Jukka Kemppinen – blogisti ja kulttuurihenkilö
Jukka Kemppinen on varatuomari ja korkeimmasta oikeudesta väitellyt filosofian tohtori. Hän on toiminut muun muassa kustannusyhtiössä kustannustoimittajana ja lakimiehenä, asianajajana, korkeimman oikeuden esittelijänä, hovioikeudenneuvoksena, radio-ohjelmien tekijänä sekä informaatio- ja teknologiaoikeuden professorina. Kemppinen on runoilija, tietokirjailija, kääntäjä, kolumnisti, esseisti ja radio-ohjelmajuontaja. Julkaistuja tekstejä on ainakin 2 500. Kirjoittamisen rimakauhu on Kemppiselle tuntematon käsite.
Vuodesta 2005 Kemppinen on julkaissut blogitekstin lähes päivittäin, yhteensä yli 4 000 kertaa. Vuoteen 2010 asti hän toimi blogistina professorin tehtävän ohessa ja vasta sen jälkeen eläkkeellä ollessaan. Tämä on huikea suoritus. Sen, joka sitä vähättelee, kannattaa yrittää tehdä samaa perässä. Kemppisellä on säännöllisesti noin 3 000 lukijaa, joukossa tietenkin paljon lakimiehiä.
Tiivistahtisen blogin pitäminen on vaativaa, vaikka kirjoittaisi tekstejä vain omalta alaltaan. Jukka Kemppisen blogeissa on häkellyttävää spektrin laajuus ja asiantuntevuus. Jukka on ekspertti muun muassa kaunokirjallisuudessa, kustannustoiminnassa, kulttuurihistoriassa, eteläpohjalaisuudessa, jatkosodassa, poliittisessa historiassa, valokuvauksessa, tietotekniikassa, klassisessa musiikissa, sarjakuvissa, puukoissa, immateriaalioikeudessa ja oikeudessa kulttuuri-ilmiönä. Urheilukaan ei ole hänelle vierasta. Vaikka blogien määrä on valtava, Kemppinen ei pyöri samojen teemojen ympärillä.
Vuonna 2013 Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä Kemppinen valittiin Suomen arvostetuimmaksi blogin pitäjäksi. Tänä vuonna Suomen Kulttuurirahasto myönsi Kemppiselle eminentia-apurahan tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn. Vielä parempi huomionosoitus olisi ollut antaa Kemppiselle rahaston kunniapalkinto, joita nykyisin jaetaan varsin erikoisin perustein.
Ranskalaisen renessanssiajan kirjailijan Michel de Montaignen kehittelemän esseemuodon pilareita ovat asiantuntemus, tyyli ja näkökulma. Nämä lajit Kemppinen hallitsee. Persoonallisuutta tuovat Kemppisen oma ja hänen sukunsa saaga, joihin yleisemmät ilmiöt peilautuvat. Kemppinen kirjoittaa systemaattisen epäsystemaattisesti, niin kuin Urpo Kangas hänen väitöskirjaansa luonnehti. Blogeissa on paljon myös tajunnanvirtaa.
Kemppinen on sanonut olevan julkinen salaisuus, että hän on huono juristi. On hän sitäkin tokaissut, että onneksi hän ei ole merkittävä kirjailija. Mitähän tuohon sanoisi? Joka tapauksessa Kemppinen on omimmillaan vapaan kirjoitustyylin taitajana. Parhaat blogit, joita on julkaistu vuonna 2014 ilmestyneessä kokoelmassa ”Tuolta puolen”, ovat taiturimaisia.
Kemppinen kirjoittaa kantaa ottavasti myös oikeudellisesta elämästä. Blogien tunnisteissa ovat korkealla sijalla sanat oikeuskäytäntö, tuomarit ja tekijänoikeus. Näistä keskustelua herättävistä teksteistä saa tietenkin eniten irti lakimies, mutta ammattikunnan kannalta on tähdellistä, että ne tavoittavat myös muun Kemppistä seuraavan valistuneen yleisön.