Jorma Multanen toimi valvontaupseerina Espanjan sisällissodassa

Espanjan sisällissota syttyi 80 vuotta sitten. Sitä käytiin vuosina 1936–1939 vapailla vaaleilla valitun Espanjan toisen tasavallan hallituksen ja kenraali Francisco Francon johtamien kansallismielisten kapinallisten välillä.

Elokuussa 1936 solmittiin kansainvälinen sopimus, jonka allekirjoittaneet 24 valtiota sitoutuivat olemaan sekaantumatta Espanjan sisällis­sotaan. 

Sopimuksen noudattamista valvomaan Kansainliitto muodosti syyskuussa 1936 Puuttumattomuuskomitean (International Committee for the Non-Intervention in Spain). Sen tehtävänä oli tarkastaa Espanjaan pyrkiviä rahtilaivoja. Heidän joukossaan oli lainopin ylioppilas, aliluutnantti Jorma Multanen (1913–2010).

 

Kesätyö kestikin pari vuotta

Jorma Multanen pääsi ylioppilaaksi 1932 ja suoritti asevelvollisuutensa sekä reservinupseerinkurssin 1932–1933 Suomen Joutsenen valtameripurjehduksella. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi. Keväällä 1937 lain­opin opinnot olivat loppusuoralla ja Multanen haki kesätöitä, joiden saaminen oli pula-ajan vuoksi hankalaa. Tuolloin hän huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa ulkoministeriö haki valvontaupseereita Espanjaan Kansainliiton tehtäviin. Värväys kävi mutkattomasti. Kielitaito testattiin ja kysyttiin valmiutta lähteä kolmen päivän kuluttua Lissaboniin. 

Sodan piti syksyyn mennessä olla ohi, ja Multanen kuvitteli pääsevänsä tuolloin jatkamaan opintojaan. Pesti kesti kuitenkin Espanjan sisällissodan loppuun, kevääseen 1939 saakka.

Valvonta jakautui kahteen osaan. Maavalvonnassa oli noin 80 valvonta­upseeria (Observer officer), joista kahdeksan oli Suomesta. Merivalvontaan osallistui noin 550 valvonta­upseeria, joista parikymmentä oli Suomesta. 24-vuotias Multanen oli koko joukon nuorin.

Valvontaupseereiden tehtävänä oli matkustaa rahtilaivojen mukana ja tarkistaa laivan paperit ja lasti. Multanen teki 21 matkaa espanjalaisiin satamiin, 14 punaisten puolelle ja 7 Francon Espanjaan. Työ oli hyvin vaarallista, oltiinhan keskellä sotaa. Multasen ollessa Tarragonan satamassa sitä pommitettiin kahden viikon aikana 44 kertaa. 

 

Kirja 97-vuotiaana

Jorma Multanen kotiutui valvonta­upseerin tehtävistä keväällä 1939. Opinnot keskeytyivät taas, koska Multanen osallistui sekä talvi- että jatkosotaan. Kun panssarilaiva Ilmarinen lähti uppoamiseen päättyneelle matkalleen 1941, oli Multanen kirjattu sen miehistöön. Viime vaiheessa hänet oli kuitenkin siirretty tehtäviin toiselle laivalle.

Jatkosodan päätyttyä Multanen pääsi vihdoin jatkamaan opintojaan, suoritti ylemmän oikeustutkinnon ja valmistui 6.10.1944. Varatuomarin arvon hän sai 1963. Multanen toimi asianajajana eläkkeelle jäämiseensä, vuoteen 1980 saakka.  

Jorma Multanen oli koko valvonta­upseerina toimimisensa ajan pitänyt päiväkirjaa. Sen pohjalta hän aloitti kirjoittamaan 86-vuotiaana kirjaa kokemuksistaan. Kirja Suomalaisena Espanjan sisällissodassa julkaistiin omakustanteena vuonna 2010 Multasen täyttäessä 97 vuotta. 

**
Teksti: Ritva Juntunen