Johtaja Anne Horttanainen: Kauppakamaritoiminta ei ole piirileikkiä

Anne Horttanainen on nainen, joka tietää poikkeuksellisen paljon yritysmaailman aivoituksista.

Hän on yksi Keskuskauppakamarin (K3:n) viidestä sektorijohtajasta. Hänen rooteleinaan ovat riidanratkaisut ja itsesääntely.

Horttanaisen työhuone sijaitsee Helsingin Wall Streetilla – Aleksanterinkadulla – WTC-talossa.

Pykälöikäämme.

1. luku. Urapolusta

1 §. Lapsuuden unelma. Koulunkäyntiä­ aloitellessani unelma-ammattini oli viulunsoittaja ja vara-ammattini ­ballerina. Lukiovuosina aloin kiinnos­tua opettajan työstä. Oppitunneilla jäin usein miettimään, kuinka tuonkin asian voisi sanoa vielä ymmärrettävämmin.

2 §. Valaistuminen. Ylioppilaslakin ­saatuani hain – ja pääsin – sekä opettajan­koulutuslaitokseen että oikeus­tieteelliseen.

Sitten heitin kruunaa ja klaavaa. Oikeustieteellinen voitti.

Nykyisin olen tuplaunelma-ammatissa: saan opettaa ja luennoida lakimiehenä.

2. luku. Lainsäädännöstä

1 §. Kiva laki. Osakeyhtiölaki. Se on moderni, joustava ja toimiva laki. Se toimii niin isoissa kuin pienissäkin yrityksissä.

Erityisesti fanitan sen lukuja 1, 5 ja 6.

2 §. Kamala laki. Piipahdin TELAssa, ja silloin eteen tuli ensimmäisenä laki työeläkevakuutusyhtiöistä.

Se näyttää yksinkertaiselta, mutta on kaikkea muuta. Jotta sitä ylipäätään voi lukea, täytyy ensin hallita suvereenisti osakeyhtiölaki ja vakuutusyhtiölaki.

3. luku. Keskuskauppakamarista

1 §. Toimintaidea. Keskuskauppa­kamari on elinkeinoelämän etujärjestö.
Se pyrkii siihen, että yritysten on hyvä olla Suomessa.

K3:lla ja EK:lla on selkeä työnjako. K3 ei puutu työmarkkinapolitiikkaan. Meidän leipälajejamme ovat yhtiöoikeus, verotus sekä liikenne- ja infra-asiat. Erona on lisäksi se, että Kauppakamarijärjestö näkyy myös alueellisesti.

2 §. Kauhukuvat. Suurin uhka elinkeinoelämälle on nykytrendi, jossa yrityksille säädetään pelkästään velvoitteita.

Jokainen yrityksen hoidettavaksi asetettu byrokratiavelvoite vie voimia pois sen yrityksen ydintoiminnasta.

4. luku. Riidanratkaisusta

1 §. Apparaatit. Johtamaani K3:n itsesääntely-yksikköön kuuluu välimies­lautakunta, lunastuslautakunta, mainonnan eettinen neuvosto, liiketapalautakunta, kiinteistön­arviointilautakunta ja tavarantarkastuslautakunta.

Julkista huomiota – ja joskus jopa kohuakin – on ehkä eniten saanut välimieslautakunta.

2 §. Akuutit ja krooniset ongelmat. Välimiesmenettelyn yllä taitaa vieläkin leijua pieni salaperäisyyden ilmapiiri. Asiaan perehtymättömät saattavat luulla, että tässä on kyse pienestä piirileikistä. Niinhän asiat eivät ole.

Välimieslautakunnalla ei ole listaa, josta välimiehiä valitaan. Jokaiseen juttuun etsitään aina parasta asiantuntemusta. Ulkomaiset jäsenet tuovat kansainvälisiin juttuihin paljon uutta näkemystä.

5. luku. Eettisestä itsesääntelystä

1 §. Idea ja edut. Haluamme omilla lautakunnillamme joustavoittaa yritysmaailmassa aina silloin tällöin väkisinkin eteen tulevien kiistojen ratkaisua.

Esimerkiksi liiketapalautakunta tai mainonnan eettinen neuvosto ratkaisevat niille tuodut kiistat enimmilläänkin muutamassa kuukaudessa.

2 §. Akuutit ja krooniset ongelmat. Ainahan maailma voisi olla tätä hetkeä parempi.

On ongelmallista, jos itsesääntelytoimia ryhdytään lakisääteistämään. Vaarana on, että kaikki muuttuu kamalan kankeaksi.

6. luku. Omasta työurasta

1 §. Makein voitto. Olen ollut koko työurani ajan edunvalvontajuristi. Se on pitkäjänteistä hommaa – ja ryhmätyötä.

Olin takavuosina mukana kirjoittamassa Corporate Governance -koodistoa. Vaikka itse sanonkin, se on kyllä aika hyvä. Se kestää kansain­välisenkin tarkastelun.

2 §. Karvain tappio. Vastuullani oli taannoin myös immateriaalikysymykset.

Sillä sektorilla tarvitaan pitkää pinnaa. Pienikin nytkähdys eteenpäin on valtava työvoitto. Eri intressitahot asuskelevat omilla planeetoillaan.

En tosin kokenut noissakaan tehtävissä konkreettisia takaiskuja. Mutta aika turhauttavaa se kyllä välillä oli.

7. luku. Elämän suuret pienet asiat

1§. Mielimauste. Hetkelliset vau-elämykset saan piparjuuresta ja inkivääristä, mutta mustaa pippuria ei voita mikään.

2 §. Herkkuruoka. Olen sushi-riippuvainen.

3 §. Jaloin juoma. Punaviini.

4 §. Kaunein kukka. Harmaamalvikki, malvanakin tunnettu. Nimestään huolimatta se on vaaleanpunainen.

Se kukkii kesämökkimme pihassa syksyllä vielä silloinkin, kun muut kukat ovat kuihtuneet pois.

5 §. Väri ylitse muiden. Vanhempi poikani luetteli pienenä värejä sujuvasti: punainen, keltainen, vihreä, äidin väri, pinkki…

Se pani miettimään, että olisiko minun syytä pukea ylleni joskus muutakin kuin virkavärejä.

6 §. Elämän tarkoitus. Onko se meille kaikille sama vai eri? Ainakin on hyväksi elää tässä hetkessä, nauttia siitä ja pyrkiä kohti hyvää.

7 §. Lempilausahdus. Harjoittelemalla oppii, tekemällä oppii.

 

KUKA

Anne Horttanainen

  • s. 1975, Helsinki
  • OTK 2002, Helsinki
  • VT 2005
  • Keskuskauppakamari, lakimies 2002–2012
  • TELA, edunvalvontajuristi, kevät–syksy 2013
  • Keskuskauppakamari, itsesääntely­-yksikön johtaja, syyskuu 2013–
  • Naisjuristit ry:n hallituksen jäsen 2003–2009, 2011 ja puheenjohtaja 2009–2010
  • Lakimiesliiton valtuuskunta 2012–
  • Perhe: yksi iso mies ja kaksi pikkumiestä
  • Harrastukset: purjehdus, laskettelu,­ kesämökkeily