Seuraava tilanne on tuttu jokaiselle, joka on kerrankin käyttänyt jotain julkista liikennevälinettä, linja-autoa, raitiovaunua tai junaa.
Ihmiset istuvat etupäässä omissa oloissaan. Yksi torkkuu, toinen lukee, kolmas tuijottaa ulos ikkunasta. Osa puhuu kännykkäänsä, useimmat toki hiljaisella äänellä ja kääntyneinä pois kanssamatkustajista. Mutta aina on joukossa yksi – pahimmassa tapauksessa useampiakin – joka kaipaa kuulijakuntaa. Kasvot kohti muita matkustajia kuin näyttämöllä ikään hän kailottaa kovalla äänellä henkilökohtaisia asioitaan, sydänsurujaan, uusimman poikaystävän kaikinpuolista ihanuutta, perheriitoja, rahavaikeuksiaan, omia ja tuttavien sairauksia yksityiskohtineen, ties mitä. Enemmän tai vähemmän tarkat henkilötiedot kuuluvat asiaan. Hiljainen enemmistö yrittää nolostuneena sulkea korvansa, mikä on epäonnistumaan tuomittu yritys, kiusaantuu ja kiukustuu. Ihan syystä, ei kenenkään tarvitse alistua kuuntelemaan moisia vuodatuksia.
Ristiriitaista asiassa on se, että jos joku saisi päähänsä julkaista vuodatukset jossain mediassa, kailottajat nostaisivat valtaisan porun vihastuneina yksityisyytensä loukkaamisesta. Mutta kukaan ei tietenkään julkaise niitä, koska kukaan ei ole heistä vähääkään kiinnostunut eikä heitä koskeva uutinen myy yhdenkään lehden yhtään numeroa. Heitä suojaa ennen kaikkea se, että he ovat niin – taviksia. Tosin kaikkivoipa media pystyy tekemään taviksestakin julkkiksen – onhan se nähty – jolloin he tietysti lakkaavat puhumasta yksityisistä asioistaan julkisessa kulkuneuvossa. Eihän kukaan oikea julkkis sitä tee.
Kanssamatkustajien asema ei tunnu kiinnostavan ketään. Heidän ei ilmeisesti auta muu kuin kuunnella ja kestää. Yritäpäs mennä sanomaan kailottajalle, että hän voisi puhua hiljempaa. Olen kerran yrittänyt, lentokoneessa, enkä tee sitä toisten. Silloinen kailottaja, keski-iän ylittänyt, muutakin kuin kansalaisluottamusta hiukan nauttinut, sinänsä siisti herrahenkilö ei tosin puhunut kännykkään – se ei tainnut olla lentokoneessa sallittuakaan – vaan käytävän yli tuttavalleen. Pyysin, ihan kohteliaasti, häntä puhumaan hiukan hiljempaa, eikä häneltä saamani vastaus unohdu ihan heti. Mutta elleivät kotikasvatus ja hyvät tavat riitä hillitsemään äänenkäyttöä, asiasta pitäisi ehkä säätää laki. Se voisi olla nimeltään “laki kanssamatkustajien suojaamisesta häiritsevältä äänenkäytöltä julkisissa kulkuneuvoissa”. Voisin jopa ajatella äänestäväni puoluetta, joka tekee asiasta lakialoitteen.
Toivotan rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille. Sulkekaa kännykät pyhien ajaksi. Kirjoittakaa sen sijaan joulukirje.
