Poliittinen kenttä ja suuri yleisö eli oikeastaan kaikki yllättyivät, kun hallitusneuvottelujen päätteeksi neuvottelujen vetäjä Juha Sipilä ilmoitti oikeusministerin ja työministerin tehtävien antamisesta samalle henkilölle, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana puolisentoista vuotta toimineelle Jari Lindströmille. Kesällä 50 vuotta täyttänyt Lindström kertoi itsekin osanneensa vähän odottaa työministerin salkkua, mutta oikeusministeriys tuli hänelle kuten kaikille muillekin ”puskista”. Lakimiesuutiset haastatteli Lindströmiä elokuun loppupuolella, kun hän oli toiminut oikeusministerinä kolme kuukautta.
– Homma on lähtenyt sujuvasti käyntiin. Oikeusministeriön asiat ovat minulle haastavampia, koska en ole aikaisemmin ollut niiden kanssa tekemisissä. Tämä on vaatinut paljon paneutumista, Lindström kertoo ministeripestin alkutaipaleesta.
Oikeusministeriön virkamiehiä Lindström kehuu vuolaasti.
– Olen saanut asioiden kommentointiin hyvin vinkkejä virkamiehiltä, ja vastaanotto on ollut muutenkin hyvä. Aina tulee apua, kun pyytää.
Rangaistukset kuohuttavat
Uusi ministeri joutui heti alussa vauhdikkaisiin tilanteisiin, kun keskustelu rangaistustasoista velloi kesällä.
– Osasin kyllä odottaa, että rangaistuksista puhuminen nostaa tunteita pintaan. En kuitenkaan arvannut, kuinka voimakkaita reaktiot voivat olla. Sain näissä asioissa aika paljon lokaa niskaan kesällä, mutta palaute muuttui positiivisemmaksi, kun kerroin, että käynnistämme rangaistustasoja koskevan selvitystyön.
Lindström kertoo, että Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti Krimo toteuttaa selvityksen puolitoista vuotta kestävällä kolmivaiheisella prosessilla, jossa kysytään näkemyksiä valikoiduilta kansalaisilta sekä alan ammattilaisilta, kuten tuomareilta, ja sen lisäksi laaditaan erillinen paneelikysely.
– Kansalaisten oikeustajuhan on sinänsä mahdoton määritellä, sehän on jokaisella omansa. Pointti on se, että usein kyseenalaistetaan, onko tuomio missään suhteessa rikokseen, esimerkiksi raiskaustapausten yhteydessä, Lindström sanoo.
– Näistä asioista oli olemassa todella vähän faktaa ja tutkittua tietoa, joten oli perusteltua, että tämä hanke aloitettiin. Jotkut oikeusoppineet tulivat puolelleni ja jotkut olivat vastaan, mutta en minä siitä yöunia menettänyt. Minusta on hyvä, että selvitetään asia eikä tehdä mutun perusteella. Eihän tässä välttämättä tarvitse puuttua niinkään lainsäädäntöön vaan siihen, miten näitä asteikkoja käytetään, ministeri linjaa.
Rikoksen uhrin asemaa koskeva kysymys on Lindströmin mielestä merkittävä myös käsittelyaikojen pituuden suhteen.
– Ilman muuta pitää nopeuttaa ja notkeuttaa. Tekniikalla voidaan nopeuttaa juttuja, ja aikaa pitäisi jäädä oikeasti riitaisiin ja vaikeisiin asioihin. Mitään jauhesammuttimen kokoisia asioita ei pitäisi tulla tuomioistuimiin. Nopeutettu käsittely ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että hutiloiden tehdään. Oikeusturva pitää aina muistaa, se on osa uhrin asemaa.
Oikeus- ja työministeri on kiireinen mies. Kun yhdenkin ministerinpestin hoitamisessa varmasti riittää hommaa, miten Lindström jakaa aikansa kahden ministeriyden välillä?
– Oikeusministerinä olen ministeriön päällikkö, joten se on siinä mielessä ensisijainen. Viikkoni jakautuu suurin piirtein niin, että olen oikeusministeriössä sovitut kolme päivää ja työ- ja elinkeinoministeriössä kaksi päivää viikosta. Tämä helpottaa esimerkiksi sihteereiden ja virkamiesten työtä. Fyysisesti virastot ovat lähellä toisiaan, joten suurta ongelmaa ei tässä vielä ole ollut.
Oikeusministeriön hallinnonalan resurssit puhuttivat viime syksynä paljon, ja lopulta hallitus varasi hallitusohjelmassaan sisäiseen turvallisuuteen ja oikeudenhoitoon 50 miljoonan euron lisämäärärahan, josta oikeusministeriön osuus on ministeriön budjettiesityksen mukaan 19 miljoonaa. Ei talous silti ruusuiselta näytä.
– Oikeusministeriössä on aina tehty vastuullisia budjettiesityksiä, on oivallettu talouden realiteetit. Tämä vuosi ei tee poikkeusta. Ei ole ylimitoitettu tai rakennettu tuulentupia, Lindström kertoo.
Käräjäoikeusverkostosta päätös syksyllä
Käräjäoikeusverkosta kysyttäessä ministerin ilme vakavoituu. Asia selvästi mietityttää.
– Minulla on kokemusta näistä tilanteista, koska viime vaalikaudella tehdyssä hovi- ja hallinto-oikeusuudistuksessa kotikaupunkini Kouvola jäi lehdellä soittelemaan. Sen verran olen eri toimijoita jo tavannut, että tuomioistuinpalvelun olemassaolo merkitsee alueille ja kaupungeille todella paljon. En ole vielä asiasta päättänyt, mutta informaatiota olen saanut roimasti, Lindström kertoo.
Lindström painottaa, että käräjäoikeusverkoston kehittäminen ei tarkoita pelkästään tuomioistuinten lakkautuksia.
– Pitää tehdä teknisiä muutoksia saleihin ja istuntopaikkoihin, että saadaan tehokkuutta lisää. Tämän yhtälön kanssa painitaan, että toisaalta tarvitaan rahaa ja toisaalta joudutaan niukkenevin resurssein tekemään asioita.
Lakimiesliitto selvitti taannoin, että edellisen käräjäoikeuksien lakkautusaallon jälkeen asianajotoimistojen määrä oli vuosina 2008–2014 vähentynyt 15 prosentilla ja niissä työskentelevien asianajajien määrä 20 prosentilla kaupungeissa, joista käräjäoikeus lakkautettiin. Lindström ymmärtää tilanteen eikä ihmettele asianajopalveluiden katoamista lakkautuspaikkakunnilta.
– Kun itselläni on paperiteollisuustausta, niin vertaisin tätä tilannetta siihen, kun tehdas lähtee paikkakunnalta. Se tarkoittaa sitä, että myös alihankkijoilla on silloin tiukkaa.
Syksyn mittaan ministeri lupaa päätöstä käräjäoikeusverkosta.
– Ei tässä enää kauaa mene. Täytyy käydä vielä vähän keskusteluja muutamien tahojen kanssa, sitten alkaa päätös olla valmis.
Tarvitaan uusia tapoja tehdä paremmin
Tuomioistuinhallinto on Lakimiesliitolle tärkeä hanke, joka on ollut enemmän tai vähemmän pöydällä jo yli 10 vuoden ajan. Viime aikoina edistystä on tapahtunut hankkeen kirjaamisella oikeudenhoidon uudistamisohjelmaan sekä Pekka Nurmen ja Tatu Leppäsen laatiman erittäin positiivisen vastaanoton saaneen arviomuistion muodossa.
Jari Lindström kuvailee tahtotilaansa tuomioistuinhallinnon suhteen vielä neutraaliksi.
– Kaiken päällekkäisyyden poistaminen esimerkiksi tuomioistuinten hallinto- ja tukitoiminnoista on viisasta. Mitä maksaa, mikä on hyöty, niitä pitää puntaroida, Lindström linjaa.
Selkeitä päätöksiä etenemisestä ei ole vielä olemassa.
– On tämä vielä pikkuisen hakusessa, mutta ei sitä ole siirretty mihinkään laatikkoon odottamaan aikaa parempaa. Jumppaamista tämä kyllä vielä vaatii.
Lindström avaa tuomioistuinhallinnon yhteydessä hallituksen näkemystä kärkihankkeista.
– Menemme kärkihankemaailma edellä ja tähän liittyy oikeushallinnon puolella monta asiaa: vankilaverkko, käräjäoikeusverkko, tekniikka ja niin edelleen. Kärkihankkeen pitää olla jotain sellaista, joka tuo jotain uutta ja josta tulee uusi tapa toimia, ei vain olemassa olevan jatkamista. Tehdään jotain uudella tavalla, tehokkaammin, paremmin. Tuomioistuinhallintohan mahtuu hyvin siihen, mutta viime kädessä raha kuitenkin painaa aika paljon.
Lindström ei pidä lainkaan mahdottomana laajapohjaisen työryhmän perustamista tuomioistuinhallintoa suunnittelemaan.
– Oikeushallinto on iso kokonaisuus. Mielellään tekisin kaikki linjaukset kerralla, ja näistä täytyy tietysti käydä keskustelut myös hallituskumppaneiden kanssa. Nämä ovat koko hallituksen hankkeita.
Paikallisen sopimisen täytyy olla sopimista, ei sanelua
Työelämän lainsäädäntö on Jari Lindströmille muuta juridiikkaa tutumpaa hänen luottamusmiestaustansa vuoksi. Työ- ja elinkeinoministeriössä Lindström vastaa työllisyys- ja yrittäjyysasioista, maahanmuuttajien kotouttamisesta, työelämän kehittämisestä sekä kuluttaja- ja kilpailupolitiikasta.
– Työelämän lainsäädännön kehittäminen tulee kärkihankkeiden kautta, minulla on vastuullani muun muassa kannustinloukut ja paikallinen sopiminen. Teemme monessa asiassa vahvaa yhteistyötä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa, Lindström kertoo.
Paikallinen sopiminen on Jari Lindströmille läheinen aihe.
– Siitä ovat työmarkkinapuolella kaikki vähän omaa mieltä. Minusta paikallinen sopiminen tarkoittaa sitä, että työpaikoilla voidaan yhä enemmän sopia työhön liittyvistä asioista. Työehtosopimusten yläpuolellahan voidaan paikallisesti sopia vaikka mistä, kun mietitään, voiko jossain poikkeustilanteessa tehdä toisin.
Jari Lindströmkin odottaa yhteistoiminta-asiamies Harri Hietalan selvitystä asiasta.
– Hietalan toimeksianto loppuu lokakuussa, sitten tiedetään enemmän, Lindström toteaa.
Työministeri näkee, että äänenpainot paikallisen sopimisen suhteen ovat vuosien varrella pikkuhiljaa muuttuneet sille myönteisemmiksi.
– Minusta olennaista on, että siinä on se sana sopiminen. Jos asiasta ollaan erimielisiä ja silti esimerkiksi työnantaja tekee jotain, niin silloinhan se on sanelua eikä sopimista. Oikein käytettynä paikallisella sopimisella voidaan tehdä paljon hyviä asioita.
Älkää antako sen häiritä
Entä mitä erityistä oikeus- ja työministeri haluaisi sanoa Lakimiesuutisten lukijoille, joista luonnollisesti suurin osa on Lakimiesliiton jäseniä?
– Ehkä sen, että vaikka en ole juristi eikä minulla ole alan koulutusta, älkää antako sen häiritä. Alussa tuli kaikenlaista palautetta, mutta ei se mitään. Päähän siinä hajoaisi, jos näitä joka päivä miettisi. Tämä on työ ja teen tätä työtä niin hyvin kuin osaan, ja sitten saa antaa tuomion, olinko hyvä vai huono.
Jari lindström, 50
- Juha Sipilän hallituksen oikeus- ja työministeri
- Kansanedustaja vuodesta 2011
- Toiminut perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana sekä varapuheenjohtajana
- Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen 2011–2015
- Ympäristövaliokunnan jäsen 2011–2015
- Kaksi ammattikoulututkintoa
- Työskenteli aiemmin paperimiehenä
- Vaimo ja yksi lapsi
Teksti: Mikko Salo
Kuva: Vesa Tyni
