Jarkko Tontti teki yllättävän valinnan Joskus vain täytyy uskaltaa

Hyväntuulisen oloinen Jarkko Tontti, 36, vaikuttaa silmin nähden tyytyväiseltä elämäänsä.

– Jos olisin täysin tyytyväinen kaikkeen, minun ei tarvitsisi kirjoittaa. Aina jokin kaivertaa, ja sitten se pitää käsitellä eli kirjoittaa pois vaivaamasta.

Jarkko Tontin ensimmäinen romaani Luokkakokous ilmestyi viime vuonna. Julkisuudessa sitä luonnehdittiin kolmekymppisten puheenvuoroksi, hyökkäykseksi suuria ikäluokkia, ”ahnetta sukupolvea” vastaan.

Kirjailijaa itseään luonnehdinta hämmensi, vaikka toki mukana oli hieman sukupolvitematiikkakin, mutta vain hieman.

– Romaanissa on aina monta teemaa. Ollessani äskettäin erään kirjallisuuspiirin vieraana hämmästyin, kuinka erilaisia asioita ihmiset löytävät lukemastaan. Ja se on aivan oikein, en ole monopoliasemassa, josta voisin määrätä, mistä Luokkakokouksessa on kysymys. Tietysti olen kirjoittanut sellaistakin, minkä toivon välittyvän lukijoille mahdollisimman suoraan, mutta lopullinen valta on lukijoilla, Jarkko Tontti sanoo.

Romaanihenkilöidensä kautta hän kuvaa muun muassa erilaisia tapoja elää ajassa, asennoitua elämään ja ihmisenä olemiseen. Lapsuudenkaverukset Matias ja Toni ovat rakastuneet samaan naiseen, Emmiin, joka pyytää heitä auttamaan luokkakokouksen järjestelyissä. Kun miehillä ei tunnu olevan muuta yhteistä kuin tämä kipeä rakkaus, tarkastelun kohteeksi nousee ystävyyden olemus.

Porvarillisessa kodissa kasvanut Matias viimeistelee historian väitöskirjaa yliopistolla ja kyttää virkoja. Työläisperheestä tuleva itseoppinut Toni huhkii IT-bisneksessä ja suunnittelee suuria.

– Matias tuijottaa menneisyyteen, hän on muutosvastarintainen ja tietyllä lailla konservatiivi. Toni on kiiluvasilmäinen tulevaisuusihminen, joka arvostaa muutosta muutoksen takia ja väheksyy kaikkea vanhaa aivan sen sisällöstä riippumatta, kirjailija kuvailee.

Emmi taas on vakuuttunut, ettei elämää pidä elää menneessä eikä tulevassa vaan tässä ja nyt.

Harrastuksena juridiikka

Vielä vuonna 2006 oikeustieteen tohtori, valtiotieteiden maisteri ja varatuomari Jarkko Tontti itse työskenteli Vihreän eduskuntaryhmän eduskuntasihteerinä. Samana vuonna ilmestyi hänen esikoisrunokokoelmansa Vuosikirja, joka toi hänelle Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon.

– Runous on aivan oma tekstilajinsa, jonka ei ole tarkoituskaan välittää mitään selkokielisenä ymmärrettävää asiaa lukijoille, vaan sieltä löytyy jotain muuta: useimmiten tunnetiloja, uusia horisontteja maailmaan. Lyriikka on korkein, vaikein ja palkitsevin kirjoittamisen laji, Jarkko Tontti sanoo.

Kirjallisuuspalkinnoista huolimatta runoudella ei pienessä Suomessa elä, eikä romaanikirjailijankaan leipä ole leveä. Silti Jarkko Tontti päätti ryhtyä vapaaksi kirjailijaksi.

– Minulla on vain yksi elämä. Aloin jossain vaiheessa miettiä, mitä oikeasti haluan tehdä, etten päätyisi katkeraksi 67-vuotiaaksi, joka pohtii, mitä kaikkea olisi voinut tehdä tai edes kokeilla. Joskus vain täytyy uskaltaa.

Juristin töitä Jarkko Tontti on tehnyt paitsi lainsäädäntösihteerinä myös virkamiehenä. Nykyisin hän auttaa ilmaiseksi kansalaisjärjestöjä kuten kirjailijoiden ja toimittajien sananvapausjärjestöä Suomen PENiä.

– Moni epäilemättä sanoisi, että olisi viisaampaa tehdä hyväpalkkaisia juristin hommia ja harrastaa kirjallisuutta, mutta minulla asiat ovat toisinpäin, hän naurahtaa.

Juridiikan ohella Jarkko Tontti harrastaa politiikkaa, mutta myös sarjakuvia ja tietokonepelejä, kaikenlaista hassua, jota hän itse luonnehtii nulikkamaiseksi.

– Olen nähnyt tarpeeksi kirjailijakollegoita, jotka käpertyvät olemaan kirjailijoita kammioissaan. Siitä ei yleensä hyvä seuraa, elämässä pitää olla muutakin. Olen myös ollut jo 20 vuotta vimmainen kuntosali-ihminen, ja kuntosali on seuraavassa romaanissani vahvasti mukana.

Vähemmän on enemmän

Kirjoittaminen oli ollut Jarkko Tontille tärkeä harrastus yläastevuosista alkaen, nyt se on työ, jota hän tekee päivänsä selkeästi rytmittäen.

– Aamupäivisin kirjoitan parhaiten, mikä myös vaikutti paljon ratkaisuuni. Jotkut kirjoittavat iltaisin, viikonloppuisin ja lomalla, mutta minulle se ei sovi. Ja tietenkin tässäkin hommassa voi stressata itsensä loppuun, koska on kaikenlaisia kirjallisia rientoja ja tulee esiintymis- ja kirjoittamispyyntöjä, mutta niihin vain täytyy osata suhtautua, hän sanoo.

Elämänlaatuun päätös jättää päivätyö vaikutti Jarkko Tontin mukaan olennaisesti, sillä nyt hänellä on aivan eri tavalla aikaa myös perheelle, vaimolle ja tokaluokkalaiselle tyttärelle.

– Lainsäädäntö- ja eduskuntasihteerin työhön eduskunnassa sisältyy paljon julkilausumattomia velvollisuuksia, iltamenoja ja vapaa-aikaan osuvia pönötystilaisuuksia. Poliittisen koneiston osana työskenteleminen oli palkitsevaa, mutta se oli minulle liian kokonaisvaltainen elämäntapa.

Hyvin monet Jarkko Tontin ikäiset juristit elävät kiireisimpiä ruuhkavuosiaan: sukkuloivat tukka putkella kodin ja työn väliä, havittelevat virkoja, ylennyksiä tai osakkuuksia ja rauhoittelevat omaatuntoaan antamalla lapselle ylimääräistä taskurahaa tai vaikka lounasseteleitä. Ikäluokan arvot tuntuvat olevan aivan toisenlaisia kuin ne, joista Jarkko Tontin valinta kertoo.

– Luulen, että niitäkin on paljon, jotka ovat tajunneet, että vapaa-ajalla on arvonsa eikä se ole ihan pieni. Hekin ovat ehkä tehneet tai ainakin miettivät valintoja, joissa tyydytään vähempään rahaan, mutta saadaan enemmän vapaa-aikaa ja elämänlaatua. Toki on ihmisiä, jotka eivät varmasti ajattele näin. Ja suon heille sen valinnan. Katsotaan sitten loppupeleissä!