Huhtikuussa 2023 liiton jäsenet saavat kotiinsa Juristiuutiset Ura-erikoisnumeron. Sen juuret ovat aiemmin päälehden välissä ilmestyneessä Palkkaliitteessä, joka keskittyi esittelemään liiton edellisen vuoden palkkatutkimuksen tuloksia. Nyt tuo liite on kasvanut omaksi numerokseen ja käsittelee juristien uraa ja ansiotasoa laajemmin eri kulmista.
Suosittu palkkatutkimus taulukoineen ja alkupalkkasuosituksineen on toki edelleen julkaisun olennaista sisältöä.
Juristiuutiset Uran tavoitteena on antaa jäsenille ajatuksia ja työkaluja urapolun tueksi, avata työnantajan näkökulmaa ja kertoa vähän vertailutietoa siitä, miltä juristin ura länsinaapurissa näyttää. Ja muistuttaa, että työura on vakava asia – paitsi että ei liian vakava. Eläminen on tärkeintä!
Löysitkö mitään hyödyllistä? Vastaa kyselyyn
Näin ensimmäisen Ura-erikoisnumeron ilmestyttyä liitto toivoo saavansa jäseniltä siitä aitoa ja avointa palautetta. Kiinnostiko lehti? Mitä puuttui? Oliko sisältö hyödyllistä? Oliko joukossa turhaa asiaa?
Palautetta voit antaa vastaamalla kyselyyn. Samalla pääset vaikuttamaan siihen, minkälaisia aiheita käsittelemme tulevaisuudessa.
Muistin virkistyksesi löydät Uraan kootut jutut tästä:
- Palkkatutkimus 2002: Liialliseen työkuormaan puututaan huonosti
- Työn merkitys nousee arvoista
- Työnantaja arvostaa ratkaisukykyä
- Hur tjänar jurister i Sverige? (Voit lukea jutun suomeksi täällä)
- Osakkuus vaatii itsetuntemusta
- Antti Innanen ja ura jäätelökakun leikkaajana
- Vinkit työsopimuksen tekoon
Palkkataulukoihin ja palkkatutkimuksen laajaan tutkimusraporttiin voi tutustua Juristiliiton jäsenportaalissa.