Kansainvälistyvää opetusta Turussa
Oikeustieteellinen koulutus alkoi Turussa vuonna 1961 – ellemme turkulaisina (uhka)rohkeasti kiistä Helsingin yliopiston yksinoikeutta vuonna 1640 aloittaneen Turun Akatemian perinteeseen. Erityisesti professori T. M. Kivimäki ajoi suunnitelmaa, jonka mukaan Turussa olisi koulutettu ensi sijassa liikejuristeja. Sellaisena suunnitelmaa ei kuitenkaan toteutettu. Voitaneen pikemminkin sanoa, että alkuvuosikymmeninä tiedekunnassa seurattiin korostuneen tarkasti Helsingin oikeustieteellisen tiedekunnan linjauksia. Turun tiedekunta ei halunnut kilpailla omaperäisillä ratkaisuilla isoveljensä kanssa ja ottaa samalla riskiä, että sen kasvatit olisivat voineet leimautua eräänlaisiksi toisen luokan lakimiehiksi. Myös säädösten tarjoama liikkumavara koulutuksen suunnittelussa oli suhteellisen pieni. Tiedekuntien toimintavapaus on sittemmin kasvanut kerta kerralta, kun säädöksiä on muutettu. Kehityksen jonkinlaisena päätepisteenä voitaneen pitää ns. Bolognan prosessin tuloksena annettua vuoden 2004 asetusta, johon on yhdistetty kaikkia yliopistotutkintoja koskevat säännökset ja joka vastaavasti on sisällöltään hyvin yleispiirteinen. Oikeustieteellistä koulutusta antavien tiedekuntien valta – ja samalla vastuu – tutkinnon suunnittelussa on nyt suurempi kuin vuosisatoihin. Turun tiedekunta, joka on nimetty opetuksen huippuyksiköksi vuosina 1997–1998 sekä koulutuksen laatuyksiköksi vuosina 1999–2000 ja 2004–2006, pyrkii omalta osaltaan käyttämään vastuullisesti tätä valtaansa. Yleistutkintoja ja valinnanvapautta Kaikkien oikeustieteellisten tiedekuntien tärkeä yhteinen lähtökohta viimeisimmässä tutkinnonuudistustyössä on ollut ajatus yleistutkinnoista: oikeustieteen maisterin ja oikeusnotaarin tutkintojen on annettava jokaiselle valmistuneelle perusvalmiudet toimia millä tahansa oikeudellista asiantuntemusta vaativalla alalla. Tämä yleistutkintoluonne on ollut juristitutkintojen eräs perinteinen vahvuustekijä, eikä se näytä menettäneen merkitystään. Nyky-yhteiskunta edellyttää paitsi erikoistumista myös laaja-alaisuutta ja valmiutta siirtyä joustavasti tehtävistä toisiin. Yleistutkintopohja tarjoaa opiskelijoille ja valmiille lakimiehille hyvät edellytykset vastata näihin haasteisiin. Yleistutkintolähtökohta ei estä rajoitettua erikoistumista jo opintojen kestäessä. Esimerkiksi Turussa on vuoden 1996 tutkinnonuudistuksesta lähtien vajaa puolet opiskeltavasta aineksesta riippunut tavalla tai toisella opiskelijoiden omista valinnoista. Tätä ainesta tullaan ensi syksynä käynnistyvässä uudessa tutkinnossa edelleen hieman kasvattamaan. Näin on tämänhetkisen käsityksen mukaan tultu suunnilleen niille rajoille, joille valinnanvapaus voidaan yleistutkintotavoitetta vaarantamatta ulottaa. Tyypillistä opiskelijoiden omista ratkaisuista riippuvaa ainesta ovat Turussa valinnaiset opintojaksot. Nämä opintojaksot ovat ongelmakeskeisiä ja usein oikeudenalat ylittäviä. Niillä pyritään käsittelemään erityisesti sellaisia yhteiskuntakehityksen esiin nostamia ongelmakokonaisuuksia, joita perinteisessä oppiainepohjaisessa opetuksessa ei voida ottaa riittävässä määrin huomioon. Esimerkkeinä viimeaikaisesta runsaasta kurssitarjonnasta voidaan mainita vaikkapa viestintäoikeuden, kansainvälisen kaupan ja kansainvälisen ympäristöoikeuden kurssit. Suppeahkoina ja alaltaan vaihtelevina valinnaiset opintojaksot antavat monipuolisen ”paletin” käytettäväksi erikoistumiseen opiskelijan oman harkinnan mukaan. Ongelmaksi voi toisaalta kriitikon mielestä muodostua tutkinnon pirstaleisuus. Lääkkeeksi tähän vaaraan ollaan Turussa kehittämässä tyypillisiä valinnaisia opintojaksoja pidempiä ja laaja-alaisempia erikoistumisjaksoja. Erikoistumisjaksot koostuvat lähtökohtaisesti yhden oppiaineen alueelta, mutta oppiaineet voivat suunnitella myös yhteisiä kokonaisuuksia toisiinsa limittyvistä aihepiireistä. Yleistutkintoideologian mukaisesti näitä jaksoja on suoritettava kaikkiaan neljän ennalta määrätyn oppiaineryhmän alueelta mukaan lukien oikeuden yleistieteet. Sivuaineita yli tiedekuntarajojen Oikeustieteelliseen yleistutkintoon tähtäävässä koulutuksessa painopisteen on tiedekunnan näkemyksen mukaan oltava selkeästi juridiikassa. Tunnettu tosiasia on kuitenkin, että oikeudelliselta asiantuntijalta edellytetään yleisesti myös muuta kuin juridista osaamista. Tällaisia tarpeita on Turun tiedekunnassa pyritty tyydyttämään sisällyttämällä tiedekunnan opetustarjontaan esimerkiksi oikeustaloustieteen, yritystalouden, oikeussosiologian, kriminologian, oikeuslääketieteen, kielten, viestinnän ja tiedonhallinnan opintojaksoja. Pysyväismääräykset tarjoavat opiskelijalle jatkossa mahdollisuuden yli puolen vuoden omavalintaisiin ei-juridisiin opintoihin sen aineksen lisäksi, joka tutkintoon sellaisenaan sisältyy. Valinnanvapauden tosiasialliseen hyödyntämiseen tarjoavat välineen esimerkiksi sivuaineopinnot Turun yliopiston toisissa tiedekunnissa taikka kahdessa muussa turkulaisessa yliopistossa, Åbo Akademissa tai Turun kauppakorkeakoulussa. Esimerkkinä menestyksekkäästä tiedekuntarajat ylittävästä koulutusohjelmasta voidaan mainita jo 1970-luvulla käynnistynyt ympäristönsuojelun opetus. Tiedekunnan opetus on järjestetty ns. periodipohjalta jo vuosikymmenten ajan. Opetusjaksot eivät ole perinteisen yliopistomallin mukaisesti lukukauden mittaisia, vaan kullekin opintojaksolle osoitetaan sen laajuutta vastaava, tyypillisesti neljän viikon mittainen aikaväli. Tiedekuntatason koordinaation tuloksena saadaan näin luoduksi opiskelijoille – pääosin vain ohjeellinen – suoritusjärjestys, joka ei välttämättä jätä paljon aikaa ”elämälle” ja harrastustoiminnalle, mutta helpottaa toisaalta keskittymistä kulloinkin ajankohtaiseen kurssiin. Tiettyä vaihtelua toisiaan seuraavien opintojaksojen virtaan pyritään saamaan myös kannustamalla oppiaineita opetus- ja suoritusmuotojen monipuolistamiseen. Kieliopinnot ja kansainvälisyyden haasteet Kieliopinnoilla on Turussa ollut alusta lähtien korostunut asema. Tämä lienee itse asiassa merkittävin jäänne alkuperäisestä suunnitelmasta kouluttaa ensi sijassa liikejuristeja; kielitaidolla oletettiin olevan heille erityinen merkitys. Tiedekunnalla on palveluksessaan ruotsin, englannin ja saksan kielen lehtorit. Oma opettajakunta mahdollistaa tiedekunnan tärkeänä pitämän, oikeudellisen kielen erityisongelmiin painottuvan koulutuksen. Maisteriopintoihin sisältyy suomenkielen kurssien lisäksi pakollisena kaksivuotinen ruotsinkurssi ja samanmittainen vieraan kielen kurssi. Opiskelijat, jotka haluavat opiskella vieraana kielenä esimerkiksi ranskaa, venäjää tai espanjaa, voivat osallistua yliopiston yleiseen kieliopetukseen. Opiskelijoiden kielitaitoa ja kansainvälistymistä tukee myös opiskelijavaihto ja muu kansainvälinen yhteistyö. Kaikista loppututkinto-opiskelijoista opiskelee nykyisin noin kolmasosa vähintään kolmen kuukauden jakson ulkomailla. Opiskelijavaihdon toteuttamiseksi tiedekunnalla on – yliopiston yleisen kansainvälisen yhteistyön ohella – sopimukset 33 yliopiston kanssa. Opiskelijavaihdon rinnalla ja sitä tukien tiedekunta on kehittänyt myös yhteistyötä opettaja- ja tutkijatasolla. Esimerkiksi yhdysvaltalaisen Louisvillen yliopiston kanssa tiedekunnalla on vuosien ajan ollut hedelmällinen, toimiva yhteissuhde. Vastaavanlaista yhteistyötä on viritelty viime aikoina Upsalan oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa. Opiskelijavaihdossa olisi pystyttävä paitsi ottamaan, myös antamaan. Tiedekunta tarjoaa paljolti juuri vaihto-opiskelijoille suunnattua englanninkielistä opetusta Åbo Akademin ja Turun kauppakorkeakoulun kanssa toteutettavassa Turku Law School -ohjelmassa. Tiedekunnan tuon ohjelman osana vuosittain järjestämällä yli 20 kurssilla suoritetaan runsaat 1 000 opintoviikkoa. Vaihtoon saapuvien ja lähtevien opiskelijoiden määrä on tasapainoinen. Jatko- ja täydennyskoulutus Jatko- ja täydennyskoulutuksen merkitys kasvaa jatkuvasti. Täydennyskoulutuksen kehittäjänä on kunnostautunut erityisesti tiedekunnan aikaisempi, pitkäaikainen dekaani Ari Saarnilehto. Hänen ansiostaan tiedekunnan toimintaan ovat vakiintuneet niin omat säännölliset jatkokoulutustilaisuudet kuin esimerkiksi yhteistyössä Suomen Asianajajaliiton kanssa järjestetyt koulutustilaisuuksien sarjat. Yhteydenpitoa käytännön lakimiehiin palvelee myös tiedekunnan julkaisutoiminta, joka käsittää muun muassa tiedotuslehden ”Oikeustieto” ja Internet-julkaisun ”Nordic Journal of Commercial Law”. Jatkokoulutuksessa tiedekunta panostaa muun muassa erilaiseen seminaaritarjontaan. Vähintään yhtä tärkeää olisi kuitenkin rahoitustuki. Tällaisen tuen tarjoamiseen tiedekunnalla itsellään ei valitettavasti ole – assistentuurien lisäksi – mainittavia edellytyksiä. Sen sijaan tiedekunta ja sen yksittäiset edustajat ovat olleet aktiivisia tutkijakouluhankkeissa, joilla on pystytty järjestämään pitkäjänteistä rahoitusta monille jatko-opiskelijoille. Osin tämän ansiosta tiedekunta pystyy täyttämään yliopiston sille asettamat jatkotutkintotavoitteet, joihin sisältyy muun ohessa keskimäärin neljä tohtorin tutkintoa vuodessa. Erityisen myönteistä on jatkotutkintojen saama kasvava arvostus yliopistomaailman ulkopuolellakin. Aikanaan sanottiin jo lisensiaatin tutkinnon herättävän työnantajissa epäilyksiä hakijan liiallisesta teoreettisuudesta. Nykyisin työntekijöiden jatkotutkinnot nostavat myös työnantajan arvostusta. Jarmo Tuomisto |