Euroopan ihmisoikeussopimus velvoittaa Suomen toteuttamaan sopimuksessa turvatut oikeudet kansallisella tasolla. Tämä edellyttää valmiuksia tunnistaa ihmisoikeusloukkaukset ja menettelytapoja väitettyjen loukkausten selvittämiseksi. Lisäksi on turvattava loukkauksen kohteen oikeus saada rahallinen korvaus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaisesti.
Millä edellytyksillä ihmisoikeusloukkaus korvataan?
Velvollisuus korvata ihmisoikeusloukkaus edellyttää valtion loukanneen sopimusvelvoitteitaan. Valtion tuottamus ei kuitenkaan ole edellytys korvauksen määräämiselle. Oikeus saada korvausta on harkinnanvarainen: korvausta määrätään maksettavaksi, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Ihmisoikeustuomioistuimen käytännön valossa kynnys rahallisen hyvityksen tarpeellisuudelle ei ole kovin korkea.
Mikä tahansa todellinen aineellinen tai aineeton menetys voidaan määrätä korvattavaksi. Ihmisoikeusloukkaus ilmenee useimmiten aineettomana vahinkona. Ihmisoikeustuomioistuin on määrännyt hyvitystä muun muassa loukkauksen aiheuttamasta surusta, pelosta, epämukavuudesta ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tietynlainen loukkaus aiheuttaa tyypillisesti tietynlaista vahinkoa, joten loukkauksen kohteen ei varsinaisesti tarvitse näyttää vahingon aiheutumista.
Ihmisoikeussopimuksen mukaan loukkauksesta määrätään kohtuullinen hyvitys (just satisfaction). Korvausmäärän on tarkoitus heijastaa ihmisoikeusloukkaukseen liittyvän laittomuuden astetta ja oikeussuojan tehokkuutta.
Onko Suomessa turvattu ihmisoikeusloukkauksen kohteen oikeus korvaukseen?
Suomen saatua useita langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta säädettiin laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä. Lain perusteella määrättävällä korvauksella on tarkoitus hyvittää oikeudenkäynnin viivästymisestä yleisessä tuomioistuimessa asianosaiselle aiheuttamaa huolta, epävarmuutta ja niihin rinnastettavaa seikkaa.
Ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan myös muut ihmisoikeussopimuksen loukkaukset on korvattava asianmukaisesti. Suomessa on toistaiseksi vain niukasti oikeuskäytäntöä loukkausten korvaamisesta. Merkittävin ratkaisu tähän mennessä on KKO 2011:38. Tapauksessa kantaja väitti esitutkinnan olleen kestoltaan kohtuuton. Vaikka korkein oikeus päätyi katsomaan, ettei kantajan ihmisoikeutta ollut loukattu, ratkaisu avaa ihmisoikeusloukkausten korvaamisen problematiikkaa. Korkein oikeus totesi ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan asettavan kansallisille viranomaisille velvollisuuden turvata ihmisoikeuksien toteutuminen tehokkailla oikeussuojakeinoilla. Korkein oikeus huomautti, etteivät edellytykset vahingonkorvauslaissa tarkoitettuun kärsimyskorvaukseen täyttyneet eikä kansalliseen lainsäädäntöön sisältynyt nimenomaista säännöstä kyseisen ihmisoikeusloukkauksen hyvittämisestä. Korkein oikeus viittasi vahingonkorvauslain esitöihin, joiden mukaan oikeuskäytännön on ajateltu kehittävän vahingonkorvausoikeutta vuorovaikutuksessa oikeustieteen kanssa. Korkein oikeus totesi perustuslain 22 §:n edellyttävän perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista edistävää tulkintaa, jolloin perustelluista vaihtoehdoista tulee valita se, joka edistää ihmisoikeusmääräysten toteutumista. Korkein oikeus viittasi ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön, jossa myös aineettomat vahingot kuten huoli, epävarmuus ja muu vastaava haitta korvataan.
Korkeimman oikeuden ratkaisu tukee tulkintaa, jonka mukaan ihmisoikeussopimuksen loukkaukset tulee korvata ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaisesti. Kansallisella tasolla on toki mahdollisuus järjestää ihmisoikeussopimusta kattavampaakin oikeussuojaa loukkauksen kohteelle.
Lakimiesliiton Koulutus järjestää aiheesta koulutusta: Ihmisoikeusloukkausten korvaaminen 30.11.2011.
