Lainopillisessa tutkimuksessa on johdanto, jossa kerrotaan mikä on esityksen aihe. Sitten tulee usein lause: ”Käytän siitä termiä x”. Nämä lauseet ovat yleistyneet.
Kun istuimme iltapäiväpuhdetta Paavo Haavikon kanssa, tuli kielikin, sen käyttö ja sanojen merkitys puheeksi. Lassi Nummi, meidän koulun poika hänkin, totesi Haavikon silloisista suomalaisista parhaiten osaavan suomen kielen.
Kieli on kommunikaatioväline. Jotta se täyttäisi funktionsa, puhujan tai kirjoittajan ja viestin vastaanottajan on käsitettävä ilmaistu samalla tavalla. Kieli on siis yhteisöllinen asia.
Kukaan ei koskaan, missään, milloinkaan voi käyttää termiä eli käsitteen nimitystä itse määrittelemässään merkityksessä.
Saman sanan käyttäminen eri asioista ei ole iso ongelma. Kyllä sen ymmärtää milloin kuusi on puu ja milloin 6 ja että asunto-osakkaan hallinta huoneistoon on eri asia kuin hallintatestamentin tuottama hallinta. Ongelma on eri termien käyttäminen samasta asiasta.
Tällä en vastusta uudissanojen keksimistä. Minut on kutsuttu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäseneksi juridisten termien uudissanaseppona. Mutta jos termi on luonteva ja ilmaisee käsitteen olennaisen piirteen, pysyttäköön siinä ja lisättäköön attribuutteja, jos mieli tekee. Muutoin lainopin ylioppilapsi joutuu hämmennykseen, joka joillakin säilyy juristina.
Mutta kelvottomista termeistä on luovuttava. Kelvottoman termin klassillinen esimerkki on "muotosäännös". Kun puhuttuja sanoja vaihtamalla tehty sopimus on pätevä, mikä muoto äänteillä on?
Sana on käännöslaina Saksasta. Saksalaiset lainasivat sen latinasta eikä lainaaja ollut häävi latinisti. Sanan juuri ei ole form, vaan formula, menettely. Siis menettelytapasääntö.
Ja termin on kuvattava käsitteen olennaista piirrettä. Otan siitäkin esimerkin.
Itsenäiseksi kutsutaan rekisteriin merkittyä säätiötä. Kun yhdistykselle, yliopistolle etc. lahjoitetaan tai testamentataan varoja rahastoksi, sitä kutsutaan epäitsenäiseksi säätiöksi. Mutta se on kaikissa olennaisissa asioissa itsenäinen: varat on käytettävä säätäjän määrittämään tarkoitukseen, niitä on hoidettava säätäjän määräämällä tavalla, eivätkä ne vastaa "emoyhteisön" veloista. Varoja hallinnoidaan toisen yhteisön yhteydessä ja hallinnointi on sivuseikka. Sitä paitsi, niitä hallinnoidaankin itsenäisesti.
Matti Norri
