K. J. Ståhlberg -mitali tasavallan presidentti Sauli Niinistölle

K. J. Ståhlberg-mitalin luovuttivat Lakimiesliiton puheenjohtaja, hovioikeudenlaamanni Asko Nurmi (oik.), hallituksen puheenjohtaja, apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä ja toiminnanjohtaja Jore Tilander. Liiton varapuheenjohtaja, professori Tuula Linna oli estynyt pääsemästä tilaisuuteen.

Lakimiesliiton puheenjohtaja Asko Nurmen puhe mitalin luovutustilaisuudessa:

Herra Tasavallan Presidentti

Suomen Lakimiesliitto on jakanut K. J. Ståhlberg -mitalia vuodesta 1989. Mitalisäännön mukaan se myönnetään henkilölle, jonka toiminnalla on ollut huomattava merkitys kansallisesti tai kansainvälisesti yhteiskunnalle, lakimieskunnalle, oikeuselämälle tai oikeustieteelle.

Tällä kertaa mitalin saajaksi on valittu henkilö, jonka osalta nuo edellä olevat ”tait” voidaan korvata sujuvasti ”ja”-sanalla.

Aiemmin palkittujen kiistämättömiä ansioita vähääkään vähättelemättä voi todeta, että nyt palkitun lakimiehen uran monipuolisuus on vaikeasti vertaansa hakeva. Hän on toiminut lainkäyttötehtävissä sekä julkisella puolella, hovioikeudessa, että yksityisellä puolella, asianajotehtävissä; kunnallispolitiikassa, kansanedustajana, perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, puolueensa puheenjohtajana, oikeusministerinä, valtionvarainministerinä, eduskunnan puheenjohtajana, korkeissa kansainvälisissä rahoitusalan tehtävissä ja toimii toista kautta tasavallan presidenttinä. Lisäksi hän on, paitsi eräiden vähäisempien tieteenalojen, myös oikeustieteen kunniatohtori, kolminkertainen.

Herra Tasavallan Presidentti on tottunut saamaan urallaan runsaita äänimääriä osakseen, viimeksi presidentinvaaleissa ensimmäisellä kierroksella yli 62 % äänistä. Rinnastamatta asioita totean, että Lakimiesliiton hallituksessa mitalin saajan osalta ei tarvittu äänestyksiä, ja kannatus oli 100 %.

Perinteisesti mitali on luovutettu joka toinen vuosi Lakimiespäivän yhteydessä. Vaaliteknisistä syistä mitalin luovutetaan kuitenkin tällä kertaa poikkeuksellisesti päivän jälkeen.

Näillä saatesanoilla pyydämme Teitä, Herra Tasavallan Presidentti, vastaanottamaan Suomen Lakimiesliitto ry:n K. J. Ståhlberg -mitalin, joka näin ensimmäistä kertaa luovutetaan tasavallan presidentille.