Juristin vähimmäis­palkkasuositus on 4 720 euroa kuukaudessa

Suosituksella on vaikutusta myös juristien myöhempään palkkakehitykseen.

– Tilastojen mukaan liiton vähimmäispalkkasuosituksella on erittäin suuri vaikutus vastavalmistuneiden palkkoihin, ja toisaalta suositus vaikuttaa myös myöhemmässä uravaiheissa olevien ansioihin, toteaa Juristiliiton toiminnanjohtaja Jore Tilander.

Vähimmäispalkkaa korotettiin noin 2 prosentilla.

Juristiliiton tuorein palkkatutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin tänä keväänä. Liiton hallituksella on kuitenkin ollut vähimmäispalkkasuositusta linjatessaan käytössään tuoreen palkkatutkimuksen ennakkotiedot. Tutkimus perustuu jäsenten ilmoittamiin lokakuun 2023 palkkatietoihin.

– Palkkatutkimuksen lisäksi vähimmäispalkkasuosituksemme perustuu yleiseen työmarkkinatilanteeseen.

Palkkatutkimus osoittaa, että vähimmäispalkkasuosituksella on selkeä vaikutus alan aloituspalkkoihin. Suositusta noudatetaan erittäin laajasti yksityisellä sektorilla, ja se kirittää ansiokehitystä myös niissä organisaatioissa, jotka eivät maksa vähimmäispalkkasuosituksen mukaisesti.

Suosituksella on erittäin suuri vaikutus vasta­valmistuneiden palkkoihin.

Tilander korostaa myös, että vähimmäispalkkasuositusta annettaessa Juristiliitto on halunnut jatkaa aiempien vuosien linjakasta ja maltillista toimintaansa. Tämän vuoksi suositusta myös noudatetaan laajasti työmarkkinoilla.

Ongelmia vähimmäispalkkasuosituksen noudattamisessa on julkisella sektorilla ja osassa yksityisen sektorin pieniä työpaikkoja. Toisaalta suositus vetää tutkitusti ylemmäs myös kaikkein matalimpia palkkoja.

Lue lisää vähimmäispalkkasuosituksesta Juristiliiton sivuilta juristiliitto.fi