Pyynnöstä surmaamiseen eli eutanasiaan turvaudutaan harvoin tilanteissa, joissa kivun hyvä säätely, saattohoito ja muu palliatiivinen hoito on kunnolla järjestetty, totesi professori Peter J.P. Tak Alankomaista. Professori Tak piti järjestyksessä kahdeksannen Inkeri Anttila -luennon joulukuussa 2009.
Luennon aiheena oli Alankomaissa vuonna 2001 säädetty laki pyynnöstä surmaamisesta ja avustetusta itsemurhasta sekä sen jälkeiset kehityssuunnat.
Aihe sopi erinomaisesti Inkeri Anttila -luennon teemaksi. Inkeri Anttila on nimittäin itse käsitellyt aihetta jo vuonna 1945 Lakimies-lehdessä julkaistussa artikkelissa Onko kuolinavun antaminen oikeudenmukaista?
Professori Takin mukaan pyynnöstä surmaaminen edellyttää onnistuneessa järjestelmässä läpinäkyvyyttä, selkeää lainsäädäntöä sekä hyvää kontrollia.
Alankomaissa oli aikaisemmin oikeuskäytäntöön pohjautuva eutanasia-käytäntö. Vuonna 2001 säädetyn lain jälkeen on eutanasiatapausten ja pyyntöjen määrä Alankomaissa jopa vähentynyt.
Tähän lienee selkeiden sääntöjen lisäksi syynä se, että Alankomaissa on kehitetty useita keinoja parantumattomasti sairaiden ja kuolevien ihmisten kokonaisvaltaiseksi eli palliatiiviseksi hoidoksi. Myös saattohoitoa on monipuolistettu ja siihen tarvittavia hoitopaikkoja lisätty.
Kehitykseen on vaikuttanut myös se, että yli 80-vuotiaana kuolevien määrä on Alankomaissa kasvussa. Näissä ikäryhmissä turvaudutaan harvemmin eutanasiaan. Sen sijaan heille hyvä saattohoito ja kivun tehokas lieventäminen ovat tarpeellisia.
Professori Tak näkee eutanasialle olevan kuitenkin edelleen käyttöä Alankomaissa. Se tulee kysymykseen hyvin rajoitetuissa tapauksissa. Tällöin parantumattomasti sairas henkilö ei ole vielä saattohoitovaiheessa, mutta hän haluaa itse tietoisesti valita kuoleman, koska hänen sairautensa aiheuttamat kärsimykset ovat sietämättömiä.
Teksti Ritva Juntunen
