I–V LAKIMIESPÄIVÄT VUOSINA 1945–1949 OLIVAT LAKIMIESKUNNAN SUURKATSELMUS

Tarve säännöllisiin kokouksiin oli suuri, joten asia sisällytettiin 8.1.1944 perustetun Lakimiesliiton ensimmäisiin sääntöihin. Lakimiesliitto ryhtyikin välittömästi toteuttamaan tätä sääntöjensä kohtaa ja järjesti ensimmäiset lakimiespäivät 26.–27.5.1945.

Tarvittiin itseensä luottava lakimieskunta

Lakimiespäivien historiassa sotien jälkeiset lakimiespäivät vuosina 1945–1949 muodostavat selvästi oman kokonaisuutensa. Ne olivat lakimieskunnan suurkatselmus, johon osallistuttiin suurella joukolla. Niissä myös keskusteltiin laajasti koko juristikuntaa koskevista asioista kuten lakimieskoulutuksesta, oikeudesta käyttää nimitystä asianajaja, lakimiesliiton toimintalinjoista sekä edunvalvonnasta.

Suomessa elettiin syyskuussa 1944 solmitun Moskovan välirauhansopimuksen jälkeistä aikaa. Valvontakomissio oli majoittunut Helsingissä hotelli Torniin vuosiksi 1944–1947. Vuosista 1945–1948 onkin käytetty nimeä ”vaaran vuodet” kuvaamaan sitä uhkaa, jonka jotkut näkivät kommunistien kasvaneessa vaikutusvallassa.

Ajankohdan katsottiin vaativan lakimieskunnan identiteetin vahvistamista ja yhteenkuuluvuuden tunteen lujittamista. Koettiin, että ehyt ja itseensä luottava lakimieskunta antaa voimaa ja jäntevyyttä lakien oikeamieliselle soveltamiselle ja rauhalliselle yhteiskuntakehitykselle.

Toisaalta nuorten lakimiesten näkökulmasta Lakimiesliiton perustamisessa oli ennen muuta kysymys edunvalvonnasta ja nuoren juristikunnan aseman turvaamisesta. Tämä kysymys nousi hyvin voimakkaana esille toisilla Lakimiespäivillä vuonna 1946, sillä nuorten lakimiesten mielestä edunvalvonnalla oli ollut Lakimiesliiton käytännön toiminnassa liian vähäinen merkitys.

Lakimiesliitto oli lakimiehille aivan uudentyyppinen järjestö. Olihan se ammattiyhdistys, toisin kuin muut lakimiesyhdistykset, joilla oli aatteellista ja tieteellistä taustaa. Lakimiesliitto oli myös ”yhdistysten yhdistys”, jonka yhteyksien varsinaiseen jäsenkuntaan toivottiin tiivistyvän muun muassa lakimiespäivien avulla.

– Lakimiesliiton oman sisäisen toiminnan kannalta on lakimiespäivillä se erityinen merkitys, että ne lieventävät sitä anomaliaa, joka liiton organisaatiossa kieltämättä on, kun ammatillinen liitto on muodostettu osaksi tieteellisistä, osaksi taas varsinaisista ammatillisista yhdistyksistä. Kun Suomen Lakimiesliitto on yhdistysten muodostama yhdistys ja sen liittokokouksiin tämän vuoksi osallistuvat vain näiden yhdistysten valitsemat edustajat, on liitolla välitön kosketus jäsenyhdistystensä jäseniin eli – jos niin haluamme sanoa – henkilöjäseniinsä oikeastaan vain lakimiespäivillä, professori Veli Merikoski totesi avauspuheessaan.

Merikoski ehdotti myös, että Lakimiesliiton jäsenyhdistykset järjestäisivät vuosikokouksensa lakimiespäivien yhteyteen. Tämä lisäisi osaltaan lakimiespäivien painoarvoa ja Lakimiesliiton yhteyttä juristikuntaan. Tämä ehdotus toteutettiinkin jo seuraavana vuonna.

Pääaiheena kiista juristikoulutuksesta

Ensimmäisen lakimiespäivän varsinaiset alustukset pitivät korkeimman oikeuden presidentti U.J. Castren ja professori Kyösti Haataja. He käsittelivät lakimiesten jatkokoulutusta sekä lainopillisen tiedekunnan opintojen uudelleen järjestelyä. Tuohon aikaan näet kysymys siitä, millaisia juristeja maa tarvitsi, ei ollut juristikunnalle itsestään selvää, vaan kiihkeitten keskustelujen ja jopa riitojen kohde. Kiistanalaista aihetta ei kaihdettu nostamasta lakimiespäivien aiheeksi.

Lakimieskoulutuksen suhteen juristikunnan voidaan katsoa jakaantuneen kahteen pääleiriin. Erityisesti lainopillisen tiedekunnan dekaanin Kyösti Haatajan ja Helsingin yliopiston kanslerin Antti Tulenheimon välit kuumenivat lähes katkeamispisteeseen ja he päätyivät asiassa julkiseen riitaan.

Lakimiespäivien puheenvuorot herättivät huomiota yliopistollakin. Matti Klinge pitää kirjoituksessaan yliopiston historiasta omituisena sitä, että lainopillisen tiedekunnan tutkinnonuudistus saatettiin keskusteltavaksi yksityisen yhdistyksen, Lakimiesliiton yleiskokouksissa vuosina 1945 ja 1946 ennen kuin asia tuli käsiteltäväksi yliopiston konsistoriin.

Lakimieskuntaa oli kuohuttanut suunnitelmat valtiotieteellisen tiedekunnan perustamisesta Helsingin yliopistoon. Tulisiko perustaa erityinen valtiotieteellinen vai oikeus- ja valtiotieteellinen kaksine osastoineen? Asia oli kuitenkin ratkennut ennen ensimmäisiä lakimiespäiviä. Valtiotieteellinen tiedekunta oli perustettu vuonna 1944 annetulla asetuksella.

Nyt jäi juristeille siis ongelmaksi, miten kehittää oman tiedekuntansa opintoja. Dekaani Haataja kannatti tutkintomallia, jossa yhteiskunnallinen aines jäisi juristien opinnoissa huomattavan vähäiseksi. Hän sai tukea puolue- ja kansanedustajatoveriltaan J.K. Paasikiveltä, jolle yliopiston ja virkamieskunnan itsenäisyyden säilyttäminen olivat keskeisiä arvoja. Oli näet olemassa todellinen vaara siitä, että oikeustieteellinen tiedekunta ja juristikoulutus olisivat joutuneet Valvontakomission ja kommunistisen puolueen hyökkäysten kohteeksi.

Yliopiston kansleri ja lakimiesliiton puheenjohtaja Tulenheimo taas kannatti yhteiskunnallisesti painottuneempaa juristikoulutusta. Juridiset tutkinnot uudistettiin vuonna 1947 kuitenkin dekaani Haatajan ehdotusten pohjalta.

Lakimiespäivät vaikuttamiskanavana

Nuori Lakimiesliitto käytti lakimiespäiviä myös tietoisesti kanavana saattaa julkisuuteen tärkeinä pitämiään aiheita.

Kai Korte totesikin kirjoittamassaan Lakimiesliiton 10-vuotishistoriikissa vuonna 1954: ”Liiton hallitus on usein valinnut lakimiespäivillä käsiteltäviksi ja kevätkokousten esitelmien aiheiksi ajankohtaisia kysymyksiä, jotka ovat tuoneet julkisen keskustelun piiriin rakentavaa arvostelua oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksemme kehittämiseksi. On ollut luonnollista, ettei näistä kysymyksistä ole tyydytty vain keskustelemaan, vaan kokouksista on joko välittömästi lähetetty tieto lakimiesten kannanotoista valtion viranomaisille tai annettu Liiton hallituksen tehtäväksi kehittää esitetyt ajatukset positiiviseksi ehdotukseksi.”

Vastaperustettua Lakimiesliittoa piti myös tehdä tunnetuksi. Tähän olivat erinomainen keino lakimiespäivät ja niiden aikana esiinnostetut kysymykset. Lehdistö seurasikin tiiviisti ensimmäisiä lakimiespäiviä ja niissä esitettyjä kannanottoja. Lakimiespäivien ja kevätkokousten aikaan lehdet julkaisivat Liiton toimintaan liittyviä pääkirjoituksia, selostuksia ja kuvia.

Lakimiespäivien aikana annettiin yleensä myös julkilausuma jostain tärkeänä pidetystä aiheesta. Vuonna 1947 siihen oli panostettu erityisen paljon. Julkilausuma osuikin ilmeisesti ”ajan hermoon”, koska se sai lehdistössä runsaasti huomiota.

”Pitkällisen sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa ovat käsitykset oikeudesta ja lain kunnioittamisesta meillä niinkuin muissakin sodan koettelemissa maissa höltyneet. Kansalaisten oikeuksien ja vapauksien rajoitukset, joihin on ollut pakko ryhtyä, ovat olleet omiaan herättämään turvattomuuden tunnetta. Oikeusjärjestyksen voimassa pitäminen ja oikeuden kunnioittaminen ovat niitä perusarvoja, joiden ympärille kaikkien kansalaisten on voitava kerääntyä antamaan yhteiskunnalle sitä lujuutta, jonka avulla vaikeuksista voidaan selviytyä” todettiin vuoden 1947 Lakimiespäivien julkilausumassa.

Julkilausuma vetoaa myös lakimiehiin: ”Erityisesti on lakimiesten itsensä, millä elämänaloilla ja missä asemissa he toimivatkin, herkistettävä valppautensa ja lujitettava tahtoansa oikeuden toteuttamiseen”.

Lakimiesormusten jako promootion korvike

Vuonna 1945 oli lakimiehille luotu yhteiseksi tunnukseksi lakimiessormus. Koska lainopin kandidaatin tutkinto oli lähinnä virkatutkinto, puuttui tiedekunnalta maisterin promootioiden perinne. Tätä puutetta korvaamaan aloitettiin vuoden 1946 lakimiespäivillä uusi perinne: lakimiessormusten juhlallinen jako. Sormusten jakotilaisuuksiin olivat tervetulleita myös uusien lakimiesten omaiset.

Lakimiesliiton 10-vuotishistoriikin mukaan sormusten jako ”on uskottu huomattaville lakimiehille, jotka sormusten jakopuheessa ovat valaisseet nuorille sormustensaajille lakimieskutsumuksen merkitystä ja lakimiesten suurta tehtävää oikeuden aatteen vaalijoina yhteiskunnassa.”

Sormusten jakoon avustajaksi Lakimiesliitto kutsui jonkun naisjuristin. Ensimmäiset sormukset luovutti vuonna 1946 korkeimman oikeuden presidentti Oskar Möller avustajanaan varatuomari Päivikki Tulenheimo. Vuonna 1947 luovuttajina olivat professori Kyösti Haataja ja lakitieteen tohtori Inkeri Anttila. Vuonna 1948 vuorossa olivat maaherra Gustaf Ignatius ja hovioikeudenasessori Inkeri Harmaja. Vuonna 1949 tässä tehtävässä olivat varatuomarit Lauri Castren ja Kielo Aura.

1940-luvun Lakimiespäivät sosiaalisena tilaisuutena

– Tuon ajan juhlat olivat sikäli erikoisia, että siellä oli läsnä paljon sellaisia, joilla oli muistoja tai velkoja monenlaisista sodanaikaisista ja -jälkeisistä asioista. (––) Asekätkentäjuttu oli selvitettävä ja kaikkea tällaista. Se painoi mielialaa vaikka koetettiin hauskaakin pitää, muistelee liiton asiamiehenä toiminut K.A. Telaranta ensimmäisten lakimiespäivien tunnelmia.

Ankeista ajoista ja tunnelmista huolimatta tai ehkäpä juuri niiden vastapainoksi haluttiin järjestää komeat puitteet. Illalliset eivät olleetkaan perinteinen ammattiyhdistystilaisuus, vaan pikemminkin lähempänä linnan itsenäisyyspäivän vastaanottoa.

Lakimiesliiton perustamisessa aktiivisesti toiminut Teuvo Aura onkin muistellut: – Ne olivat valtavan hieno ja nostattava tilaisuus nämä lakimiespäivät, jotka sotien jälkeen Helsingissä pidettiin.

Samaa mielikuvaa tukee liiton asiamehenä toimineen Eero Schreyn muistikuvat: – Silloin kaikki huomattavassa asemassa olevat juristit katsoivat asiakseen tulla lakimiespäiville ja osallistua myöskin iltajuhlaan.

Kutsuvierasjoukko olikin ensimmäisillä lakimiespäivillä varsin arvovaltainen. Presidentit J.K. Paasikivi ja K.J. Ståhlberg olivat arvostettuja vieraita. Vuoden 1947 lakimiespäivillä heidät kutsuttiin Suomen Lakimiesliiton ensimmäisiksi kunniajäseniksi.

Lakimiespäivillä naisilla omaa ohjelmaa

Ensimmäisten lakimiespäivien aikoihin naisjuristeja oli vielä vähän. Vuoden 1945 loppuun mennessä oli valmistunut 71 naisjuristia ja vuonna 1948 valmistui 100. naisjuristi. Heistä noin kymmenkunta osallistui vuosien 1945–1949 lakimiespäiviin.

Lakimieskunnalla oli ilmiselvästi vaikeuksia löytää naisjuristeille silloisten tapojen mukaista paikkaa Lakimiespäivillä. Tästä on osoituksena Suomen Lakimiesliiton Tiedotuksia numerossa 2/1947 julkaistu Lakimiespäivien mainos:

”Lakimiesten rouvat ja tyttäret voivat osallistua lakimiespäivien juhlalliseen avajaistilaisuuteen ja – luonnollisesti – yhteiseen iltatilaisuuteen. Tämän lisäksi on lakimiesten rouvien ja naisjuristien toimikunta suunnitellut seuraavan ohjelman: perjantaina 30.5. klo 14.45 (lakimiespäivien avajaisten päätyttyä) ohjelmallinen kahvitilaisuus Fazerin ravintolassa Kluuvinkatu 3:ssa sekä lauantaina 31.5. klo 11.00 käynti uudessa lastensairaalassa. Opastajana toimii professori Arvo Ylppö”.

Naisjuristien uskottiin siis viihtyvän paremmin puolisoiden ja tyttärien seurassa kuin juristikollegoiden kanssa oman alan luentoja kuunnellen. Näin naisjuristit määriteltiin ehkä tiedostamatta varsinaisen juristijoukon eli miesjuristien ulkopuolelle.

Liiton 10-vuotishistoriikin henkilöhakemistosta löytyvät vain naisjuristit, jotka olivat avustaneet lakimiessormusten jakotilaisuuksissa.

Tarve joukkoesiintymisiin vähenee

”Vuonna 1948 vietettiin lakimiespäivät samaksi kesäksi sattuneen Pohjoismaisen lakimieskokouksen johdosta supistetussa muodossa. Tilaisuudet keskittyivät yhteen päivään, jolloin järjestettiin päiväjuhla sormusten jakotilaisuuksineen Yliopiston juhlasalissa ja tavanmukainen iltajuhla Kalastajatorpalla”, todetaan 10-vuotishistoriikissa.

Näin jälkikäteen asiaa voidaan tarkastella myös poliittisesta näkökulmasta. Pariisin rauhansopimus oli solmittu syksyllä 1947. Sen myötä Valvontakomissio poistui Suomesta. Lakimieskunnan juhlavaa joukkoesiintymistä ei koettu enää samalla tavalla tarpeelliseksi kuin heti sodan päättyessä.

Vuonna 1949 palattiin kuitenkin laajaan, kolmipäiväiseen tapahtumaan. Sen jälkeen lakimiespäivien järjestämiseen tuli tauko. Lakimiesliiton valtuuskunta katsoi syksyllä 1949, ettei lakimiespäiviä täydessä laajuudessaan ollut syytä järjestää joka vuosi. Seuraavat Lakimiespäivät järjestettiin vasta vuonna 1953. Sormustenjakotilaisuudet haluttiin kuitenkin järjestää myös vuosina 1950–1952.

Lakimiespäivät sen alkuperäisessä muodossa olivat siis tavallaan tehneet tehtävänsä. Olot sodanjälkeisessä Suomessa olivat vakiintumassa. Lakimiespäiville oli etsittävä uusia muotoja ja toimintatapoja.

Lakimiespäivät järjestetty 40 kertaa -nimisen artikkelisarjan 1. osa ilmestynyt LMU 7/2006. Seuraavat osat ilmestyvät 1/2007, 2/2007 ja 3/2007.