Erityinen kiinnostukseni lehdistöön alkoi 54 vuotta sitten lehtileikkeiden keräämisellä ja liimaamisella vahakansivihkoon. Ensimmäiset otsikot käsittelivät John Kennedyn virkaanasettamista, Juri Gagarinin avaruuslentoa ja kolmimetrisen Tarzanin ulvontaa viidakossa. Oikeuselämän tapahtumat pysyivät vielä sivussa.
Oikeustoimittajien työhön sain tuntuman toimiessani Helsingin raastuvanoikeudessa haaste-miehenä 1967. Toimittajien työ ei ollutkaan sitä hohdokasta ja vauhdikasta reportterin elämää, kuten elokuvissa. Työ oli arkista puurtamista, soittokierroksia raastuvan haastemiehille juttuja metsästellessä. Oikeustoimittajat olivatkin koko asianajo-urani ajan se toimittajien ryhmä, johon parhaan tuntuman sain. Luottamus oli molemminpuolista. Toimittajat antoivat arvon hyvälle asianajotavalle ja asianajajat hyvälle lehtimiestavalle, ja voipa puhua sitten jopa luottotoimittajista. Eritoten yhteistyö oli mutkatonta, koska työ- ja odotustilamme olivat raastuvassa osin yhteisiä odotellessamme juttujen esilletuloa haastemiesten huoneissa.
Oikeussalista ulos tullessa sai olla hieman varpaillaan, kun mikrofoni ojennettiin eteen ja pyydettiin lausuntoa. Siinä saattoi laususkella yllätettynä sivu suunsa. Tai jos laajemmassa haastattelussa joutui vastailemaan kysymyksiin joistakin oletetuista epäkohdista kysymysten tuodessa mieleen Kari Suomalaisen pilapiirroksen taannoin. Piirroksessa toimittaja kyseli mökin mummolta tyyliin, että onhan kaikki aivan kamalaa. Kun uhkatiukalle ottaenkaan toimittaja ei saanut mieleistään vastausta, vaan mummusta kaikki oli ihan hyvin, niin toimittaja suuttui.
Vaan mikä olikaan omalle, alkavalle uralle siunauksellisempaa kuin saada nimensä lehteen milloin kenenkin oikeusavustajana. Tyssäsiköhän avustajien nimien mainitseminen hieman siihen, kun eräs pakinoitsijalääkäri ihmetteli tuota tapaa. Kysyen, että miksi onnettomuusselostuksessa ei mainita kuka oli ambulanssikuski, kuka oli sairaalan vahtimestari uhria tuotaessa tai kuka oli anestesialääkäri. Julkisuudessa piili kuitenkin vaara, eli lehdet helposti nostivat jalustalle milloin kenetkin asianajajan milloin minkäkin mairittelevan ja ylistävän otsikon siivittämänä. Yhtä helposti kuin sai nimensä ja kuvansa lehteen jopa kateutta herättävällä tavalla, niin yhtä helposti sieltä jalustalta ammuttiin pikku rikkeestäkin alas.
Vuosien varrella harmittavimpia oikeusuutisten lehtiotsikoita ovat olleet, ilmeisesti poliisin syöttäminä, sellaiset kuin “epäilty heitti pari kolme ensimmäistä asianajajaehdokasta ulos” (ei siis halunnut jotakuta asianajajaa ties mistä syystä avustajakseen) ja viimeksi (HBL 27.1.2015): “Breivik sparkar sin advokat Geir Lippestad.” Mitenkähän nämä ja vastaavat kuviot ovat menneet loppujen lopuksi, kun muistamme vielä, että hyvän asianajotavan säännöt estävät asianajajaa ilman erityisiä, painavia syitä, luopumasta avustajantehtävästään. Asianajaja, joka määrätään puolustajaksi sitoutuu tähän tehtävään. Vaikka loppuelämäkseen, jos ei syitä luopumiseen löydy tai jos ei onnistu suututtamaan asiakasta, jolloin asiakas haluaa lopulta vaihtaa avustajaa. Miltähän toimittajista kuulostaisi vastaavanlainen otsikko: “Asianajajan aloitteesta juttu julistettiin salaiseksi 50 vuodeksi ja lehdistö potkaistiin ulos oikeussalista”. Otsikkoa tuskin toistetaan missään lehdessä lausumin, että “asiasta kertoi ensimmäisenä se ja se lehti”.
Näissä mietteissä huomasin tässä eräänä päivänä pakinaa valmistellessani avanneeni oikean Pandoran lippaan, kaikenlaisia mönkijäisiä ja mörköjä, mutta toisaalta vastapainoksi myös loputon määrä hauskoja tapahtumia pulpahti esille. Kaivoin nimittäin esille kellarini kätköistä oikeuselämää koskevat lehtileikemappini. Niitä on toistakymmentä ja paino noin 20 kiloa. Liitteenäpä on kirjallinen todiste, jos joku epäilee sanojani.
Tässä pakinassa mainituista asioista kertoi ensimmäisenä Lakimiesuutiset!