Juristikirjailija Johan Schmidtin mielestä elämässä on uskallettava ottaa riskejä

Juristikirjailija Johan Schmidtin mielestä elämässä on uskallettava ottaa riskejä

– On yllättävän vaikeaa ytimekkäästi kertoa, mistä oikeastaan on kirjoittanut. Eräs kirjan keskeisistä teemoista kuitenkin käsittelee nykypäivän mantraa siitä, että kunhan tietää mitä haluaa, sen myös saa. Tällöin on laitettava itsensä täysillä likoon. Mutta jos se on ainoa asia joka vie eteenpäin, on edessäpäin todennäköisesti aika tyhjä olo, sanoo esikoiskirjailija Johan Schmidt.

JOHAN SCHMIDT istuu kirjamessuilla yhdestä sen monista esiintymislavoista ja kertoo esikoiskirjansa keskeisestä sanomasta äidinkielellään ruotsiksi. Keskustelukumppaneina ovat toinen esikoiskirjailija ja haastattelija. Tila on tupaten täynnä seisomapaikkoja myöten.

Tapaan Johan Schmidtin ensimmäisen kerran “livenä”. Sitä ennen häneen on tänä syksynä väistämättä törmännyt lehtien palstoilla, radiossa ja televisiossa. Kirjamessuillakin hän esiintyi kolmessa eri tapahtumassa. Aika hyvin esikoiskirjailijalta.

Julkisuuden monet roolit

Julkisuutta kiinnostaa kuitenkin selvästi enemmän Johan Schmidt kuin hänen kirjansa. Tai pikemminkin se, mikä hän oli ennen kirjailijaksi ryhtymistään. Johan Schmidt on koulutukseltaan juristi ja Nokian entinen johtaja. Syksyllä 2002 hän irtisanoi itsensä keskittyäkseen kirjoittamiseen. Esikoisromaani ilmestyi syksyllä sekä suomeksi nimellä “Tästä pelistä pois” että ruotsiksi nimellä Game Over”.

Eli Helsingin Sanomien sanoin : “Esikoiskirjailija Johan Schmidt on henkilönä tiedotusvälineille todellinen herkkupala. Hän on mies, joka on toteuttanut eräänlaisen amerikkalaisen unelman: ansainnut rutkasti rahaa ja kirjoittanut kirjan.”

Mutta kun tarkastelee tarkemmin tilaisuuksia, joissa Johan Schmidt on esiintynyt, päällimmäiseksi ei nousekaan Johan Schmidt ja hänen taustansa. Päällimmäiseksi nousee teema tai aihe, jonka tilaisuuden järjestäjä on valinnut ja johon muottiin vieraat valitaan. Niinpä Johan Schmidt on saanut edustaa nelikymppisiä miehiä, jotka keskustelevat tuon ikäisten miesten kriiseistä. Toisaalla hän saa edustaa uranvaihtajia. Toisaalla taasen hänet on valittu ryhmään, joka keskustelee työelämän paineista. Yllättikö julkisuus?

– Ei yllättänyt sinänsä, ehkä sen laajuus yllätti. Jos lähtee kirjailijan uralle, kirjan markkinointi ja siihen liittyvä julkisuus tulevat väistämättä eteen. Esikoiskirjailijalle julkisuus on luonnollisesti vain hyväksi. Ongelmallista on tietysti se, että pystytäänkö erottamaan se, mitä on kirjoittanut, kirjoittajasta itsestään. Tietenkin toivoisi, että kirja olisi se, mikä pääasiassa kiinnostaisi. Uskon kuitenkin julkisuuden vähitellen laantuvan.

Ovet auki joka suuntaan

Miten tähän kaikkeen on tultu? Johan Schmidt on julkisuudessa muotoutunut edustamaan herraskaista suomenruotsalaisuutta ja hänet sijoitetaan Helsingin Etelä-Eiraan kuten kirjansa päähenkilö. Tosiasiassa Johan Schmidt ei ole asunut siellä koskaan. Tällä hetkellä hän tosin asuu Ullanlinnassa muutaman kadunvälin päässä Eirasta.

Johan Schmidt on syntynyt Turussa ja käynyt koulunsa Espoossa, joten tässäkin suhteessa julkisuuskuva poikkeaa todellisuudesta. Myöskään hän ei ole ihan tyypillinen suomenruotsalainen taustaltaan. Jo sukunimi kertoo saksalaisista juurista.

Johan Schmidtin isoisän isä Gustav tuli 1900-luvun alussa Saksasta Helsinkiin, jossa hän toimi yliopiston saksan kielen lehtorina. Hän käänsi saksaksi suomalaista kaunokirjallisuutta. Siis kirjalliset taipumukset lienevät osittain suvun perintöä. Isoisä Wolfgang seurasi isäänsä yliopistouralle toimien kirkkohistorian professorina Åbo Akademissa. Liike-elämä taas tuli tutuksi oman diplomi-insinööri-isän työuran kautta.

– Luulen, että minulle selvisi että haluan lakimieheksi, samoihin aikoihin kun menin lukioon. Minua on aina kiinnostanut miten asiat toimivat, oivaltaa uusia asioita ja lähteä soveltamaan niitä. Muita mielessä käyneitä vaihtoehtoja olivat teknillinen korkeakoulu, lähinnä tuotantotalouden linja, sekä teatterikorkeakoulun ohjaajalinja. Kieltämättä aika laaja spektri.

– Oltuani vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa tuntui kuitenkin siltä, että on parempiakin tapoja kuluttaa aikaa kuin lukea pitkää matikkaa ja fysiikkaa, ja vaihdoin ns. leikki- ja laululinjalle. Samalla tuli suljettua teknillinen korkeakoulu vaihtoehtona pois. Ja totta puhuen en usko, että teatterikorkeakoulu oli siinä vaiheessa mikään todellinen vaihtoehto: halusin pitää ovet auki moneen suuntaan ja oikeustiede tuntui sekä mielenkiintoiselta että hyvänä vaihtoehtona juuri siinä suhteessa. Pyrin ja pääsinkin Hankenille, mutta kauppatieteen opinnot jäivät muutamaan kurssiin. Todennäköisesti tähänkin vaikutti ymmärrys siitä, että ajalle on muutakin käyttöä kuin tuplatutkinnon parissa puurtaminen, Johan Schmidt kuvailee ammatinvalintaansa.

Hyppy tuntemattomaan

Kirjailijan uralle antautuminen merkitsi totaalisesti uuden oven avaamista. Johan Schmidt tunsi myös itsensä sen verran hyvin, ettei ryhtynyt kirjoittamaan työn ohella.

– Ensinnäkin olen luonteeltani sellainen, että teen täysillä sitä mitä teen. Toisaalta työni oli niin kokonaisvaltaista, että eipä siinä olisi ollut mitään mahdollisuuksia tehdä sivutoimisesti muuta.

Johan Schmidt halusi etukäteen kokeilla, tulisiko kirjoittamisesta mitään. Olihan hän juristina tottunut tuottamaan tekstiä suuriakin määriä. Sana siis oli hallussa. Mutta juridinen sopimusteksti on kuitenkin melko kaukana kaunokirjallisuudesta.

– Vaikka olinkin aikaisemmin kirjoittanut satunnaisesti kaunokirjallisuutta pöytälaatikkoon, en kuitenkaan tiennyt, pystyisinkö rakentamaan romaanin.

Ennen lopullisen päätöksen tekoa oli testattava itsensä. Kesälomansa aikana hän parin kolmen viikon aikana eristäytyi muusta maailmasta ja kokeili kirjoittamista. Syntyisikö luettavaa tekstiä? Pystyisikö hän kestämään kirjoittajan yksin-olon ja yksinäisyyden? Olihan aikaisempi työ ollut mitä suurimmassa määrin tiimityötä.

Kirjan luvuista yksi pohjautuu tänä koeaikana kirjoitetulle tekstille. Koe siis onnistui Johan Schmidtin mielestä siinä määrin hyvin, että hän päätti kirjoittaa kirjan loppuun.

– Huomasin, että kirjoittaminen tuntui hyvältä, se antoi minulle jotain, Johan Schmidt kiteyttää.

Sitä ennen oli otettava kuitenkin iso ja ratkaiseva askel: irtisanouduttava vakituisesta työstä ja heittäydyttävä tyhjän päälle. Tässä auttoivat varmaankin työelämässä opitut asiat. Niinpä Johan Schmidt kuvaileekin suurta elämänmuutostaan kuivan asiallisesti.

– Ihmisen on henkilökohtaisesti sekä työ- että yksityiselämässään uskallettava ottaa riskejä ja pistää itsensä likoon. Kirjailijaksi ryhtyminen oli minun kohdallani tällainen riskinotto, Johan Schmidt taustoittaa.

Käsikirjoituksesta kirjaksi

Mutta kirja ei ole kirja, jos se jää pöytälaatikkoon. Käsikirjoitukselle on löydettävä kustantaja. Johan Schmidtin tapauksessa se merkitsi kahden kustantajan – sekä suomen- että ruotsinkielisen – löytämistä. Vaikka Johan Schmidt on sujuvasti kaksikielinen, on hänen äidinkielensä ja ilmaisunsa luontevin kieli ruotsi. Kaksikielisyyden rinnakkaiseloa osoittanee sekin, että kirjan nimi syntyi ensiksi suomeksi “Tästä pelistä pois”. Koska vastaavaa ruotsinkielistä termiä ei yllättävää kyllä löytynytkään, valittiin ruotsinkieliseksi nimeksi englanninkielinen fraasi “Game Over”. Jälkimmäinen toiminee hyvin myös silloin, jos kirjan kääntäminen englanniksi tulee ajankohtaiseksi.

Johan Schmidt oli oman arvionsa mukaan saanut käsikirjoituksesta valmiiksi noin kaksi kolmasosaa, kun tuli ajankohtaiseksi kustantajan löytäminen. Kustannusalaa hän ei tuntenut entuudestaan, mutta sopimusjuristin kokemuksella ja yritysmaailmaa tuntevana hän ryhtyi oman verkostonsa avulla kartoittamaan alaa ja sopivia kustantajia. Myönteinen vastaus tulikin ensin suomalaiselta Tammelta.

Johan Schmidt vaikuttaa käännökseen tyytyväiseltä, vaikka myöntääkin yllättyneensä siitä, kuinka kieli muuttaa kirjan luonnetta.

– Kyllä se väkisinkin on hieman erilainen kirja, johtuen lähinnä kielten luonne-eroista. Suomenkielinen versio on selvästi jollain lailla ronskimpi.

Kun käsikirjoitus on valmis, astuvat kuvaan mukaan myös kustannustoimittajat muokkaamaan sitä. Tästä yhteistyöstä Johan Schmidtillä on myönteisiä kokemuksia, vaikka kirja lyheni lähes 60 sivua ja yksi rinnakkaistarina jäi kertomatta. Johan Schmidt luotti kuitenkin ammattilaisiin. Etenkin, kun molemmissa kustantamoissa kannatettiin lyhentämistä.

Arvosteluja laidasta laitaan

Kirjan julkitulon jälkeen kirjailija joutuu seuraavaan koitokseen: arvostelijat ja etenkin lukijat ottavat tekstin vastaan. Arvosteluihin Johan Schmidt tuntuu suhtautuvan hyvin tyynesti. Lakonisesti hän toteaa niitä olevan laidasta laitaan. Valtavaa eroa ei ole siinä, kumman kielistä kirjaa arvostelut koskevat. Molemmat versiot ovat saaneet sekä myönteistä että kielteistä palautetta.

– Kielteisintä ääripäätä edustaa ehkä Hufvudstadsbladet, jonka arviota jotkut ovat jopa kuvanneet sanalla “himomurha”. Myönteisin lienee ollut julkaisu Forum för Ekonomi och Teknik, jonka mukaan kyseessä on IT-Suomen uusi Gilgamesh-eepos. Hyvin myönteinen oli myös Ruotsissa ilmestynyt arvostelu, jonka mukaan Jörn Donner on saanut haastajan.

Arvostelujen vaihtelevuudesta Johan Schmidt ei siis kanna huolta. Hyvin kirjoitettu – kielteinenkin -arvostelu ilahduttaa ja kannustaa. Pikkuisen harmistuneena Johan Schmidt toteaa, että jotkut arvostelijat eivät selvästi ole lukeneet kirjaa edes kokonaan, niin paljon asiavirheitä joissakin arvosteluissa esiintyy.

– Työtäänhän arvostelijatkin tekevät. Arvosteluja kirjoitetaan usein juttupalkalla, ja tällöin tulee ilmeisesti joskus kiire. Toinen valitettavakin trendi näyttää olevan se, että kirjoitetaan oma arvostelu jonkun toisen aikaisemmin kirjoittaman arvostelun pohjalta, Johan Schmidt kuvailee kokemuksiaan arvostelijoista.

Lukijoiden erilaisiin reaktioihin ja näkökulmiin Johan Schmidt suhtautuu selvästi lämmöllä ja ymmärryksellä. Hän antautuu myös innostuneesti keskusteluun kirjansa henkilöiden luonteenpiirteistä ja valinnoista. Innostuneesti hän kuvailee myös, miten erilaisia puolia ja piirteitä eri lukijat ovat kirjasta löytäneet. Osa löytää sieltä nuoruuden muistoja, osa omaa elämäntilannettaan peilaavia asioita.

Uusi kirja tekeillä

Entäs seuraavat ovet: minne ne aukeavat ja mihin suuntaan vievät? Johan Schmidt aikoo viipyä kirjailijana vielä ainakin jonkun aikaa. Uusi käsikirjoitus on ollut jo jonkun aikaa työn alla.

– Ihan varmasti en osaa vielä sanoa, mihin suuntaan kirja ja sen aihe minua vievät. Yksi teema on kuitenkin juurettomuus. Eräs päähenkilöistä on pitkään muualla maailmassa asunut paluumuuttaja. Jatko-osaa esikoisromaanille ei siis ole tulossa.

Samalla Johan Schmidt jatkaa edellisen kirjan markkinointia. Hyvin tiukkaan hän vaikenee kirjan painosmäärästä ja myyntiluvuista, joista on julkisuudessa esiintynyt virheellistä tietoa. Ne ovat liikesalaisuuksia. Tarkan harkinnan ja laskelmoinnin paikka on, milloin kirjaa kannattaa viedä Suomen ulkopuolelle, jos se ylipäätään kannattaa.

Entä jatkuuko kirjailijan ura pitkään vai onko tarkoitus palata takaisin juristin töihin? Tässä kohtaa Johan Schmidt muuttuu epäröiväksi.

– En todellakaan tiedä. Mutta kyllä tekevälle aina töitä löytyy!

Johan Schmidtin kirjan sivujuonteena kulkee
TARINA ERILAISISTA JURISTEISTA

Johan Schmidtin kirja “Tästä pelistä pois” on kertomus neljän miespuolisen ystävän vaiheista noin kahdenkymmenen vuoden ajalta. Peräti kolmella heistä on juristin koulutus. Neljäs on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi. Kirjan varsinainen päähenkilö Niklas on lisäksi kauppatieteiden maisteri. Varsinaisissa juristin tehtävissä Niklas ei ole toiminut lainkaan. Martin aloitti työuransa asianajotoimistossa, mutta siirtyi sitten kirjailijaksi. Asianajajana edelleen toimiva Stefan on henkilöistä ainoa, joka on jäänyt juristin tehtäviin.

Kirjassa päähenkilöiden lakimiestausta ei kovin voimakkaasti korostu, paitsi Stefanin kohdalla. Kirjan selailemalla lukeva ei välttämättä sitä edes huomaa. Niklaksen juristitausta pilkahtaa vain parissa kirjan kohdassa.

Kun kirjaa lukee tarkastelemalla kirjan päähenkilöitä heidän juristitaustaansa vasten, havaitsee, että kirjasta piirtyy melko myönteinen kuva juristeista, toisin kuin kirjallisuudessa yleensä. Johan Schmidt myöntää tämän havainnon oikeaksi. Hän kertoo tarkoituksella halunneensa tehdä juristeista inhimillisiä. Seuraava katkelma taustoittaa melko hyvin kirjan lakimiehiä.

“Kaikki olivat hiukan yllättyneitä, kun Martin muutamaa vuotta myöhemmin ilmoitti aloittavansa työt yhdessä kaupungin isoista asianajotoimistoista. Tosin hän oli ollut siellä jo kesäisin, mutta ihmisethän tekivät kesäisin vaikka mitä kummallista. Niklaskin oli ollut yhden kesän levittämässä asvalttia Turuntielle.

Toisaalta Niklas ei tiennyt, mitä hän oli kuvitellut Martinin ryhtyvän tekemään. Martinia oli jotenkin vaikea kuvitella lakimieheksi, eikä Niklas ollut edes koskaan ymmärtänyt, miksi Martin oli alkanut opiskella lakitiedettä valtiotieteiden tai jonkin vieläkin filosofisemman alan sijasta. Joskus myöhemmin Martin sanoi, että se johtui varmasti kotipaineista; elämässä piti tehdä jotain tuottavaa, ja juridiikka oli tuntunut tuottavista opiskeluvaihtoehdoista kaikkein filosofisimmalta. Niklas ei kysynyt häneltä koskaan, mitä filosofista tai tuottavaa hän siinä näki. Ja myös Martin oli havahtunut todellisuuden.

Hän ei aloittanut missään kehnossa toimistossa vaan kaupungin parhaassa. Myös Stefan päätyi sinne, mutta vasta tehtyään lyhyehkön käynnin pienemmässä toimistossa. Stefania ei ollut palkattu ensimmäisellä yrityksellä, mutta lopulta hänen sitkeytensä ja päättäväisyytensä olivat tuottaneet tulosta. Niklas oli aina katsonut Stefanin olevan kuin luotu asianajajaksi, ja asianajaja Stefanista myös tuli. Hänestä itsestään ei tullut koskaan juristia muuten kuin paperilla.”

Kirjan päähenkilöillä on siis samaa työtaustaa kuin Johan Schmidtillä itsellään: kokemusta asianajotoimistosta ja liike-elämästä. Nytpä onkin oiva tilaisuus selvittää Johan Schmidtin käsitys siitä, mikä ero on asianajajana ja liikeyrityksessä työskentelemisen välillä.

“Asianajaja on konsultti, parhaimmillaan erinomainen sellainen, mutta varsinaiset päätökset tekee aina päämies. Ja yrityksissä ei yleensä ole pulaa mielipiteistä vaan päätöksistä. Siksi yhtiössä työskentelevällä lakimiehellä ei ole, ainakaan hänellä ei pitäisi olla, mahdollisuutta vetäytyä konsultin rooliin. Hänen on kyettävä tekemään päätöksiä itsenäisesti ja omissa nimissään. Mitä parempi hän on, sen laajemmaksi kasvaa luottamus ja asioiden kirjo joista hän päättää. Toinen merkittävä ero on se, että asianajaja melkein poikkeuksetta on ulkopuolinen, kun taas lakimies, joka toimii yrityksessä on osa jotain suurempaa, niin voitossa kuin tappiossa. Tätä tosiasiaa eivät hyvät tuntitaksat pidemmän päälle pysty muuttamaan”, Johan Schmidt kiteyttää.

 

Kuka?

• Johan Christian Schmidt

• Syntynyt 16. tammikuuta 1965 Turussa

• Koulutus:
– Ylioppilas 1984, Mattlidens Gymnasium, Espoo
– Varusmiespalvelus: Dragsvik 1985, reservin luutnantti
– Oikeustieteen kandidaatti 1990, Helsingin Yliopisto

• Työura:
– Asianajotoimisto Roschier-Holmberg & Waselius (nyk. Roschier Holmberg): Avustava lakimies 1991–1994,
– Nokia Telecommunications (nyk. Nokia Networks) ja Nokia Oyj Lakimies 1994–1998, Johtaja, lakiasiat 1998-2000 Johtaja, Nokia New Growth Businesses 2000–2002
– Vapaa kirjailija 2002 alkaen

• Siviilisääty: elää avoliitossa

• Lapsi: 8 v. poika aikaisemmasta avioliitosta

• Harrastukset: kirjallisuus, valokuvaus, musiikki ja maalaus