Besserwisseristä paremmaksi
Pikkupoikana Christian Ankowitsch löysi vastauksen kaikkiin pulmiinsa Sudenpentujen käsikirjasta. Vähän isommaksi kasvettuaan hän oivalsi, ettei käsikirjaa ole olemassa – muualla kuin Aku Ankassa. Niinpä hän päätti kirjoittaa Täydellisen tiedon käsikirjan ihan itse.
Koska tohtori Ankowitsch on saksalainen, ote on vallan perusteellinen, suorastaan täydellinen. Korjauslukumerkit, erilaiset haarukat, kansainväliset wc-kyltit, juomien tarjoilulämpötilat, ajoneuvojen kansallisuustunnukset sekä amerikanenglannin ja brittienglannin erot ovat tietenkin sivistyneelle suomalaiselle juristille jo entuudestaan itsestäänselvyyksiä, mutta valheenpaljastimen huijaamisen, uniin vaikuttamisen ja oikeanlaisen haukottelun taidot monelta vielä puuttuvat. Hyvä on myös tietää, miten hätäkaste toimitetaan. Tai miten aito antiikki erotetaan jäljitelmästä.
Siinä, missä tohtori Ankowitsch pyrkii täydellisyyteen, Tom Cutler tyytyy kertomaan 211 asiaa, jotka joka äijän pitäisi tietää. On varmasti hyödyllistä osata soittaa säkkipilliä, keritä lammas ja pyörittää köyttä cowboytyyliin: mutta lakimieskunnan tai -kunnon kannalta parhaat neuvot löytyvät ilman muuta Cutlerin kirjan ensimmäisestä luvusta, joka opastaa olemaan tosimies viinin tilaamisesta ja vaikutuksen tekemisestä aina krapulan hoitamiseen ja itseäänkin älykkäämmältä vaikuttamiseen saakka.
Tohtori Ankowitsch, Täydellisen tiedon käsikirja, suomentanut Tiina Hakala, Ajatus Kirjat 2007.
Tom Cutler, 211 asiaa, jotka joka äijän pitäisi tietää, suomentanut Risto K. Träff, toimittanut Ville Lähteenmäki, Atena 2007.
Kiehtovaa kulttuurihistoriaa
Metsästysoikeus oli aikoinaan hyvin tärkeä oikeudenala, ja esimerkiksi hirven salakaato saattoi johtaa hirttotuomioon. Vielä uuden ajan alussa tikkurilla kuittasi yhden veronahan veron, mutta jos oravannahkojen laatu oli hyvä, seitsemän riitti tikkurin eli kymmenen asemesta. Sen sijaan yhdellä näädällä maksoi jo kahden veronahan veron. Hirventaljan arvo veronmaksuvälineenä taas oli jopa seitsenkertainen.
Heikki Lehikoinen on koonnut suomalaisen metsästyksen kulttuurihistorian kivikaudelta 1900-luvulle. Tuo hiisi hirviäsi on kiehtova johdatus myös pyyntimiehen saloihin ja taikametsiin, jotka olivat riistan lisäksi täynnä maahisia ja metsäläisiä, ajattaroja ja kakkiaisia.
Silloin, kun oravannahkojen laadusta vielä tingattiin, tupakasta ei Pohjolassa tiedetty mitään. Itse asiassa ei edes tiedetä, kuka tupakan Ruotsin valtakuntaan toi, mutta selvää on, että tupakoinnin pahetta levittivät kolmikymmenvuotisen sodan veteraanit.
Filosofian tohtori Rauno Lahtinen on kirjannut teokseensa Savun lumo tupakan kulttuurihistorian niin objektiivisesti kuin vain tupakoimaton voi tehdä. Hänkin tosin myöntää, että jatkuva tupakka-aineiston tutkiminen ja vanhojen mainosten katseleminen herättää valtavan tupakkahimon. Ja nimenomaan ne vanhat kuvat ja kampanjat lisäävät Savun lumoa!
Rauno Lahtinen, Savun lumo – Tupakan kulttuurihistoria, Atena 2007.
Heikki Lehikoinen, Tuo hiisi hirviäsi
– Metsästyksen kulttuurihistoria Suomessa, Teos 2007
Vertaistukea parhaimmillaan
Androgeneettinen alopecia on ollut maailman sivu kipeä juttu ja kova bisnes. Aivan riippumatta siitä, mistä miestyypin kaljuuntumisen versiosta puhutaan: ohimolahdekkeiden syventymisestä, päälaen paljastumisesta taikka koko hiusrajan vetäytymisestä.
Kevin Baldvinin mielestä miehen kaljuuntuminen on kaiken kaikkiaan sen verran kipeä juttu, että se on parasta lyödä kunnolla leikiksi. Ja sen hän tekeekin oikein mallikkaasti teoksessaan Kalju – Hiuksettomista hurmureista piinallisiin peittokampauksiin.
Kaljuuden sielutiede ja sosiaalihistoria on vallan viehättävää luettavaa. Ja aivan loistava lahjakirja kumppanille tai kaverille, jota hiuskasvuston muutokset ilmiselvästi häiritsevät. Siis huomaamattomassa lahjapaketissa, please!
Kewin Baldwin, Kalju – Hiuksettomista hurmureista piinallisiin peittokampauksiin, suomentanut Tuomas Nevanlinna, Like 2007.