Koronapandemia pakotti kertarytinällä kaiken opetuksen etämuotoon, myös oikeustieteen alalla. Ennen koronaa Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa käytännössä kaikki opetus annettiin lähiopetuksena.
– Muutos oli meille valtava, mutta olosuhteet huomioon ottaen se meni hyvin, sanoo oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Johanna Niemi.
Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen laitoksella hyppy poikkeusaikaan ei ollut aivan yhtä huima, sillä Joensuussa on jo pitkään panostettu toimintatapoihin, jotka mahdollistavat osallistumisen myös eri puolilla maata asuville ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville opiskelijoille. Opetusmuotojen kehittämiseen on vaikuttanut myös laaja avoimen yliopiston tarjonta.
Siirtymässä tuli vahvasti näkyviin se, minkä verran opettajat olivat aikaisemmin tehneet etäopetusta ja minkä verran oli ollut mahdollisuuksia kouluttautua verkkopedagogiikkaan.
– Kyllä korona kuitenkin vaikutti rajusti, kun kaikkien piti hetkessä opetella käyttämään Zoomia ja Teamsia ja toteuttamaan tenttejä verkkotyökaluilla. Siirtymässä tuli vahvasti näkyviin se, minkä verran opettajat olivat aikaisemmin tehneet etäopetusta ja minkä verran oli ollut mahdollisuuksia kouluttautua verkkopedagogiikkaan, oikeustieteen laitoksen opetuksesta vastaava varajohtaja Sampo Mielityinen sanoo.
Millainen on opetuksen ”uusi normaali”?
Entä mikä on tilanne Helsingissä ja Joensuussa syksyllä 2022, kun maailmantilanne ei määrää opetuksen muotoa?
– Vaikka etäopetus joissain tilanteissa toimii melko hyvin, siinä on erinäisiä ongelmia. Suurimpana vuorovaikutuksen puute, Johanna Niemi sanoo.
– Myös opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat etäopetuksen aikana lisääntyneet, ja monet ovat kärsineet yksinäisyydestä ja integroitumattomuudesta opiskelijaympäristöön ja akateemiseen yhteisöön. Kaikkea tätä me pyrimme lähiopetuksessa parantamaan.
Monet ovat kärsineet yksinäisyydestä ja integroitumattomuudesta opiskelijaympäristöön ja akateemiseen yhteisöön.
Helsingissä oikeustieteen opiskelijat siis palasivat syyslukukauden alussa lähiopetukseen.
– Vanhaan on palattu sen hyvän käytännön osalta, että meillä on lähiopetusta ja olemme vihdoinkin saaneet opiskelijat paikalle. Ei kuitenkaan ole palattu johonkin taantumukseen, vaan opetusta on koko ajan kehitetty ja kehitetään, toteaa tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani Jaana Norio.
Kehitystä on esimerkiksi sähköinen salitentti, jossa voidaan hyödyntää erilaisia aineistoja, ja sen mahdollistama anonyymi arviointi.
Ei ole palattu johonkin taantumukseen, vaan opetusta on koko ajan kehitetty ja kehitetään.
Norio mainitsee myös viikoittaiset pienryhmätehtävät, jotka ovat keskeinen osa oikeusnotaarin tutkinnon opetusta. Niitä varten opiskelijat jaetaan ryhmiin, ja tavoitteena on oppia substanssin lisäksi juristille tärkeitä argumentaatio-, yhteistyö- ja neuvottelutaitoja. Tätä työpajatyöskentelyä kehitetään jatkuvasti.
Pienenä korona-ajan perintönä Norio pitää sitä, että lähiopetuksen ja striimauksen yhdistäminen yksittäisellä opintojaksolla tiedekunnan Helsingin ja Vaasan toimipisteiden välillä toimii hyvin.
– Tavoite on, että molemmissa paikoissa kaikki olisi live-opetusta, mutta kun siihen ei aina ole mahdollisuutta, striimataan salista saliin.
Itä-Suomen yliopisto kannustaa pedagogiseen vapauteen
Joensuussa opetuksen muodot olivat jo ennen koronaa vaihtelevia, ja näin on edelleen.
– Itä-Suomen yliopistossa on linjaus, että opettajilla on pedagoginen vapaus eli oikeus harkita omalle jaksolleen sopivat toimintatavat. Eli sekä opetus, opintojaksojen toteuttaminen ja arviointitavat ovat hyvin monimuotoisia, Sampo Mielityinen sanoo.
– Koko tutkinnon tasolla tarjolla on tosi monenlaisia oppimisen tapoja – ja se uskoakseni tekee hyvää, koska erilaiset opiskelutavat myös kehittävät erilaisia valmiuksia.
Erilaiset opiskelutavat myös kehittävät erilaisia valmiuksia.
Koronan jälkeen on haluttu pitää huolta siitä, että erityisesti aloitteleville opiskelijoille varataan kohtia, joissa on tarjolla puhtaasti lähiopetusta. Näin halutaan varmistaa, että he myös ajoittain tulisivat paikan päälle ja tapaisivat toisensa.
Oikeustieteen laitos tuki korona-aikana opiskelijoita, jotta he pystyivät perustamaan omaehtoisia opinto- ja lukupiirejä opiskelun tueksi. Tällä haluttiin välttää yksin jääminen ja eristäytyminen.
– Nyt syksylläkin pidettiin muutama vapaaehtoinen aloitustapaaminen, jossa saattoi löytää opiskelukavereita ja muodostaa opintopiirejä. Tämä tapa jää varmaan elämään jatkossakin.
Kullanarvoiset kohtaamiset ja rohkeutta kokeiluihin
Etäopetuksen varjopuoliksi tunnistetut yksinäisyys ja ulkopuolisuus voivat toisesta näkökulmasta tarkasteltuna tarjota tärkeän opin. Ehkä fyysistä läsnäoloa osataan nyt arvostaa uudella tavalla.
– Luultavasti lähiopetuskaan ei tule olemaan jatkossa ihan samanlaista kuin aiemmin, koska on tajuttu, että kyse on aika kullanarvoisista hetkistä. Niissä voi tapahtua kommunikaatiota ja kohtaamista, jota on vaikea saada syntymään etäyhteyksin, Mielityinen arvelee.
Luultavasti lähiopetuskaan ei tule olemaan jatkossa ihan samanlaista kuin aiemmin.
Käytännössä läsnäolon arvostus voisi näkyä vaikkapa niin, että luento tehdään tallenteeksi ja yhteinen opetustapaaminen on keskustelua jostain tehtävistä tai ongelmien yhteistä ratkomista ja analysointia.
Johanna Niemi nostaa poikkeusajan positiivisena seurauksena esille sen, että nyt monilla opettajilla – myös hänellä itsellään – on enemmän itsevarmuutta käyttää opetuksessa erilaisia sähköisiä apuvälineitä, joita voi hyödyntää myös lähiluentotilanteessa.
– Tällaista käänteistä opetusta (flipped classroom) on tehty Helsingissä ennen koronaakin. Jonkin verran on jo tehty kokonaan digiympäristössä suoritettavia kursseja, ja niiden määrä tulee jatkossa kasvamaan.
Huomio opetuksen laatuun muodon sijaan
Mielityinen näkee rankan poikkeusajan kasvattaneen yliopistolaisten yleistä resilienssiä – sietokykyä muutosten ja joustotarpeiden edessä – sekä luoneen uudenlaisia kumppanuuksia.
– Oikeustieteen laitos on osa yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekuntaa, ja meillä on tiedekuntatasolla kolme verkko-opetuksen koordinaattoria. He eivät ole oikeustietelijöitä, mutta he ovat auttaneet paljon meidän opettajia erilaisissa verkko-opetuksen asioissa, ja näitä kumppanuuksia on jäänyt elämään. Myös opettajien yhteistyö opetusavustajiksi rekrytoitujen laitoksen opiskelijoiden kanssa on syventynyt entisestään.
Kyse ei ole siitä, pitääkö olla salissa vai voiko olla kotona – vaan siitä, miten opetus hoidetaan pedagogisesti järkevästi.
Jaana Norion mielestä korona-aika ylipäänsä voimisti yliopistossa keskustelua siitä, mikä on oikeasti pedagogisesti toimivaa.
– Jos käydään keskustelua vain tästä lähi-etä-asiasta, mennään vähän sivuraiteille. Kysymys ei ole siitä, pitääkö olla jossain salissa vai voiko olla kotona tai käynnistetäänkö kamerat vai ei – vaan siitä, miten opetus hoidetaan pedagogisesti järkevästi.
Lisää vaihtoehtoisia arvosteluperusteita
Sampo Mielityinen on hyvin kartalla siitä, millaisia pedagogisia pohdintoja oikeustieteen opettajilla ympäri Suomen juuri nyt on. Aiemmin urallaan opettajia kouluttanut Mielityinen päätti muutama vuosi sitten, että haluaisi tarjota pedagogista opetusta myös oman alansa opettajille.
Nyt Oikeustieteen oppimisen kehittäminen -opintojaksosta on jo viides kierros meneillään, ja osallistujina on ollut noin 50 opettajaa eri yliopistoista.
Selväksi ykköseksi opettajien kaipaamista kehityskohteista Mielityinen nimeää opetuksen vuorovaikutuksen lisäämisen. Sama toive tuli ilmi myös viime vuonna julkaistussa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tekemässä oikeustieteellisen alan korkeakoulutuksen arvioinnissa.
Luennointiakin tarvitaan, mutta se ei yksin takaa laadukasta oppimista.
– Luennointiakin tarvitaan, mutta se ei yksin takaa laadukasta oppimista. Vuorovaikutteisissa opetustilanteissa saadaan opiskelijoiden ajattelu esille, ja opettaja pääsee näkemään, miten opiskelijoiden mieli toimii – ja ehkä tunnistamaan tulkintoja, jotka kaipaavat vielä työstämistä, Mielityinen sanoo.
Toinen suuri toive on arvioinnin kehittäminen. Mielityisen mukaan opettajat kokevat paikoin olevansa ”tenttiansassa”, eli tentti on rationaalinen ja hyötysuhteeltaan hyvä tapa tehdä arviointi, mutta siinä on omat ongelmansa.
– Paljon pohditaan, mikä olisi oikeasti hyvä tapa arvioida opiskelijan osaamista tai mikä olisi opiskelijoille hyvä tapa näyttää osaamistaan.
Opiskelijoiden mielestä lähiopetus ei takaa vuorovaikutusta
Vuorovaikutus kuuluu myös oikeustieteen opiskelijoiden toiveissa. Helsingin yliopiston oikeustieteen opiskelijoiden tiedekuntajärjestön Pykälä ry:n puheenjohtaja ja neljännen vuoden opiskelija Teemu Hakala muistuttaa, että lähiopetus ei automaattisesti tee opetustilanteesta vuorovaikutteista.
Hän nostaa esimerkiksi Helsingin yliopiston notaarivaiheen opinnot, joista suuri osa toteutetaan luento-opetuksena, ja kursseihin sisältyy osallistamiseen pyrkivää pienryhmäopetusta.
– Pienryhmä-nimi johtaa harhaan, sillä luentosalissa on 200 ihmistä: heidät jaetaan ryhmiin ja annetaan oikeustapaus ratkottavaksi. Ideana on parantaa ryhmätyötaitoja ja yhteistä ongelmanratkaisua, mutta todellisuus on valittavasti se, että opiskelijat jakavat työn yksilötehtäviksi, Hakala sanoo.
Pienryhmä-nimi johtaa harhaan, sillä luentosalissa on 200 ihmistä.
– Ei siis ole saatu luotua aitoa ryhmätyötilannetta – ja voiko rehellisesti edes kutsua 200 ihmisen luentosalitilaisuutta pienryhmäopetukseksi? Sinänsä opiskelijat pitävät konseptista, mutta se vaatii pedagogista kehittämistä.
Hakalan mukaan opetukseen kaivataan lisää myös konkreettisesti juristin työssä tarvittavien taitojen, kuten puhetaidon ja esiintymisen, kursseja.
Jesse Sironen näkee erityisen tärkeänä opetuksen osana yksilöidyn palautteen. Hän on Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Judica ry:n puheenjohtaja ja viidennen vuoden opiskelija.
– Massakursseilla yksilöidyn palautteen puute on ymmärrettävää. Mutta joitain tapoja olisi kehitettävä siihen, että opiskelija saisi oikeasti tietoa siitä, miten on osannut asiat – numero 3 opiskelijarekisterissä ei paljon kerro.
”Ei unohdeta korona-ajan joustavuutta”
Hakalan mielestä korona-ajassa parasta oli etäopiskelun luoma uudenlainen joustavuus, ja nyt Helsingin yliopiston oikeustieteen opiskelijat harmittelevat, kun tätä joustavuutta ei ole haluttu säilyttää.
– Opiskelijat ovat edustettuina monissa yliopiston toimikunnissa ja työryhmissä, ja toivetta on kyllä tuotu ilmi. Vastaan on esitetty opiskelijoiden mielestä enemmän tai vähemmän päteviä argumentteja.
Toki opiskelijapuolella tunnistetaan lähiopetuksen merkitys useimmille opiskelijoille, ja monet – myös Hakala itse – aidosti haluavat osallistua luennoille paikan päällä.
– Ideaalia olisi, että salissa pidettävät luennot myös striimattaisiin, hän toteaa.
Itä-Suomen yliopistossa joustoa on, ja Jesse Sirosen mukaan oikeustieteessäkin koko tutkinnon tekeminen onnistuu hyvin pitkälti etänä. Jotain korona-ajan opeista voisi silti hänen mielestään ottaa käyttöön heilläkin.
Voisi olla enemmän vaihtoehtoisia suoritusmuotoja perinteisten salitenttien sijaan.
– Esimerkiksi Moodle-tentit osoittivat, että voisi olla enemmän vaihtoehtoisia suoritusmuotoja perinteisten salitenttien sijaan. Eli olisi soveltavia tehtäviä, joihin voi käyttää lähteitä – sehän myös vastaa paremmin sitä, mitä tulemme tekemään työksemme.
Sirosen mielestä suljettujen aikojen jälkeen myös monet itsestäänselvyydet näkee nyt uudessa valossa.
– Yliopiston avoimia tiloja osaa arvostaa ihan eri tavalla kuin syksyllä 2019. Samoin sitä, että päivän mittaan kohtaa ihmisiä ja voi mennä vaikka yhdessä syömään.
