Kemppaisen suvussa on Lakimiesliiton jäseniä kolmessa sukupolvessa

Kemppaisen suvussa on Lakimiesliiton jäseniä kolmessa sukupolvessa

Yhdistysten jäsenluetteloista voi etsivä löytää monenlaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Yksi näkökulma on etsiä mahdollisimman monta saman perheen tai suvun jäsentä. Nimismiehenäkin toimineen Eino Albert Kemppaisen (1883–1944) jälkeläiset pitävät ilmeisesti tässä suhteessa jonkinlaista epävirallista ennätystä hallussaan. Eino Albert itse oli suorittanut vuonna 1907 Helsingin yliopistossa ylemmän hallintotutkinnon. Hän ei ollut siis varsinaisesti lakimies eikä olisi ollut ”kelvollinen” Lakimiesliiton jäseneksi, vaikka olisi elänytkin pidempään.

Sen sijaan hänen poikansa Kalevi Kemppainen liittyi Lakimiesliiton jäseneksi liiton perustamisvuonna 1944, Kalevin poika Seppo Kemppainen vuonna 1969 ja tämän poika Pekka Kemppainen vuonna 1996. Jäsenlistoilta löytyy tällä hetkellä myös Eino Albert Kemppaisen toinenkin poika ja Kalevi Kemppaisen veli Klaus sekä Sepon vaimo ja Pekan äiti Tuula Kemppainen. Varanotaariliiton jäsen on puolestaan ollut Kalevi Kemppaisen edesmennyt vaimo ja Sepon äiti Aune Maria Kemppainen.

Jäseniksi yhteiskunnallisten murrosten aikaan

Eino Albert Kemppainen toimi nimismiehenä sekä Suistamolla (1909–1915) että Leppävirralla (1915–1918). Eino Albert Kemppaisen nimismiehen ura päättyi kansalaissodan ikäviin melskeisiin. Sen jälkeen hän jatkoi muun muassa läänin reviisorina.

Mutta nimismiehenä Eino Albert kuului ammattikuntaan, jossa ammatillinen edunvalvonta oli virinnyt varhain. Nimismiehiä näet voidaan pitää lakimieskunnan kollektiivisen edunvalvonnan tienraivaajina.

Jo vuonna 1898 lääneittäin valittu, koko maan käsittävä nimismiesten lähetystö kävi senaatin talousosastossa anomassa palkkoihin ja eläkkeisiin parannusta. Hanke valui kuitenkin tuolloin tyhjiin, muttei into hoitaa yhteisiä asioita.

Samojen kysymysten merkeissä kokoonnuttiin uudelleen 1906. Tuolloin perustettiin myös Nimismiesten yhdistys, jonka toiminta tosin pian kuihtui. Mutta 1917 yritettiin uudelleen päästä pois palkkakuopasta.

Kysymyksessä oli kuitenkin vielä varsin kirjavan taustan omaavista viranhaltijoita, joiden katsotaan sijoittuneen lakimieskunnan rajamaille. Nimismiesten pätevyysvaatimuksena nimittäin ei vielä tuolloin ollut pakollisesti lakimieskoulutus. Monilla heistä oli muu koulutus kuten Eino Albert Kemppaisella. Toiset heistä etenivät käytännön tietä nimismiehen virkaan.

Erilaiset yhteiskunnalliset murrokset ovat jatkossakin viitoittaneet Kemppaisen suvun opiskelu- ja työuraa. Kalevi Kemppainen, samoin kuin hänen poikansa Seppo ja pojanpoikansa Pekka, ovat kukin liittyneet Lakimiesliittoon ajankohtana, joka omalla tavallaan ovat edustaneet yhteiskunnallisia murroskausia.

Liiton jäsenenä 60 vuotta

Kalevi Kemppainen valmistui juristiksi 1939 ja varatuomariksi 1942. Lapsena hän pakeni perheensä kanssa kansalaissodan melskeitä Leppävirralta Kuopioon. Sotavuodet löivät puolestaan leimansa voimakkaasti hänen opiskeluvuosiinsa ja uransa alkuun. Lakimiesliittoon vuonna 1944 liittyessään Kalevi Kemppainen toimi Lääninhallituksen ylimääräisenä esittelijänä. Vuonna 1946 hän siirtyi asianajajan uralle ja viihtyi siinä eläkkeelle jäämiseensä asti.

Suomen Lakimiesliittoa perustettaessa korostui nuorten lakimiesten ja heidän yhdistyksensä tarve edunvalvontaan sekä oman asemaan liittyvien puutteiden korjaamiseen. Käytännön toimia Nuoret Lakimiehet r.y:n edustajana hoiti ja perustamiskokoukseen osallistui Teuvo Aura.

Uuden liiton perustamista vastustettiin kuitenkin vanhempien lakimiesten ja etenkin Tuomariyhdistysten toimesta. Nämä ryhmät vierastivat etenkin ammattijärjestöasennetta. Toisaalta heidän palkkauksessaan ei välttämättä ollutkaan korjaamisen tarvetta. Jälkeenpäin on koettu, että etenkin osaa vanhemmasta lakimieskunnasta piti lähes puoliväkisin vetää mukaan.

Samankaltaisia ovat Kalevi Kemppaisen muistikuvat tuolta ajalta. Hän kertoo tulleensa pyydetyksi eräiden lakimiesten toimesta liittymään uuden “ lakimiesliikkeen” jäseneksi. Mukaan porukkaan haluttiin niitä, jotka havaittiin toimissaan aktiivisiksi.

Toisaalta heidän piti mieleltään olla perisuomalaisia. Käytännössä suuri osa näin mukaan tulleista oli nuoria, suomenkielisiä rintamamiehiä. Suomenruotsalaisiakin joukossa oli, mutta he muodostivat oman ryhmänsä. Kalevi Kemppainen muistelee ylpeyttä äänessään liittyneensä mielellään tähän joukkoon.

Käytännössä kuitenkin Kalevi Kemppaisen jäsenyys jäi rivijäsenyyden tasolle. Tähän osaltaan vaikutti todennäköisesti Kuopiossa asuminen ja asianajajan uralle antautuminen. Mutta uskollisesti hän on Suomen Lakimiesliiton jäsenenä pysynyt ja jäsenmaksunsa maksanut 60 vuoden ajan.

Jäsenmaksu vakuutusmaksuakin luontevampi menoerä

Seppo Kemppaiselle ei ammatinvalinta ja isän ja sedän jälkien seuraaminen ollut suinkaan itsestään selvyys. Vielä tuoreena ylioppilaana vuonna 1965 hänellä ei ollut käsitystä tai haavetta siitä mikä hänestä isona tulisi.

– Reputtaminen lääkiksen pääsykokeessa täräytti minut todellisuuteen. Eteenpäin päästäkseen olikin tosissaan opiskeltava. Niinpä sitten olikin selvää, että Helsinkiin ja oikeustieteelliseen, Seppo muistelee uravalintaansa.

Seppo Kemppainen valmistui juristiksi vuonna 1969. Samoja aikoja pidetään suomalaisten työmarkkinasuhteiden kään-nekohtana. Niin sanottu Linnamaa ykkönen eli ensimmäinen vakauttamissopimus solmittiin 27.3.1968. Tätä on pidetty tulopolitiikan kauden avauksena ja yhtä merkittävänä tapahtumana kuin vuoden 1940 ns. tammikuun kihlausta. Lakimiesliitossa tämä puolestaan johti liiton ammattijärjestöluonteen voimistumiseen. Tätä kehitystä yksityisen sektorin lakimiehet yleensä vieroksuivat.

Kemppaisen perheessä tilanne ei kuitenkaan aiheuttanut suurempia ongelmia. Isä Kalevi jatkoi asianajotoimiston osakkaana Seppo-pojan suunnatessa virkamiesuralle. Seppo Kemppainen on toiminut lähinnä erilaisissa vesi- ja ympäristöhallinnon tehtävissä.

Lakimiesliittoon liittyminen oli Sepon muistikuvan mukaan järjestetty luontevaksi. Se tapahtui välittömästi publiikin jälkeen Hotelli Helsingissä.

– En silloin osannut epäillä, että tässähän viedään kuin pässiä narussa. Mutta eipä tuollainen ajatus ole kotiutunut sen jälkeenkään liittoa kohtaan, Seppo muistelee jäseneksi liittymisen ulkoisia puitteita.

Jäsenjärjestönkin valinta sujui sulassa sovussa juristiaviopuoliso Tuulan kanssa.

– Siippa oli valinnut jäsenjärjestökseen Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen ja sen mukana tulevan Lakimies-lehden. Niinpä minulle jäi JFT-lehti ja yhdistys. Hallintolakimiehet tuli kuvaan myöhemmin.

– Kun yhteiskuntaa suunniteltiin topakasti 60- ja 70-luvuilla, sai valtionhallinnosta helpostikin työtä, vaikka juuri silloin suuret ikäluokat olivat tulossa työelämään. Suuren ikäluokan edustajat muodostivat vielä tuolloin suuressa määrin identiteettinsä opiskelunsa ja sen jälkeen työnsä kautta. Ehkä sen vuoksi vieläkin aika hyvin muistaa ja tunnistaa opiskelukaverinsa Lakimiesliiton järjestämillä koulutus- ja vuosipäivillä. Liiton kautta olen myös saanut hyvää kirjallisuutta. Osallistumista liiton joukkueessa Suomi Juoksee -viestitapahtumaan ei voi olla kertomatta. Jäsenmaksun koen vakuutusmaksuakin luontevampana menoeränä. Liitolta on saanut vaikeuksiin apua, Seppo punnitsee jäsenyyden etuja.

Ja niin myönteiseksi hän ne kokee, että on valmis jopa tokaisemaan:

– Jos liittoa ei olisi, sehän perustettaisiin auringon nousun vertaisella varmuudella yhdeksi osapuoleksi järjestäytyneeseen yhteiskuntaan edustamaan lakinikkareitten ammattikuntaa!

Tulevaisuudessa Seppo näkee Lakimiesliiton edessä erilaisia haasteita, joita hän ei kuitenkaan koe ylitsepääsemättömiksi. Eräs haaste on se, että hallinnossa ollaan siirtymässä tulospalkkaukseen.

– Edunvalvonnassa liiton toiminta henkii harkintaa ja vakauden vaalimista. Ilmeisesti kammotaan lakkoelämää. Minäkin uskon naivin idealistisesti neuvotteluihin ja kohtuullisen palkanmuodostuksen syntymiseen sekä ostovoiman kehittymiseen. Taistelun voittaa toinen, mutta epäselväksi jää kumpi kantaa paremmat hedelmät sen jälkeen, Seppo Kemppainen summaa näkemyksensä edunvalvonnan tulevaisuudesta.

Edunvalvonnallisia ja oikeuspoliittisia odotuksia

Suvun – ainakin toistaiseksi – nuorin juristi on Pekka Kemppainen, joka noudatti suvun miesväen perinteitä myös kouluvalinnallaan. Pekka näet kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1989 Kuopion Lyseon lukiosta, kuten isänsä ja isoisänsäkin olivat tehneet.

– Vanhempani eivät vaikuttaneet ammatinvalintaan muuten, kuin kertomalla oman ammattinsa hyvistä puolista. Tästä sitten itse päättelin, että juristikoulutuksella saisi valmiudet toimia melkein missä muissa tehtävissä tahansa – varsinaisia insinööri- ja lääkäritehtäviä lukuun ottamatta. Välivuoden ja asevelvollisuuden jälkeen aloitin oikeustieteen opiskelun syksyllä 1991 Lapin Yliopistossa, Pekka muistelee tietään juristiopintojen pariin.

– Opiskeluajoilta on jäänyt mielenkiintoisena erikoisuutena mieleen se, että rikosoikeudessa tentittiin tuolloin osittain samoja Honkasalon kirjoja kuin mitä vanhempani olivat 1960-luvulla lukeneet.

Kun Pekka aloitti opiskelujaan, oli lama pahimmillaan ja Lakimiesliitolla taas murrosvaihe menossa. Lakimiesliiton historiikin mukaan vuoden 1990 lopulla alkanut kokonaistuotannon supistuminen oli kuin putoamista jyrkänteeltä toiselle. Työttömyys kohosi muutamassa vuodessa alle viidestä noin kahteenkymmeneen prosenttiin. Lakimiesliiton arkipäivän toiminnassa se näkyi lisääntyneinä henkilökohtaisina yhteydenottoina liiton toimistoon. Henkilökohtaista neuvontaa annettiin irtisanomis- ja lomautustapauksissa, työsuhteen ehtojen muutoksissa, työttömyysturva-asioissa, työsopimusten tulkinnassa ja palkkakysymyksissä.

– Sen hetkinen talouden tilanne lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että kun liityin Lakimiesliittoon valmistumisen yhteydessä kevättalvella 1996, suurimpana jäsenhoukuttimena oli työttömyyskassan edut, Pekka muistelee. Hän mieltääkin liiton ammattiyhdistykseksi ja edunvalvontajärjestöksi.

Työllistymisen suhteen Pekka kokee olleensa onnekas.

– Olen sattunut olemaan työurani alkuvaiheissa oikeaan aikaan oikeassa paikassa, sillä varsinaista työttömyyttä kohdallani kesti valmistumisen jälkeen ainoastaan noin kaksi kuukautta. Nykyisin palkanmaksajani on Uudenmaan verovirasto ja virkanimikkeeni on asianvalvoja. Työhöni kuuluu valvoa veronsaajan etua verotarkastuksiin liittyvissä rikoksissa sekä verotakavarikkoasioissa.

Pekka toteaa liiton jäsenenä kuuluvansa passiivisten rivijäsenten enemmistöön. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna hänellä on kuitenkin selkeät mielikuvat siitä, mitä jäsenmaksunsa vastineeksi odottaa.

– Tällä hetkellä odotan, että Lakimiesliitto AKAVA:n kautta valvoisi työsuhde- ja palkkausetujani parhaalla mahdollisella tavalla verohallinnon siirtyessä aikanaan uuteen palkkausjärjestelmään. Tulevaisuuden osalta toivon, että suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen ja avautuvat uudet työmahdollisuudet nuoremmille juristeille huomioitaisiin myös Lakimiesliiton taholta.

Palkkaukseen liittyvän edunvalvonnan lisäksi Pekalla on myös oikeuspoliittisia odotuksia. Hän toivoo, että Lakimiesliitto voisi osaltaan vaikuttaa poikkihallinnolliseen tehtäväkiertoon valtionhallinnon eri sektoreilla. Urakierto voisi tapahtua esimerkiksi ulosottotoimen, tuomioistuinlaitoksen, tullihallinnon, verohallinnon, syyttäjälaitoksen ja poliisitoimen välillä. Paluu entiselle sektorille pitäisi haluttaessa olla myös mahdollinen.

– Epäkohdaksi koen myös eräillä valtionhallinnon aloilla olevan jatkuvien määräaikaisten viransijaisuuksien ketjun. Toisaalta virkavapaudet luovat sijaisille määräaikaisia tehtäviä, mikä sinällään on hyvä asia. Mutta kun tällainen toiminta jatkuu jopa vuosikausia, tulee mieleen yksittäisen henkilön työsuhdeturva. Tämähän vaikeuttaa edelleen asunnon hankkimista sekä perheen perustamista, toteaa lopuksi pienen Oona-tyttären isä. Liekö tulossa lisää juristeja Kemppaisen sukuun?