen matkustanut yli 1 500 georgialaista tavalla, jolla Kreikka on varoittanut järjestettävän laittomia maahantulijoita Eurooppaan. Kaikki maahantuloedellytykset ovat näillä matkailijoilla olleet menomatkalla yleensä kunnossa, mutta he eivät ole palanneet Suomen kautta takaisin kotimaahansa. Venla Pärssinen muistuttaa, että jo kansainvälinen paine ongelmaan puuttumiseksi oli niin suuri, että jotain oli tehtävä. Hän uskoo viranomaisten toimineen parhaansa mukaan.

– Haasteena on se, että meillä ei vielä ole toimivia käytäntöjä tällaisten tilanteiden varalle. Koko auttamisketju on hahmottumaton, emmekä osaa tunnistaa uhreja. Hyvä olisi myös muistaa, että ihmiskaupalla on muitakin tarkoituksia kuin prostituutioon saattaminen, Pärssinen sanoo.

Hän esittää tapauksesta muutaman yksinkertaistetun ajatelman, joista mikään ei välttämättä pidä paikkaansa. Mikäli naiset olisivat esimerkiksi lainanneet matkanjärjestäjältä kukin 3 000 euroa, jotka heidän olisi tarkoitus maksaa työllään takaisin, toimintaa voitaisiin pitää ihmiskauppana. Mikäli taas he olisivat maksaneet matkan etukäteen eivätkä olisi jääneet velkaa kenellekään, mutta olisivat matkustaneet esimerkiksi väärennetyillä asiakirjoilla, voisi kysymys pikemminkin olla ihmissalakuljetuksesta.

– Muutoin voi olla, että naiset ovat olleet aivan laillisesti matkalla, mutta heidän oleskelunsa muuttuu laittomaksi kohdemaassa, mikäli he jäävät maahan viisumin mentyä umpeen tai työskentelevät ilman työlupaa. Laiton oleskelu taas lisää naisten haavoittuvuutta ja tekee heistä helpompia kohteita ihmiskaupan kaltaiselle hyväksikäytölle esimerkiksi halvan työvoiman markkinoilla, Pärssinen kuvaa.

– Tärkeää on muistaa kuitenkin myös se, että suuri osa työn perään lähtevistä siirtolaisista onnistuu tavoitteissaan. He löytävät työn ja saavat lähetettyä perheelleen rahaa kotimaahan.

Suurpään mielestä viranomaisten puuttumiskynnys epäiltyihin tapauksiin ei saisi olla kovin korkea, vaikka tapauksen luonteesta ei voitaisi olla täysin varmoja.

– Ihmiskaupan uhrien tunnistaminen on kansainvälisestikin todettu vaikeaksi eikä käytännössä onnistu, jos kynnys on korkealla, Suurpää toteaa.

Uhrit ovat traumatisoituneita

Uhrien tunnistamiseksi ei edellytetä rikosoikeudellista näyttöä, vaan pelkkä epäily ihmiskauppaa tarkoittavasta uhriutumisesta riittää auttamistoimiin ryhtymiseen.

Päivi Hirvelän mukaan ihmiskaupan uhrin kohtaaminen on hyvin haastavaa. Uhri ei ehkä tiedä eikä halua ajatella olevansa uhri. Toisaalta selkeään suojelun tarpeeseen olisi osattava vastata tehokkaasti.

– Uhrit ovat usein olleet hyvin traumatisoituneita ihmisiä jo lähtömaassa, usein seksuaalisen hyväksikäytön uhreja. He myös käyttäytyvät traumatisoituneen ihmisen tavoin ja suhtautuvat kuulustelijaan usein epäluuloisesti ja vihamielisesti.

Venla Pärssinen pitää haasteena sellaisen järjestelmän luomista, jolla uhriutumisen kierre voitaisiin toimivasti katkaista ja saada ihmiset joko palaamaan turvallisesti lähtömaahansa tai kotoutumaan Suomeen. Päivi Hirvelän mukaan kysymys palaamisesta tai jäämisestä sekä oikeudenkäyntimaan valinta tulisi ratkaista tapauskohtaisesti.

– Joskus uhrin asuinmaa on järkevin paikka oikeudenkäynnille ja uhrin palauttaminen on muutenkin OK. Toisinaan palauttaminen ei taas käy päinsä missään tapauksessa, esimerkiksi niiden lasten kohdalla, jotka heidän omat vanhempansa ovat myyneet ihmiskauppaan, Hirvelä sanoo.

Suomessa on vielä avoinna kysymys, annetaanko ihmiskaupan uhreille pysyvä tai väliaikainen oleskelulupa Suomessa ja edellytetäänkö sen vastineeksi yhteistyötä viranomaisten kanssa. Uhrien ja todistajien suojelua pidetään tärkeänä myös rikosprosessin menestymiselle.

Hirvelän mielestä ihmiskaupparikoksen tullessa tutkittavaksi pitäisi koota monialainen ”onnettomuustutkintalautakunta”, johon kuuluisi edustajia esimerkiksi poliisista, rajaviranomaisista, syyttäjälaitoksesta ja sosiaaliviranomaisista. Lisäksi tarvittaisiin tulkki uhria varten sekä ulkoministeriön edustaja, jolla olisi diplomaattista osaamista.

– Kannatan myös oikeudellisen edunvalvojan nimeämistä jokaiselle uhrille. Tämä ei ole nykyisen lainsäädännön mukaan mahdollista, mutta se voisi olla kehityshanke. Edunvalvoja hankkisi uhrille sekä lainopillista että sosiaalista apua.

Pärssinen ja Hirvelä korostavat uhrin syyllistämisen välttämistä. Pärssisen mukaan uhrin itsensä antamalla suostumuksella esimerkiksi prostituutioon ei ole merkitystä, jos ihmiskaupan tunnusmerkit näyttävät muuten täyttyvän.

– Uhrilta ei tule odottaa puhdasta viattomuutta, vaan olennaista on hyväksikäyttöä tarkoittava lopputulos, Pärssinen sanoo.

Hirvelän mukaan köyhyys on aivan oikeutettu syy lähteä hakemaan itselleen parempaa elämää ulkomailta.

– Matkaan lähdetään suurin toivein, mutta todellisuus voi olla järkyttävä yllätys.

Kriteereinä tekotavat, keinot ja tarkoitus

Ihmiskauppaa koskevat rangaistussäännökset sisältävä laki rikoslain muuttamisesta (650/2004, HE 34/2004 vp) tuli voimaan 1.8.2004. Rikoslain vapauteen kohdistuvia rikoksia koskevassa 25 luvussa säädetään rangaistavaksi ihmiskauppa ja törkeä ihmiskauppa. Ihmiskaupasta tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta, törkeästä ihmiskaupasta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta.

Turun yliopiston kansainvälisen oikeuden tutkija Venla Pärssinen on tutkinut ihmiskauppaa rikoksena Suomen lainsäädäntömaisemassa. Hänen mukaansa ihmiskauppatapauksissa sovellettavaksi saattavat tulla edellä mainittujen rangaistussäännösten lisäksi myös esimerkiksi paritussäännökset, kiskonnantapaista työsyrjintää ja luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttöä koskevat säännökset sekä laittoman maahantulon järjestämistä koskevat rangaistussäännökset.

Ihmiskaupan määritelmä sisältää kolme osaa: tekotavat (toisen ottaminen valtaansa, värvääminen, luovuttaminen, kuljettaminen tms), teossa käytetyt keinot (esim. erehdyttäminen, pakottaminen, riippuvaisen aseman hyväksikäyttö) ja teon tarkoituksen (taloudellinen hyötyminen hyväksikäytöstä). Näistä kaikista on oltava riittävä näyttö, jotta kysymys olisi ihmiskaupasta. Alaikäisen kohdalla keinoilla, joilla ihmiskauppias on saanut uhrin valtansa alle, ei kuitenkaan ole merkitystä.

Tunnusmerkistö perustuu olennaisesti YK:n kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjaan ihmiskaupan ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta.

– Kriteerien soveltaminen jää lopulta tuomioistuinten soveltamiskäytännön varaan. Siksi toivonkin, että lakia tulkittaisiin ihmisoikeusmyönteisellä ja uhria ymmärtävällä tavalla. Kokonaisuudessaan lisäpöytäkirjaa tulee tarkastella yhdessä valtioita sitovien ihmisoikeusnormien kanssa, Pärssinen sanoo.

Maaliskuun lopulla Suomessa julkistettiin ulkoministeriön asettaman työryhmän tekemä luonnos kansalliseksi ihmiskaupan vastaiseksi toimintasuunnitelmaksi. Oikeusviranomaisten rooli on tärkeä ennen kaikkea ihmiskaupparikollisten vastuuseen asettamisessa.

Keskusrikospoliisissa ihmiskauppakysymyksiä tutkivat erityisesti laittoman maahantulon torjuntaryhmä ja pimeän ulkomaisen työvoiman valvonta- ja torjuntayksikkö. Kansainväliset Interpol ja Europol tiedostavat ongelman kattavasti.