Iivari Järvinen ei voi valittaa. Hän pääsi Lapin oikeustieteelliseen toisella yrittämällä, valmistui 3,5 vuodessa, sai neljän kuukauden työttömyyden jälkeen auskultointipaikan silloisesta Imatran käräjäoikeudesta ja on siitä lähtien ollut töissä yhtäjaksoisesti yhdeksän vuotta, joista viimeiset seitsemän unelmahommissaan. Juridinen ura on sujunut mallikkaasti huolimatta siitä, että Järvinen istuu pyörätuolissa.
– En ole koskaan tehnyt liikkumisestani numeroa, vaan olen aina halunnut tehdä kaiken mahdollisimman pitkälle kuten terveet. Jos olisin pitänyt liikuntavammaa tekosyynä jättää asioita tekemättä, en olisi nyt juristi, Järvinen sanoo.
Farmasialiiton vastaavana lakimiehenä työskentelevällä Järvisellä on synnynnäinen hermostosairaus, joka heikentää pääasiassa tasapainoaistia ja jalkavoimia. Opiskeluaikana hän liikkui rollaattorin avulla, nykyään enimmäkseen pyörätuolilla.
– Isoäitini ei ollut käynyt kouluja mutta oli kaukaa viisas. Hän totesi 1990-luvun alussa kesämökin portailla, että ’rupea Iivar tuomariksi, se on istumatyö’. Hän ymmärsi, ettei liikkumisella ole mitään merkitystä asiantuntijatyössä, Järvinen muistelee.
Mutta ei hän vain isoäidin käskystä tai liikuntarajoitteisuuden takia oikeustieteelliseen pyrkinyt. Lainopillinen ala houkutteli, koska se tarjosi riittävästi haasteita ja samalla mahdollisuuden auttaa.
Ihmisläheistä työoikeutta
– Tämä on varmaan epätyypillistä puhetta juristilta, mutta parasta työssäni on se, että voin olla avuksi jäsenille. Ihmiskontaktit ovat tärkeä syy siihen, että olen ammattiliitossa töissä, Järvinen kertoo.
Järvinen oli jo yliopistossa kiinnostunut työoikeudesta. Nyt hän työskentelee sen parissa täysipäiväisesti osana Farmasialiiton työmarkkinatiimiä, jonka kaksi muuta jäsentä ovat luottamusmiestaustaisia farmaseutteja.
– Tämä on äärimmäisen ihmisläheistä touhua. Me autamme jäseniä kaikissa työelämän muutostilanteissa ja viemme tapaukset tarvittaessa tuomioistuimeen asti.
Järvinen on työskennellyt ihmisten lisäksi myös numeroiden parissa. Auskultoinnin päätyttyä hän toimi yli vuoden asiantuntijana verotoimistossa, vaikka oli inhonnut vero-oikeutta koko opiskeluajan. Pesti avasi tien ay-maailmaan, kun Eläinlääkäriliitto haki työoikeudesta kiinnostunutta lakimiestä, jolla oli kokemusta vero-oikeudesta.
– Se oli ensimmäinen työpaikka, jossa pystyin olemaan todella oma itseni ja laittamaan persoonani peliin. Käräjäoikeudessa edustin Suomen oikeusjärjestelmää ja verovirastossa Verohallintoa, mutta ammattiliitossa ei tarvitse vetää mitään roolia. Olen se Iivari, jolta saa hyviä neuvoja.
Järvinen työskenteli Eläinlääkäriliitossa yli kuusi vuotta, kunnes vaihtoi Farmasialiittoon tämän vuoden alussa. Hänen mielestään ammattiliitossa on alan paras asiantuntemus, siksi hän kuuluu myös itse Lakimiesliittoon.
Ei kiitos erottumiselle
Terveen ja liikuntaesteisen juristin työarki eroaa Järvisen mukaan vain siinä, että hänen on varattava hieman enemmän aikaa liikkumiseen ja selvitettävä etukäteen, onko vieraassa kokouspaikassa hissi tai korkeita kynnyksiä. Työtehtävien hoitamiseen liikkumistapa ei vaikuta. Työnantajalta Järvisen liikkuminen vaatii lähinnä autopaikan järjestämistä.
– Liikuntarajoitteisuuteeni on suhtauduttu työpaikoissani järjestelykysymyksenä. Minun ei ole ikinä tarvinnut hirveästi pyytää mitään, vaan työkaverit ovat miettineet, miten arkea voidaan helpottaa.
Avusta Järvinen on ottanut vastaan vain välttämättömimmän. Yliopistossa hänelle tarjottiin puutteellisen hienomotoriikan vuoksi mahdollisuutta kirjoittaa tentit läppärillä kynän sijasta. Hän kieltäytyi, koska ei halunnut erottua joukosta.
Moni liikuntarajoitteinen juristi on hakeutunut töihin vammaisjärjestöön, mutta Järvinen halusi työhön, joka ei liity hänen sairauteensa. Hän haluaa olla kuin kuka tahansa muukin juristi.
– Minulle se on kiinni asenteesta, miten liikuntarajoitteisuus vaikuttaa työhön. Haluan näyttää muille ja ennen kaikkea itselleni, että minähän perhana pystyn tekemään nämä jutut vähintään yhtä hyvin kuin muutkin.
Eroon ennakkoluuloista
Pyörätuolissa istuva juristi on useimmille jotakin odottamatonta. Kaikki eivät ole kohdanneet ylipäätään liikuntarajoitteisia, joten suhtautuminen voi olla vaikeaa.
– Kyse ei välttämättä ole ennakkoluuloista vaan yksinkertaisesti siitä, että tilanne on uusi. Kun on jonkin aikaa keskusteltu, ihmiset ymmärtävät, että olen ihan kuin yksi heistä, Järvinen kertoo.
Hän uskoo, että muutama työpaikka on kuitenkin jäänyt saamatta liikuntarajoitteisuuden takia. Työnantaja on voinut olla hakemuksen ja puhelun perusteella jo kutakuinkin palkkaamassa Järvisen, mutta mieli on muuttunut, kun hän on saapunut haastatteluun pyörätuolissa.
Perinteisesti konservatiivisina pidetyiltä lakimiehiltä Järvinen kertoo saaneensa aina lämpimän vastaanoton. Hänen mielestään ammattikunta on muuttunut selvästi rennommaksi niiden 13 vuoden aikana, jotka hän on ollut alalla.
– Uskon, että juristit ovat valmiimpia hyväksymään sen, etteivät kaikki juridiikan alalla toimivat mene samaan muottiin, vaan on olemassa ihmisiä, jotka tavalla tai toisella poikkeavat siitä, mitä on pidetty juristin prototyyppinä.
Teksti: Jenni Juntunen
