Lokakuussa 2021 Euroopan unionin parlamentin palatsi Ranskan Strasbourgissa oli aavemaisen tyhjä. Viruspelko oli tyhjentänyt demokratian käytävät. Paikalla oli vain muutama vartija, koronatarkistusteltat ulkoporteilla, kahvilan barista – ja 200 parlamenttirakennukseen eksynyttä eurokansalaista.
Jonnekin parlamenttirakennuksen käytävien uumeniin oli kokoontunut Euroopan tulevaisuuskonferenssin neljännen paneelin pienryhmä kuusi, jota fasilitoi saksalainen Inês Nascimento Wellnitz. Ryhmässä oli 13 jäsentä, lähinnä Portugalista, Ranskasta, Kreikasta ja Saksasta.
Käynnissä oli ennennäkemätön demokratian harjoitus, johon satunnaisesti valitut kansalaiset osoittivat, mitkä ovat unioninkin suurimmat haasteet.
Yksi ryhmän jäsenistä naputteli tietokonettaan autuaan piittaamattomana ympärillään vellovasta keskustelusta.
Muut osallistujat olivat huolissaan, käänsikö Google Translator -ohjelma heidän ehdotuksensa oikein, ja olivatko aiemmin päätetyt ehdotukset varmasti mukana asiakirjoissa. Annettu aika oli loppumassa, ja fasilitaattori joutui toistuvasti hoputtamaan, ettei aika riitä sanamuotojen hiomiseen.
Käynnissä oli ennennäkemätön demokratian harjoitus, johon satunnaisesti valitut kansalaiset osoittivat, mitkä ovat unioninkin suurimmat haasteet: kieliongelmat, ajanhukka, osallistamisen vaikeus, ideoiden katoaminen ja yhteisymmärryksen saavuttaminen.
Tulevaisuuskonferenssi on yritys muuttaa ajatusmalleja
Neljänteen paneeliin valittu suomalainen toimitusjohtaja Tuomas Suihkonen on konferenssin järkevyydestä varovaisen optimistinen. Hänet valittiin paneelinsa 200 jäsenestä myös niiden 20 lähettilään joukkoon, jotka vievät ehdotukset tulevaisuuskonferenssin täysistunnon päätettäviksi.
– Konferenssi on kunnianhimoinen ja valtavan kokoinen hanke. Mutta tässä ainakin yritetään ohittaa normaalia politiikanteon rakennetta, joka ei mahdollista suuria ajatusmallien muutoksia, Suihkonen sanoo.
Tässä ainakin yritetään ohittaa normaalia politiikanteon rakennetta, joka ei mahdollista suuria ajatusmallien muutoksia.
Neljännen paneelin aiheeksi oli osunut ”EU:n rooli maailmassa / muuttoliike”. Paneeli sai kolmen kokoontumisensa jälkeen helmikuussa 2022 aikaiseksi 40 ehdotusta, joita Suihkonenkin on esittelemässä konferenssin viimeisissä täysistunnoissa huhtikuussa.
– Pienryhmämme sai puristettua kaksi konkreettista ehdotusta, joita pidimme tärkeimpinä. Ensiksi unionin pitäisi luopua yksimielisen päätöksenteon vaatimuksesta, paitsi esimerkiksi jäsenyyskysymyksissä. Tämähän muuttaisi EU:n perussopimusta. Toinen oli se, että unionin pitäisi saada käyttää rankaisuvaltaa, kuten Puolan tapauksessa.
Suihkosen mukaan pienryhmän haaveena olisi ”sutjakka” unioni, joka saisi päätöksiä aikaan tehokkaammin.
Ihmiset eivät vastusta EU:ta vaan haluavat unionilta enemmän.
Hän odotti maahanmuuttoryhmän keskusteluista jyrkkää vastakkainasettelua, mutta yllättyi.
– Oletin joutuvani vääntämään jonkun uusnatsin kanssa. Mutta ei kukaan eurooppalainen oikeasti ajattele, että upotetaan pakolaisveneet Välimerellä, eivät edes pakolaisruuhkien ahdistamat italialaiset ja kreikkalaiset. Ihmiset eivät vastusta EU:ta vaan haluavat unionilta enemmän: parempaa päätöksentekoa ja ongelmien hoitoa.
Välillä kansalaisuus näkyy kannoissa
Toinen suomalainen, tyrnäväläinen Lehto Components Oy:n työturvallisuuspäällikkö Marja Rajala, päätyi pienryhmään, jossa keskusteltiin ympäristöasioista. Hänestä keskustelijoiden kansalaisuus näkyi kannanotoissa.
– Jäsenmaissa on erilaisia ilmastoja, elintasoa, korruptiota, energialähteitä. Vapaa liikkuvuus on unionin perusarvoja, mutta esimerkiksi Romaniassa se on aiheuttanut sen, että työkykyisiä on muuttanut ulkomaille ja lapsia on jätetty isovanhempien hoitoon, hän pohtii.
Mielenkiintoinen oli myös keskustelu, jonka mukaan Italia tuuttaa jätteensä Romaniaan, missä ne haisevat kesähelteellä niin, ettei ulkona voi oleskella.
– Mutta jos Italia maksaa jätteensiirrosta, sittenhän se on laillista kauppaa? Rajala pohtii.
Miksi suunvuoro kansalaisille?
Kaikki eivät ole tulevaisuuskonferenssista innoissaan. Europarlamentista löytyy parlamentaarikkoja, joiden mielestä he edustavat jo kansan ääntä eikä muita kansalaisvaikuttamisen väyliä tarvita. Toiset Brysselin käytävillä eivät ole hankkeesta kuulleetkaan.
Kroatialainen komissaari, komission varapuheenjohtaja ja tulevaisuuskonferenssin johtaja Dubravka Šuica kommentoi helmikuussa Maastrichtissa neljännen kansalaispaneelin lehdistötilaisuudessa, miksi tällaista uutta työkalua tarvitaan:
– Meidän täytyy saada eurokansalaiset tuntemaan, että he voivat vaikuttaa politiikkaan ja unionin toimintaan. Kuilua poliitikkojen ja kansalaisten välillä on kavennettava.
Meidän täytyy saada eurokansalaiset tuntemaan, että he voivat vaikuttaa politiikkaan ja unionin toimintaan.
Šuican mukaan demokratia ei ole jähmettynyt tila vaan jatkuvassa muutoksessa – joissain EU:n jäsenvaltioissa se on jopa murtunut.
– Yritämme muokata demokratiaamme sellaiseksi, että se vastaa tulevaisuuden vaatimuksiin. Demokratiaa pitää vaalia ja tukea. EU-komissiolla ja parlamentilla on omat toimistonsa Strasbourgissa ja Brysselissä, mutta missä on kansalaisten oma tila?
EU-komissiolla ja parlamentilla on omat toimistonsa, mutta missä on kansalaisten oma tila?
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) uskoo, että hyvän, uskottavan politiikan pohja on läpinäkyvyys.
– Se on ainoa pohja hoitaa länsimaista demokratiaa. Politiikan syiden ja motivaatioiden pitää olla avoimina, samoin sen, mitä kaikki maksaa. Muuten meillä on järjestelmä, jossa joku presidentti Putin on kerran valittu edustamaan kansaa, ja se riittää.
Kansalaisilla on oikeus tietää, mitä politiikassa tehdään, muodostaa tiedon perusteella oma mielipiteensä ja vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti.
– Kansalaisilta ja muilta sidosryhmiltä tulee tärkeitä havaintoja ja innovaatioita. Ei politiikka ole itseriittoinen järjestelmä, vaan se hengittää kansalaisyhteiskunnan kanssa.
Ei politiikka ole itseriittoinen järjestelmä, vaan se hengittää kansalaisyhteiskunnan kanssa.
21-vuotias göteborgilainen panelisti Indigo Hall kehui konferenssia Strasbourgissa lokakuussa vuolaasti.
– En yleensä osallistu politiikkaan, koska en usko voivani vaikuttaa mihinkään, mutta täällä olen tuntenut toisin. Haluan ehdottomasti tehdä jotain tällaista kotimaassakin. Olen nyt motivoitunut osallistumaan yhteiskunnan asioiden hoitoon.
EU-kansalaisten mielipiteitä haettiin laajasti
Edustavatko tulevaisuuskonferenssin aikaansaamat suositukset todella koko jäsenistön näkemystä, vai ovatko äänensä saaneet kuuluviin vain euromyönteiset?
– Yksi konferenssin tavoitteista oli tuoda EU-keskustelu Brysselin ulkopuolelle. Tämän takia kansalliset tilaisuudet ovat olleet tärkeitä, ja paneelien pitopaikatkin ovat olleet ympäri Eurooppaa, kommentoivat järjestäjät helmikuussa Maastrichtissa lehdistön taustatilaisuudessa.
Kansalaisten jyrkkä jakautuminen euromyönteisiin tai eurokriittisiin on ”brysseliläinen kupla”, järjestäjät muistuttavat. Nämä määrittelyt eivät ole tärkeitä kansalaisille. He haluavat vain unionin, joka toimii.
Kansalaiset haluavat vain unionin, joka toimii.
– Konferenssin toteutustapa yritti varmistaa sen, että mahdollisimman laajan joukon mielipiteet tulevat esille. Mutta emme voi mitään sille, jos joku kieltäytyy kutsusta tai ei kirjoita mielipiteitään digialustalle. Puolueellisuus voi näyttäytyä siinä, ketkä valitsevat keskusteluun osallistumisen, järjestäjät kommentoivat.
Tulevaisuuskonferenssin paneelien osallistujille toimitettiin ennalta laaja ennakkomateriaali keskustelunaiheista. Osa materiaalin kirjoittaneista asiantuntijoista vieraili myös paneeleissa juttelemassa kansalaisten pienryhmien kanssa.
Yksi asiantuntijoista oli ranskalainen Elvire Fabry, Jacques Delors -instituutin tutkija, jonka tehtävänä oli valistaa osallistujia EU:n kauppapolitiikan näkökulmista.
– Tavoitteeni oli esitellä EU:n kauppapolitiikka, sen työkalut ja eri näkökulmat, jotka liittyvät tulevaisuuden haasteisiin. Järjestäjät olivat hyvin tarkkoja siitä, että materiaalin täytyy olla mahdollisimman neutraalia, jotta se mahdollistaa laajan keskustelun, Fabry kertoo.
Onko tulevaisuuskonferenssilla merkitystä?
Miten tällaisen valtavan, monikielisen, ennennäkemättömän hankkeen onnistumista sitten mitataan?
Laadulla, ei määrällä, sanovat järjestäjät. EU-komission ja -parlamentin virkamiesten mukaan konferenssin digialustalla ja kansalaispaneeleissa käyty keskustelu on ollut niin laadukasta, että se on ylittänyt odotukset.
– Lisäksi olemme osoittaneet, että unioni kuuntelee kansalaisia. Nämä keskustelut osoittavat, että Euroopan unionin instituutiot ovat itse asiassa paljon paremmin perillä kansalaisten toiveista kuin yleensä ajatellaan, järjestäjät kommentoivat helmikuussa Maastrichtissa.
Keskustelut osoittavat, että Euroopan unionin instituutiot ovat itse asiassa paljon paremmin perillä kansalaisten toiveista kuin yleensä ajatellaan.
Kutsuttujen kansalaisten osallistumisaktiivisuuskin on yksi mittari. Maastrichtin paneelin 200 kutsutusta kansalaisesta peräti 184 tuli paikalle, heistä 23 virtuaalisesti. Viikonlopun kestävä osallistuminen kolmesti vuoden aikana on kenelle tahansa suuri sijoitus.
Iso kysymys kaikkien huulilla on, että onko kansalaispaneelien suosituksilla mitään merkitystä – ovatko Euroopan unionin parlamentti, komissio ja neuvosto oikeasti sitoutuneet viemään ehdotuksia lakimuutoksiksi asti, kuten keväällä allekirjoittamassaan julkilausumassaan väittivät?
Entä jääkö tulevaisuuskonferenssi Euroopan unionin pysyväksi työkaluksi, joka toistetaan vaikkapa pienemmässä muodossa kerran kahdessa vuodessa? Siihen kukaan ei osaa tai halua vielä vastata.
Vuorovaikutus on opettanut myötätuntoa
Suomen Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) kertoo, että kotimaassa on keväällä luvassa vielä kaksi päätöstilaisuutta.
– Kansalaistapahtumiin osallistui yli 2 000 suomalaista. Kaikki keskustelupalaute on kirjattu loppuraporttiin. Vieraillessani helmikuussa Pariisissa annoin suomalaisten näkemykset EU-puheenjohtajamaa Ranskan ministerikollegalleni Clément Baunelle, jotta ne varmasti näkyvät konferenssin johtopäätöksissä.
Meillä kutsutuilla oli velvollisuus osallistua paneeleihin, jos kerran haluamme elää demokraattisessa maailmassa.
Jos paneelien osallistujilta kysytään, jättihankkeen menestyksen mittari on kansalaisten keskinäinen vuorovaikutus. Se on opettanut myötätuntoa muiden jäsenmaiden haasteita kohtaan.
– Meillä kutsutuilla oli velvollisuus osallistua paneeleihin, jos kerran haluamme elää demokraattisessa maailmassa. Parasta oli jutella nuorten kanssa. Esimerkiksi Balkanin maiden nuorilla on huoli energiantuotannon haasteista, mutta jos tällaisia nuoria on Eurooppa täynnä, meillä on erittäin kirkas tulevaisuus, kommentoi 55-vuotias tanskalainen logistiikka- ja kuljetuspäällikkö Tommy Weston Strasbourgissa lokakuussa.