Johtava kihlakunnansyyttäjä Matti Nissinen Onko etiikasta laintulkinnan työkaluksi?

Vaihteleeko yhteistyön etiikka?

Sanapari ”tuomarin etiikka” herättänee ensimmäiseksi kysymyksen tai ajatuksen siitä, mitä on lainkäytön tai tuomitsemisen etiikka. Onko etiikasta laintulkinnan työkaluksi?

Vastaavasti ”syyttäjän etiikka” liitettäneen ensi kuulemalta syyttäjän työn traditionaaliseen ydinsisältöön – syyteharkintaan – ja ehkä myös syyttäjän toimintaan pääkäsittelyssä.

Vielä 1980-luvulla ja sitä ennen yhteiskuntamme ja oikeudenhoitomme in­frastruktuuri sen osana olivat – ainakin näin peruutuspeilistä katsoen – nykyistä yksinkertaisempia. Oikeudenhoidon eri toimijoiden roolit olivat varsin staattisia. Sen traditioita ja toimintatapoja ei juuri kyseenalaistettu. Tuomioistuimet olivat oikeudenhoidon keskiössä.

Itsenäinen syyttäjälaitos eli elämäänsä vain Kaarlo Ignatiuksen jo tuolloin 80-vuotiaassa väitöskirjassa. Pykälät muuttuivat harvakseen ja pienehköinä annoksina. Lakimme ja asiakkaamme olivat suomalaisia. Kansainvälisyys ei vielä ulottunut käräjäsaleihin, ei ainakaan Kehä III:n ulkopuolella.

Lainkäytön sisältö ja muodot ovat monin tavoin muuttuneet noista ajoista yhteiskunnan ja toimintaympäristön kehityksen myötä. Samalla arkityöhömme kuuluu yhtä ja toista hallinnollista askaretta. Monen tuomarin työ on tänä päivänä paljon muutakin kuin oikeuden jakamista sanan perinteisimmässä merkityksessä. Suuri osa tuomareista kuluttaa huomattavan osan virka-ajastaan erilaisissa palavereissa ja kokouksissa. Yhteistyö muiden oikeuslaitoksen toimijoiden kanssa on välttämätöntä oikeudenkäytön sujuvuuden ja laadun turvaamiseksi, parantamisesta puhumattakaan.

Yhteistyön määrä ja merkitys ovat siis kasvaneet. Sen vuoksi on aiheellista pohtia myös yhteistyön etiikkaa. On näet vaikea kuvitella yhteistyötä joksikin etiikasta vapaaksi vyöhykkeeksi. Juristille tuttua ilmaisua käyttääkseni: etiikan soveltamisala on laajentunut. Mutta entäpä jos yhteistyöosapuolten eettinen koodisto on jotenkin erilainen, miten silloin toimitaan?

Tämä pohdinta on hyödyllistä viipaloida ja kytkeä yhteistyön erilaisiin käytännön ilmenemismuotoihin. Meillä on vasta aivan viime vuosina herätty huomaamaan, että varsinkin rikosasioiden käsittelyssä onnistumista on syytä arvioida yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena. Esimerkiksi tuomioiden perusteleminen on edelleenkin tärkeää laatutyötä. Silti katseen on annettu nousta oman työpöydän papereista ja pään kääntyä havainnoimaan myös elämää oman perustehtävän ulkopuolella. Yhä useampi meistä on havahtunut kysymään yhtäältä vahvan eettisesti, mikä on minun roolini ja vastuuni tämän kokonaisuuden osana, ja toisaalta hyvin pragmaattisesti, miten tämä kokonaisuus käytännössä oikein toimii ja miten sen saisi toimimaan kenties vieläkin paremmin.

Näitä kysymyksiä kannattaa lähteä pohdiskelemaan kolmella eri tasolla eli ajatellen ensinnäkin yksittäistä rikosasiaa, toiseksi juttulogistiikkaa ja kolmanneksi koko rikosoikeudenhoitoamme. Yhteistyötä ja samalla sen etiikkaa koskevat kysymyksenasettelut näyttäisivät olevan erilaisia siitä riippuen, millä yhteistyön tasolla liikumme.

Ajatellaanpa ensimmäiseksi yksittäisen rikosasian käsittelyn toimivuutta. Jokainen rikosprosessi lajista riippumatta on tällaisen toimivuuden käyntikortti – kiiltävä tai nuhruinen. Tämä on myös se tarkastelukulma tai ikkuna toimintaamme, josta yksittäinen ihminen ja veronmaksaja oman vakaan käsityksensä työssämme onnistumisesta muodostavat. Veronmaksajaa ei kiinnosta se, makaavatko hänen paperinsa poliisin, syyttäjän vai kenties jo tuomarin pöydällä. Hyvälläkään tuomiolla aikojen päästä oikeus ei toteutudu.

Tällä hetkellä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa on tietääkseni vireillä noin 300 suomalaislähtöistä tapausta. Useimmissa niistä on kyse asian viipymisestä. Valitettavasti EIT:stä omine käsittelyaikoineen ei taida tässä olla esikuvaksi.

Etiikan kultainen sääntö

Tässä yhteydessä on syytä muistaa kultainen sääntö: ”Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle”. Veronmaksajan kuvitteellisin sanoin tämä voisi kuulua myös: ”Unohtakaa ne omat tilastonne ja keskiarvonne! Kuvitelkaa itsenne minun asemaani! Minun asia­ni on lojunut ties missä jo kaksi vuotta!”

Tämä kultainen sääntö on samalla kutakuinkin riittävä eettinen viesti myös kaikille toimijoille yhteistyötä juttutasolla tehtäessä. En näe sen yhteisen vakavasti ottamisen sisältävän minkäänlaista riskiä esimerkiksi eri toimijoiden itsenäisille prosessirooleille. Samassa veneessähän me kuitenkin olemme. Olkoon yhteinen pyrkimyksemme viivytyksettömään oikeudenhoitoon.

Yksittäisen rikosasian käsittelyn eettisyys on myös sen ymmärtämistä, että ulkopuolisen silmin asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan. Käräjäsali- ja lounasruokalaetikettiä ei kannata väheksyä. Yhteistyökysymyksistäkään ei kannata hakeutua neuvottelemaan istuntopäivän lounas­tauol­la samaan ruokapöytään asianosaisten silmien alle. Tulee se päivä vielä huomennakin.

Sellaistakin on tapahtunut, että tuomion antamisen jälkeen syyttäjä ja tuomari ovat seuraavana päivänä keskustelleet jommankumman aloitteesta muutoksenhaun aiheellisuudesta sinänsä hyvässä tarkoituksessa, vaikkapa jonkin erityisen mielenkiintoisen oikeuskysymyksen saamiseksi hovioikeuden ratkaistavaksi. Vastaaja ja asianomistaja eivät tietenkään ole silloin läsnä. Jätettäköön muutoksenhakuharkinta asianosaisille. Syyttäjä voi tarvittaessa oikeuskysymyksissä konsultoida omaan organisaatioonsa kuuluvia.

Sektorikohtaista tilastointia kehittäessä tulee muistaa kokonaiskäsittelyajan seuranta ja merkitys. Kun omia käsittelyaikoja pyritään lyhentämään, ei saa ryhtyä toimiin, joiden maksumiehinä ovat lopulta asiakkaat. Tarvitaan ehkä vieläkin jäntevämpää kokonaiskäsittelyajan seurantaa ja sitä tukevia, pieniä ja konkreettisia käytännön oivalluksia. Sellainen on esimerkiksi hovioikeuteen valitettaessa ja valitukseen vastattaessa asiakirjoihin tehtävä merkintä rikosilmoituksen tekopäivästä.

Tästä on luontevaa siirtyä toiselle tarkastelun tasolle, kutsuttakoon sitä vaikka juttulogistiseksi tasoksi. Tarkoitan sillä niitä erilaisia käytännön työnjakomalleja, joita noudattaen jokaisen yksittäisen rikos­asian elinkaari muotoutuu.

Täytyy kyllä tunnustaa, että välillä pyrkii usko horjumaan. Näin kävi, kun luin OHOI–lehdestä puhuttelevan jutun Forssa-Loimaan käräjäoikeuden organisatorisista vaiheista. En kadehdi laamanni Juhani Hirvoselle langennutta raskasta osaa. Samalla tunnustan ihailevani hänen rehellisyyttään ja jaksamistaan. Ponnistelujaan Jussi tyytyy kuvaamaan itseironisin sanoin: ”Himalajan huipulle ja takaisin”. Vähintäänkin siihen olisi kannattanut lisätä kehaisu: ”Ja ilman lisähappea”.

Onneksi tavallinen kansalainen ei tiedä, miten monimutkainen tai ainakin monisäikeinen juttulogistinen kokonaisuus rikosasioiden elinkaari nykyisellään on. Sivuutan tässä erilaiset esitutkintaan ja syyteharkintaan liittyvät mahdollisuudet juttujen käsittelyn päättämiseen.

Suunnittelu yhteinen eettinen haaste

Yhteistyöteeman kannalta keskeinen vaihe on jutun siirtyminen syyttäjänvirastosta käräjäoikeuteen. Taannoin kultaisella 1980-luvulla käräjäpäivät sovittiin kerran pari vuodessa. Syyttäjä niputti juttunsa, olivatpa ne nakkivarkauksia tai murhia, päivän kokoisiksi paketeiksi. Haastamisten jälkeen sitten käräjöitiin sen aikaisella perinteisellä tyylillä.

Tänään ja varsinkin huomenna, kun lautakuntauudistus alkaa vaikuttaa, erilaisia käsittelytapavaihtoehtoja on tarjolla vähintään riittävästi. Siinäkin tarjonnassa pitäisi pystyä luomaan sellaisia ennalta tiedossa olevien käsittelypäivien varaan rakentuvia, sujuvasti toimivia malleja. Niissä auskultantit ja muut yhdet tuomarit, lautakunnat, kirjalliseen menettelyyn suostumattomat saisivat oman osansa ja siinä sivussa vielä vangit ja nuoret kiireellisen käsittelynsä.

Syyttäjän näkökulmasta juttulogistiikan toimivuus tarkoittaa esimerkiksi käräjöinnin keskittämistä tietyille ja hyvissä ajoin kalenterista näkyville päiville niin, että syyttäjä ei silloin vaihdu, vaikka vastaaja vaihtuukin. Näin syyttäjä voi allakoida jotakin myös esitutkintayhteistyölleen, hovioikeuden pääkäsittelyille, koulutukselleen ja edes puolittain häiriöttömälle syyteharkinnalleen. Avustajienkin aikataulutoivomukset pitäisi pystyä ottamaan huomioon.

Käytännön toimijat ovat saaneet yhä enemmän valtaa ja vastuuta oikeudenhoidon toimivuudesta tällä juttulogistisella tasolla. Suunnittelutyöltä vaaditaan yhä enemmän. Arvelen siihen kuluvan entistä suuremman osan erityisesti laamannien työpanoksesta. Samalla tuo suunnittelu on myös eettinen haaste. Miten sovittaa toimivalla tavalla yhteen esimerkiksi syyttäjänviraston ja käräjäoikeuden erilaiset painotukset ja lähtökohdat kenties pitkällekin tulevaisuuteen vaikuttavia uudistuksia toimeenpantaessa? Siinä sivussa olisi ratkaistava käräjäoikeusuudistuksen toimeenpanoon liittyvät ziljoona muuta päälle kaatuvaa kysymystä, joista osa on jollakin tavoin kytköksissä myös juttulogistisen yhtälön ratkaisuun.

Asia on mitä ajankohtaisin. Esimerkiksi oma virastoni on osapuolena kaikkien­ kolmen alueellemme sijoittuvan uuden käräjäoikeuden kanssa parhaillaan näistä asioista neuvoteltaessa. Kokemuksesta myös tiedän, että näissä neuvotteluissa – meillä ja muualla – tulee väistämättä eteen kysymyksiä, joiden toimivimmasta ratkaisusta ei olla samaa mieltä. Eihän muuten olisi oikeastaan mitään neuvoteltavaakaan. Olisiko etiikasta silloin ohjenuoraksi?

Itse näen tässä vahvan tilauksen eettisille pohdinnoille. Ne auttavat sovittamaan yhteen erilaisia intressejä. Kyse on yhtäältä neuvottelijoiden tai yhteistyöosapuolten välisistä ja toisaalta myös niiden omista sisäisistä intressipunninnoista.

Sisäisellä punninnalla tarkoitan tässä esimerkiksi sitä, kuinka otan jollakin tasapainoisella tavalla samanaikaisesti huomioon­ oman yhteisöni työhyvinvointiin ja henkilöstön jaksamiseen liittyvät seikat, käräjäoikeuden moninaiset palveluodotukset, lojaliteetin omien esimiesteni linjauksia, tuottavuuspyrkimyksiä ja laajemminkin erilaisten uudistusten tavoitteita kohtaan. Voitte arvata, että ne eivät aina suinkaan ole veljiä keskenään.

Etiikka kaipaa vuosihuoltoa

Punninnassa eri yhteistyöosapuolten erilaisten intressien välillä eettisyys johtaa kiinnittämään huomiota myös siihen kuvaan, joka toiminnasta ulospäin välittyy. Olisinko altruisti vai egoisti? Rakentaisinko talkoohengessä luottamusta yhteiseen hyvään vai ulosmittaisinko kerralla sen rajahyödyn, mihin juuri nyt ehkä on historiallinen tilaisuus? Joskus aikaisemmin vastaava neuvotteluasetelma olisi ollut vähemmän jännitteinen. Näenkin tässä yhden osoituksen siitä, että kysymys maksajasta ja oikeasta kustannuspaikasta ovat saaneet pysyvän paikan yhteistyömme agendalla.

Rikosoikeudenhoidon toimivuutta on pyritty – ja onnistuttukin – kehittämään monin uudistuksin. Järjestelmämme tunnistaa aikaisempaa paremmin prosessi­oikeudelliselta laadultaan täysin erilaiset asiat ja auttaa erottelemaan ne toisistaan. On asioita, joissa jatkossakin tarvitaan täysimittainen pääkäsittely, ja asioita, joiden oikeusturvatakeet täyttävään ratkaisemiseen riittää jokin sitä kevyemminkin resursoitu menettely. Myös erilaisia varoventtiileitä on lisätty. Prosessuaalisesta yltiölegalismista on luovuttu ja opportuniteettinäkökohtien käyttöalaa on lisätty. Esitutkinnassakaan jokaista kiveä ei enää käännetä. Saman asian poliisislangilla ilmaistakseni: juttu otetaan sieltä, mistä se lähtee.

Kuten olette havainneet, olen edellä päätynyt huomamaan, että tuomarin etiikalla on sijansa myös yhteistyömme kontekstissa sen kaikilla tasoilla. Olen vahvasti sitä mieltä, että yhteistyömme oikein ymmärretty eettisyys on samalla sen mahdollisuus. Etiikkaamme tukeutuen voimme luoda yhteisille pyrkimyksillemme kestävän perustan, joka samalla kunnioittaa eri osapuolten toiminnallista riippumattomuutta.

Tarkoitukseni edellä ei ole ollut väittää, että tuomarin etiikka olisi olennaisesti erilainen esimerkiksi syyttäjän työn eettisiin lähtökohtiin verrattuna. Lienee niin, että suurelta osin samanlaisesta lakimieskoulutuksestamme, samantyyppisestä työhistoriastamme ja samankaltaisesta arvomaailmastammekin johtuen myös ammattieettinen perustamme on muotoutunut lähes identtiseksi. Älköön se kuitenkaan estäkö meitä ymmärtämästä myös eettisen perustamme vuosihuollon tärkeyttä ja merkitystä. Etiikallemme on hyväksi, että altistamme sen keskeistäkin sisältöä aika ajoin kriittiselle itsearvioinnille.

Referaatin ja väliotsikot laatinut
Ritva Juntunen
Matti Nissisen kuva Ari Mölsä

Matti Nissisen esitelmä kokonaisuudessaan löytyy sivulta www.tuomariliitto.fi/tuomaripaiva/prime101/prime103.aspx
Linkit muihin XVI Tuomaripäivän esite­l­miin löytyvät sivulta www.tuomariliitto.fi/tuomaripaiva/prime101.aspx